Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Hänestä tuntui, että hänen avioliittonsa nyt muuttui taisteluksi, jossa hänen vain tuli koettaa pitää ohjakset tiukalla. Hän meni keittiöön ja kysyi tuimasti, miksi ei pöytä ollut katettu. "Herra varjelkoon!" huudahti palvelustyttö säikähtyneenä, "onko kello jo niin paljon?..." Ja hän syöksyi sisään ja alkoi kiireimmän kautta kattaa pöytää.
Meidän välillämme ei ole ollut mitään epäsopua, täti; minä en ole koskaan kinastellut tohtorin kanssa, sillä kun hän yltyy pahalle päälle, vaikenen minä uhkamielin, sanoi Liisa vilpittömästi. Syy on kokonaan siinä, että minä vihaan sikäläistä elämää, tunnen itseni vangiksi ja kaipaan vapautta. Hän kertoi reippain, kuvaavin piirtein avioliittonsa vaiheet.
Kun Nehljudof lopetti, hän otti pöydältä kirjan ja nopeasti sormillaan selaillen sen lehtiä löysi luvun avioliitosta ja luki sen. Mihin nainen on tuomittu? kysyi hän nostaen silmänsä kirjasta. Pakkotöihin. Niinpä tuomitun tila ei voi hänen avioliittonsa kautta parantua. Mutta eihän... Malttakaahan.
Liisa ei tosin ollut mikään hellätunteinen nainen, mutta nämä kohtaukset tuottivat hänelle kuitenkin avioliittonsa ensi aikoina monta katkeraa kyyneltä. Mutta hän itki yksinäisyydessä, hän oli liian ylpeä salliakseen miehensä niitä huomata. Niin kuluivat joulunpyhät aivan kuin kaikki muutkin päivät, tohtorilla oli tavalliset vieraansa tai oli hän heidän luonaan ja Liisa istui yksinään kotona.
Häneltä oli kuolema äskettäin riistänyt vaimon ja ainoan lapsen, niin että hän nyt aikoi muuttaa pois entisestä toimipaikastaan, jossa hänen lyhyt avioliittonsa oli niin äkisti päättynyt, ja asettua K stadiin, joka oli viime aikoina niin melkoisesti kasvanut, että kaksikin lääkäriä siellä kyllä oli tarpeen.
Hän oli hetken vaiti. Viimein sanoi hän: Ne ovat, ymmärtääkseni, asioita, joihin minun ei tule mitään. Anna anteeksi uteliaisuuteni, rakas Otto! Hän ryhtyi jälleen työhönsä näennäisesti rauhallisena. Niin katkeralla äänellä ei kapteeni vielä koskaan ollut kuullut vaimonsa puhuvan heidän kuudenkolmatta vuotisen avioliittonsa ajalla. Rouva Ivarssonin sydäntä karvasteli kovasti.
Ja niinpä tämä vanha, tuttu työ, hänen illoin istuessaan sen ääressä, muistutti hänelle hänen avioliittonsa ensimmäisiä onnellisia päiviä. Hän olisi niin kernaasti suonut miehensä nytkin vielä joskus lukevan hänelle ääneen niinkuin ennen melkeen joka päivä oli tehnyt: olivathan muutoin niin tukalia nuo pitkät talviset illat, jolloin tuskin tuli sanaakaan vaihetuksi.
Niin kuin nyt oli, päättyi kaikki kunnialla ja ilolla, ja puolitoista vuotta tämän tapauksen jälkeen oli Luknenpoika muuttunut Luknenmieheksi. Lauri eli onnellista elämää vaimonsa kanssa; hän oli tyytyväinen kaikkeen, ja vaikka heidän avioliittonsa oli lapseton, se ei hänestä mikään surun aihe ollut.
He olivat heti tunteneet olevansa sukulaissieluja ja tämä tunne ei ollut pettänyt, sillä heidän avioliittonsa oli kaikesta päättäen harvinaisen onnellinen. Ahkeruutensa, järjestämistaitonsa ja käytännöllisyytensä kautta oli rouva G. saanut luoduksi heille kauniin kodin, pienen lämpimän pesän, joka puhui hienostuneesta mausta ja henkisistä harrastuksista.
Hän muisti joskus ennenkin tehneensä melkein yhtä uhkarohkeita temppuja, kun oli ollut vähä "toisella kymmenellä", vaikka tosin ei muuta kuin kolme kertaa koko heidän avioliittonsa ajalla. Eikä yhdelläkään niillä kerroilla hänen asiansa ollut niin paha kuin nyt. Hän koetti ajatella, että miltähän tuo oli kuulunut vieraista. Kaiketi ne luulivat häntä hyvinkin tylyksi vaimolleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät