Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
"Juuri sinä ... sinun kauttasi..." Hän suuteli Esterin käsiä ja huudahti: "Milloin?" "Kun kevät saapuu ... silloin tulee pikku lemmikkimme, jota niin kauan olemme odottaneet, ja hänen kerallaan päivänpaiste, valo ja onni kotiimme..." Mutta siitä asti, kun Ester kertoi Bengtille tulevansa äidiksi, sai hän kokea uutta puolta hänen itsevaltaisuudestaan: hellää, luopumatonta, käskevää rakkautta.
Ester ei vastannut; hän tunsi, ett'ei maksanut vaivaa sanoa Bengtille, ett'ei hänellä melkein koskaan ollut päänsärkyä, mutta että kokonaisen yön unettomuus ja miettiminen ja tukahutetut kyyneleet olivat tehneet hänet pahoinvointiseksi. Heti päivällisen jälkeen, niin pian kuin Bengt oli pistäytynyt huoneeseensa tupakoimaan, kiiruhti Ester äitinsä luo.
Tehdasliike antoi Bengtille enemmän puuhaa kuin milloinkaan ennen, olipa siihen sitten syynä asianhaarat tai Bengtin tottumus lakkaamattomalla työllä vastustaa levottomia, synkkiä ajatuksia. Välistä viipyi tämä useita viikkoja matkoilla sahansa vuoksi ja saattoi illan toisensa perästä istua kirjotuspöytänsä ääressä puoleen yöhön. Sillä välin sai Ester olla itsekseen.
Niin pian kuin suinkin seurasivat sitten kuulutus ja häät toisiaan. Vihkiminen tapahtui kirkossa, jossa kaupunkilaiset tunkeilivat töllistelemässä morsiusparia, eikä vain heitä, vaan myös Bengtin ylhäisiä sukulaisia, jotka olivat kaikki läsnä, paitsi eräs täti, joka ei koskaan antanut Bengtille anteeksi hänen alhaista avioliittoaan.
Mutta hän kuoli liikkeen vielä kukostaissa ja jätti siis loistavan perinnön kaksikymmenvuotiaalle pojalleen, Bengtille, ja neljälle tyttärelleen, jotka täysikasvuisiksi tultuaan ja rippikoulun käytyään heti toinen toisensa jälkeen joutuivat kihloihin ja naimisiin pääkaupungin enemmän tai vähemmän varattomain kreivien tai paroonien kanssa.
Hän kirjotti jäähyväiskirjeen parille lapsuudenystävälleen sekä Bengtille, sitten kävi hän köyhäin luona ja lahjotti heille kaikki omat rahansa, ja sitten oli hän mielestään valmis ottamaan tuon kauhean askelen. Siitä asti kuin itsemurhanajatus oli hänet vallannut, ei hän tuntenut mitään epäröimistä.
Bengt yhä taputti ja rohkaisi häntä, ja kun Alma viimein katsahti ylös ja kohtasi hänen rakastavaisena säteilevän katseensa, oli kuin olisi äkkiä koko ujous kadonnut, hän pyyhki kyyneleensä ja alkoi mitä avomielisimmin purkaa sydäntään Bengtille.
Kotiin tultuaan hän ensi työkseen repi palasiksi Bengtille ja nuoruudenystävilleen kirjottamansa kirjeet. Sitten otti hän raamatun hyllyltä, missä se monet kuukaudet oli koskematta seisonut. Pieni hartauskirja, äidin antama, oli ollut hänen ainoana hengellisenä lukemisenaan.
Ei kummankaan mieleen johtunut ruveta ihmettelemään, miten kummallista oikeastaan oli, että hän, vähäpätöinen nuori tyttö, jonka omituiset tavat ja ulkomuoto usein olivat antaneet Bengtille pilan aihetta ja jota hän ylpeässä sydämessään oli halveksinut, niinkuin hän oli halveksinut kaikkea, mikä ei ollut rikasta, kaunista ja ylhäistä, nyt täydellä luottamuksella ikäänkuin heittäysi Bengtin syliin, varmana siitä, ett'ei tänä hänen elämänsä murroshetkenä ollut ketään toista, joka niin olisi häntä ymmärtänyt ja niin mielellään halunnut auttaa häntä, kuin juuri Bengt.
Mutta heidän sydämensä tunteet Bengtiä kohtaan olivat kaikkea muuta kuin hyväntahtoiset; pieni haaveksiva neljäntoistavuotias, joka oli riippunut Esterin tuolissa, puristi Bengtille nyrkkiään ja mutisi: "Sinä vanha peikko, joka et voinut antaa meidän pitää ihastuttavaa pikku Esteriämme!"
Päivän Sana
Muut Etsivät