Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Tytöt lähtivät Riston ja Thuren saattamina kotiin; toiset riensivät sillalle. Tiellä tuli heitä vastaan kaksi miestä, Otto ja eräs toinen, vanha mies, puoleksi herrasmiehen näköinen, käräjäkirjuri tai semmoinen, niinkuin Anterosta näytti, molemmat hyvällä tuulella ja iloisella päällä. Hei, hei! huusivat he. Tulitte myöhään, ei siellä enää mitään! Tapeltiinko siellä taas?
No, niin, tietysti, kyllä minä ... hm... Naimi meni pois mitään vastaamatta. Tässä oli jotain, jota Antero ei ymmärtänyt. Miksi ne häntä noin kohtelivat? Hetken päästä hän seurasi Naimia sisään. Hän istui ovensuussa ja viittasi katse kiitollisena häntä istumaan viereensä toiselle tuolille. Laamannin tyttäret soittivat ja lauloivat. Anterosta se oli hienoa ja kaunista.
Niin sanoi minulle seppä-vainaja, ja sen sanon minäkin teille, kun olen sen itsekin todeksi huomannut. Hän alkoi puhua tästä oppinsa ytimestä ja lempiaineestaan, lämpeni, innostui, melkein heltyi, ja vähitellen alkoivat Anterosta sanat ja ajatukset ja sanain käänteetkin kuulua tutuilta: sitä samaahan hän oli puhunut vuorella viime kesänä, vaikkei Antero silloin ollut niitä oikein ymmärtänyt.
Kun Robert oli eronnut Anterosta ja Laurista ja noussut sukkasillaan yliskamariinsa varovasti ovea raottaen, ettei häiritsisi Lönnrotia, jolle oli laitettu tila hänen huoneeseensa, tapasikin hän hänet vielä valveilla, istumassa lähellä ikkunaa ja selailemassa papereitaan, joita oli repustaan levittänyt eteensä.
Lauri kirosi, mutta ei saanut siihen oikeata terää. Mutta Anterosta oli tämä kohtaus kuin vapautus. Oli kuin hän olisi saanut mieluisensa potkun ja hyvin ansaitun. Kun Lauri ja Antero pimeänä iltana ajoivat Kontojärven pappilan pihalle, näkivät he rovastin paitahihasillaan istuvan selin ikkunaan takanaan kynttilä, jonka valossa hän luki jotain.
Uskollinen pfalzilainen oli talonväelle ilmoittanut surunsa Anterosta, ja he olivat kutsuneet hänen koko päiväksi olemaan vähäisessä majassansa; sitä paitsi koki isäntä kaikin voimin ilahuttaa vierastansa, jonka tähden hän murkinan syötyä sanoi hänelle: "Nyt täytyy teidän kerran tulla navettoon lehmiäni katsomaan.
Eikö se ole oikeastaan hän, joka on Laurinkin villinnyt? Villinnyt? No niin, tai häneen vaikuttanut hänet »herättänyt», jos niin tahdot. En tiedä, Laurilla on kyllä muutakin syytä miettiä elämäänsä. Minä pidän paljon Anterosta. Hän on niin yleväaatteinen ja hyvä ja hieno, ja hänellä on nähtävästi joku suuri suru.
Oliko koko Suomen kansa pukeutunut harmaaseen ja siniseen? Ja Anterosta oli kuin ei muualla olisi ihmisiä ollutkaan, kuin koko maailma olisi astunut siinä itsellensä panemaa päämäärää kohti. Ja tuo tuolla, se tahtoi veräjäpuilla sulkea heiltä tien. Eellimmäisinä kulkivat samat miehet, jotka olivat äsken olleet pappilassa.
Snellmanin aatteiden ja Lönnrotin työn ja sen kaiken, mitä se nyt tuossa saarnaa? Ja Anterosta oli niinkuin hän taas olisi saanut uuden aatteen, uuden näkökannan, niinkuin hänellä olisi ollut koko totuus ja kaikilla noilla, jotka toisiaan tuomitsivat ja itseään ylistivät, vain osa siitä. Mutta saarna läheni loppuaan.
Kylvettyään suloisen viihdyttävän kylvyn ja istuen taas lämpimässä puolihämärässä pirtissä, jossa paitahihasillaan olevat miehet liikuskelivat kuin haamut, oli Anterosta kuin olisi kulunut mittaamaton aika siitä, mitä viimeksi oli nähnyt, elänyt ja kokenut. Raukea rauha täytti hänen mielensä, hän ei tahtonut mitään ajatella, ei mitään muistaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät