Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Kapteeni Kornman sanoi kiiruusti jäähyväisensä ja oli juuri ehtinyt vetäytyä ulos pihalle, kun eukko avasi oven konttorista puotiin. Hän oli juovuksissa. Viinipullon, mistä Antero oli eilen tarjonnut lasillisen kauppiaalle, oli hän löytänyt ja yhdellä hengenvedolla oli eukko pullon sisällön suuhunsa särpinyt. Kapteeni ei ollut ainoa, joka eukon tunsi.
"Tehdään niin," lisäsi hänen veljensä Antero, ja he rupesivat hankkimaan mennäkseen tuohon yksinkertaiseen, koruttomaan temppeliin, mikä silloin oli Keuruulla olemassa, ja johon heidän isänsä jo oli menossa. Kirkkoherra saarnasi "kahdeksasta autuudesta," ja nuhteli maailmata "pahennusten tähden," lausuen, että sodan, ruton ja nälän vitsaukset ovat kurituksia kansan synneistä.
Ei yöllä eikä päivällä ollut lepoa, kuultuani tuon sanomattoman onnettomuuden, joka sinua kohtasi." "Vaan miksi?" kysyi Antero hymyllä. "Itsehän olin siihen syynä?" "Hm kuitenkin", arveli Flurenbauer, "kuinka otaksutaan. Ellen silloin olisi ollut niin sai saituri, vaan oikeaan pyyntöösi suostunut, niin et olisi tullut haudatuksi ja maatilani olisi paremmin hoidettu.
Lauri ja Antero ovat joutuneet heränneen kansan eturiviin, siihen takaapäin tungettuina, kuin heidän suojakseen, etuvarustukseksi. Handolin ja vallesmanni vilkuttavat heitä tulemaan ylemmä, mutta he eivät ole siitä tietävinään. Tuomari on nuori, vähän itserakkaan näköinen hovioikeuden auskultantti... Tuonko nyt pitää ratkaista riita semmoinen, kuin mistä nyt on kysymys?
Pitäkäämme tulta kaivoksessa, ylimmäisen työnjohtajan käskystä, ilma on tuntuvasti parantunut, siis voitte tekin tunnelin perällä helpommin hengittää." Antero kohotti olkapäitänsä, huoahti ja vastasi: "Kunhan ei tulenne vaan ketäkään meistä tekisi kylmäksi." Sepät nauroivat ja Antero meni kaivokseensa.
Tuvassa yhtyneet ihmiset olivat kuin vieraita, niinkuin eivät olisi koskaan ennen nähneet toisiansa. Mutta suuri yhteinen asia, isänmaan tulevaisuus ja suru sekä yhteinen vaara liittivät heidät kuitenkin ensi hetkestä asti yhteen. Kolmannelta taholta tullut mies näkyi joskus heidän seurassansa, mutta pian aina jälleen katosi. Se oli Antero, joka muista huolimatta hoiteli vain itseänsä.
Niin sanoi minulle seppä-vainaja, ja sen sanon minäkin teille, kun olen sen itsekin todeksi huomannut. Hän alkoi puhua tästä oppinsa ytimestä ja lempiaineestaan, lämpeni, innostui, melkein heltyi, ja vähitellen alkoivat Anterosta sanat ja ajatukset ja sanain käänteetkin kuulua tutuilta: sitä samaahan hän oli puhunut vuorella viime kesänä, vaikkei Antero silloin ollut niitä oikein ymmärtänyt.
Valitettavasti on muistoni joutunut kadoksiin ja siis olen tuosta saarnastasi vähän pitävä; myös toivon tämän olleen viimeisen puheen, jonka herra siveyden saarnaaja on pitänyt, etenkin koska kaikin voimin olen koettava etten enään koskaan kunnian arvoisuuttanne näkisi." "Tuo toivosi voi sangen helposti toteutua", vastasi Antero surulla.
Antero pyysi pfalzilaisen lähemmin kertomaan kaivantotöistä, kuin myös koko tunneli-rakennuksesta, jonka toveri sangen mielellään tekikin. "Te ette minusta näytä taipumattomalta, myöskin koettamaan Hauensteinissa", sanoi Nadler nauraen, kun hän ja Antero jo saapuivat ravintolan ovelle.
Että me todellakin olemme kansa ... oma erityinen yksilö, jolla on ja voi olla erityinen tehtävänsä maailman historiassa! huudahti Antero. Kansa, joka kenties vielä tulee jotain tekemään ja jotain merkitsemään ... että meilläkin voi olla tulevaisuutta ... suurta...! Suurta tai pientä, sama se, kunhan on jotain... Jonka voimme itse voittaa itsellemme, ilman muiden apua, ajatelkaa!
Päivän Sana
Muut Etsivät