United States or Yemen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja kun meille melkein joka asemalla laulettiin ja tuotiin kukkia ja radan varrella heilutettiin liinoja, matalimmistakin majoista lapsetkin hyvästiksi ja takaisintuloksi, niin oli meistä Suomen voima niin suuri, ja sen voitto niin varma.
Siinä olikin jo Tiber-virta, kiemurteleva savisten rantojensa uomassa. Ja tuossa hurahti jo juna ikuisen kaupungin harmaiden muurien sisälle. Jospa jumala nyt vain varjelisi asemalla, ettei hänen olisi tarvis tavata Liisaa! Sitten olisi kaikki hyvin. Kaikki hyvin. Ainakin toistaiseksi. Luoja kuuli hänen rukouksensa.
Hanna se on tämä valokuvassa hän taisi luulla että minä olin loukkaantunut, ainakin huomasin että hänellä oli vedet silmissä, kun minä lopetin keskustelun ja rupesin tekemään lähtöä. Henrik katsahti ehdottomastikin taas valokuvaan. Ja kun minä sitten seuraavana päivänä olin asemalla lähtemässä Helsinkiin, tuli hän sinne ja pyysi ottamaan hänen valokuvansa muistiksi.
Tällä kertaa saa vanha ruskea kevätpalttooni, joka riippuu siellä ylhäällä koppini seinällä, sellaisen taikaominaisuuden, että joka pukee sen päälleen ja lausuu "rebjonok!", muuttuu samassa näkymättömäksi. No, panen sen oitis kävelyltä palattuani toimeen. Sullon palttoon poveen kaiken mitä minulla on arvokasta kopissani. Sitten: rebjonok! ja minua ei näe kukaan. Täynnä jännitystä jään odottamaan, kunnes vartia tirkistää ovilasista sisään. Hänen silmänsä muljahtelee hätäisesti, kun hän suuntaa sen koppini jokaiseen loukkoon. Seuraavassa hetkessä ratisee lukko, ovi työntyy auki ja kauhistunut vartia syöksyy sisään. Hän penkoo vuoteen, kurkistaa W.C:hen, tarkastaa akkunan, mutta vangista ei näy jälkeäkään. Juoksujalkaa, kasvoillaan epätoivon ilme, rientää hän osastonvartian luo. Sillä aikaa siirryn minä, povi pullollaan tavaroita, kaikessa rauhassa käytävään, pysähtyen sinne hetkeksi havaintoja tekemään. Seuraa yleinen häivytys, paikalle rientää joka suunnalta vartioita, päällikön apulaisia ja lopuksi itse päällikkö. Jälleen nuuskitaan joka soppi minun kopissani, ihmetellään, kiroillaan, hosutaan... Jei bohu, sitä elämää! Minä nauran katketakseni ja lähden sitten hiljalleen painumaan ulos. Mutta kun vastaani rientää yhä uusia vartioita, niin enpä malta olla lyömättä heiltä jokaiselta lakkia päästä ja siitäkös paisuu meteli ja sekaannus kaksinkertaiseksi. Pääsenpä sitten vihdoinkin ulos vankilan sokkelokäytävistä ja alan Liteinin katua pitkin kaikessa rauhassa painautua Suomen asemaa kohti. Mutta kun vastaani tulee yhtenään sotilashenkilöitä, santarmeita ja kenraaleja, valtaa minut äskeinen kiusaus ja minä huitasen jokaiselta lakin katuun. Sitä huutoa, kiroilua ja naurunrähäkkää, mikä siitä nousee pitkin katua!... Asemalla etsin Suomeen lähtevän junan, kiipeän ensi luokan vaunuun ja asetun mukavasti hyllyvälle vieterisohvalle. Sattuupa siihen sitte vastapäätäni istumaan itse santarmikenraali Eremin. Kun hän junan liikkeelle lähtiessä levittää eteensä Novoje Vremjan, sytytän minä paperossin ja puhallan joka savun hänelle vasten silmiä.
"Oh, kyllä minulla on pari sulhasta kaupungissa, ja useampia saan, jos tarvitsen, niin että kyllä minä toimeen tulen." Ja niin sanoen hän ystävällisesti nyykäytti rouvalle päätään jäähyväisiksi ja läksi iloisesti astumaan. Tunnin kuluttua saapui Terning kotiin, koreja vaivalla kantaen. "Minä tuon terveisiä Liisalta", sanoi hän. "Minä puhelin hänen kanssansa asemalla."
Koko maailma, joka henkeään pidättäen odotti tietoa siitä, mihin Tolstoi suuntasi kulkunsa maallisen kotonsa jätettyään, sai odottamatta kuulla, että hän oli kuollut Astapovon asemalla lokakuun 21. p:nä 1910. Vaikka tämä suuri ihminen on siirtynyt ajasta ajattomuuteen, elävät hänen ajatuksensa kanssamme nykyajassa.
Morville ei ollut saanut mitään tietoa, paitsi että kantajat ja poliisimiehet Camden-townin asemalla olivat nähneet nuoren herrasneiden yöllä kulkevan sivuitse mustanverisen, ulkomaalaiselta näyttävän miehen seurassa, joka kantoi pientä mustaa kapsäkkiä. Tuskin tiedän, kuinka kauan siellä odotimme. Minusta tuntui kun olisi monta vuotta kestänyt.