Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Per hyräili laulua itsekseen, katseli silloin tällöin lahden toiselle puolelle, jossa Arne Björnstad'in talo oli, hymyili itsekseen, lakaisi ja hyräili taas, Mieleensä muistui mitä hän ja Bergit eilen illalla olivat lukkarista puhuneet.
Hänen poikansa Arne oli perinyt isänsä hyvän pään, ja hyvän aikaa näytti siltä kuin hän olisi perinyt hänen kohtalonsakin. Hän oli ensin konepajassa, sitten seminaarissa ja oli kaikkialla ensimmäinen. Mutta kuin hän koetti saada vakinaista tointa tutkintojensa ja todistustensa nojalla, joutui hän karille.
"Arvattavasti en tule kotia ennenkuin myöhään illalla", oli hänen viimeiset sanansa ovessa. Lähtivät siis matkalle. Englantilainen oli hyvällä tuulella tänään; oli heittänyt plaidin olkapäälle, vihelsi iloista laulua ja sanoi silloin tällöin muutaman sanan Arnelle, joka kulki takana laukkua kantaen. "A very fine morning ah! hyvin kaunis aamu Mr. Arne?"
Hän saa kyllä pitää meistä molemmista huolen, jos meistä koskaan on pariskunta tuleva. Mutta minun täytyy joutua ett'ei tule liian pimeä". "Niin, köysiä on kotona kartanossa". Per ei ollut hidas, eikä Bergit ollut hidas, ja hetken aikaa sen jälkeen sekä Arne että Per olivat matkalla vuorenloukolle; Arnen täytyi ensin tietä osoittaa.
Ensi työnsä kun hän oli lentänyt portaita ja tietä alas, oli nousta koettamaan olivatko sääret ja housut eheät. Hän ei kuolemaksensa voinut käsittää tätä kaikkea. Arne, joka oli ollut niin lempeä ja hyvä puhuessaan Bergit'istä hänen kanssansa, oli nyt antanut hänelle selkäsaunan kun hän ensi kertaa kosioretkellä kävi. Tätä hän ei voinut ymmärtää; hän seisoi siinä, hieroi jäseniänsä ja mietiskeli.
Mutta Arne pakoitti häntä tulemaan tupaan. "Sinun voi todellakin olla jano, tehtyäsi tuon työn", sanoi hän, ja otti Per'iä käsivarresta kiinni, ja tupaan hänen täytyi. "Lieneekö Bergit vielä täällä?" ajatteli Per, katsellen ympärilleen; mutta Bergit oli aikoja sitten mennyt karjakkomajalle. Per istuutui penkille. "Tässä on hyvä istua", arveli Per. Ja Per sai suuren vadillisen puuroa.
Bergit pyyhki pois kyyneleen ja nosti välistä esiliinan silmillensä juostessaan kotiapäin, ja hänellä oli itku kurkussa kun hän tuli tupaan. "Noo?" kysyi Arne hitaasti, kun ovessa kuljettiin. "En ole nähnyt mokomia ihmisiä", sanoi Bergit; "en saanut ketään menemään, vaikka lupasin heille sekä sitä että tätä; he olivat niinkuin noidutut, niin pian kuin mainitsin vuorenloukon".
"Siitäkö, joka on renkinä pappilassa?" kysyi Arne, otti piipun suustaan ja katseli vaimoansa suurin silmin. "Häntä minä tarkoitin", kysyi Kari tyynesti eikä liikahtanut tuolilta.
Hänen äänensä oli kuiva ja käheä; sanat viimein olivat tukehtua, hänen täytyi vaieta. Vähään aikaan taas ei kuulunut muuta kuin hänen raskaat askeleensa. Kaiken tämän piti sitten tapahtua hänelle, hänen talolleen, jossa ei kukaan ennen ollut voinut löytää ainoatakaan tahraa. Ja että se vielä oli Arne Holtin poika, joka hänet masentaisi!
Arne oli vaiti ja katseli Katia, mutta tämä istui yhtä totisena ja arvollisena kuin ennen, eikä sanonut sanaakaan. Näin istuivat he hetken aikaa. Mutta kauemmin Arne ei voinut malttaa mieltänsä, hän istuen kiikutti tuoliansa. "Minä toivon ett'ei ole totta mitä ihmiset kuiskaavat, että nimittäin Per käy täällä nuuskimassa?"
Päivän Sana
Muut Etsivät