United States or Belgium ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Tahotko että minä herätän ketään?" kysyi Eli viimein, kun ei Marit liikahtanut. Marit ikäänkuin heräsi unesta, kääntyi Elin puoleen ja sanoi hiljaa: "Etkö luule että me kaksi voimme kantaa häntä? Sinä voit ottaa tämän lampun ja panna sen kivelle". Eli teki niin, ja lampun liekahtelevassa valossa kantoivat he varovasti Anders'ia Skjölten ovesta sisään.
Pian hän tulisi, tasku rahoja täynnä, ovea kolkuttamaan ja silloin saisivat sekä Lars että Gudbjörg piika nähdä kuinka hän silloin nauraisi hänelle, totta tosiaan hän nauraisi! Kaksi vuotta oli kulunut, vaan vielä ei Anders'ia kuulunut. Marit odotti mutta hän ei ollut levotoin, tiesihän hän varmaan että Anders tulisi. Tuomarin kartanossa oli ollut kiirettä viime aikoina.
Sinä olet nuori ... niin nuori!" "Minäkö! minä olen pitempi isääni! ja minä tahdon nähdä sen, joka soutaa vahvemmin kuin minä! ainakin tässä talossa... Sinä tarkoitat ehkä renkivoutia Anders'ia?" "Minä tarkoitan, että sinä olet vielä hoikka ruoko poikaseni!" " Mutta sitkeä, äiti! sitkeä kuin koivunvitsa!" "Rejer, Rejer ... isäsi katselee tänne alas! Mitä luulet, että hän nyt sanoisi!"
Hän näki tuon miehen, joka seisoi niitulla puhumassa Marit'in kanssa, hän näki saman miehen pulskeana ja keveänä kulkevan mäkeä ylös. Mitä tämä mies oli tehnyt? Hän oli antanut kullan kiillon itseänsä so'aista. Nyt hän oli köyhä ja kipeä, ja se, joka oli Anders'ia houkutellut, oli saanut kärsiä Marit'ilta kovaa kohtelua, oli kerjännyt ruokaa hänen pöydästänsä.
"Ja mitä ei meistä tullut, se tuli lapsistamme; sinun täytyy muistaa Eliä". Marit nosti päätänsä ja katseli tarkasti Anders'ia. "Nyt sinun varmaankin tulee kuolla, Anders; sillä Tore lausui juuri saman". "Niin, niin, ei suinkaan vene kauan enää kannata, mutta minä luotan sinuun, Marit. Vaimoni istuu kotona ja on köyhä". "En minä aja ketään pois toista kertaa", vastasi Marit.
Marit seisoi kauan ajatuksissaan ja katseli miehen jälkeen; niin kauan kuin Anders'ia vielä näkyi, ei harava heiniin koskenut. Marit oli nyt nähnyt lemmittynsä, hänet, josta niin kauan oli uneksinut. Hän oli tullut ja mennyt kuni tuulen puuska ja kuitenkin oli Marit tullut hänen morsiamekseen; sillä semmoinenhan hänen tarkoituksensa oli. Ja nyt Marit ei saisi häntä nähdä kahden vuoden kuluessa.
Anders'in muisto häntä seurasi, hän ei voinut siitä päästä; mihin vaan hän kääntyi, niin se oli siinä. Näin ei koskaan ennen ollut laita. Hän oli ajatellut Anders'ia alati, mutta ainoastaan elättääksensä kostonhimoaan, joka povessansa kätkyi ja poltti. Tämä oli tehnyt hänet ylpeäksi ja voimakkaaksi ja kovaksi kaikkia kohtaan. Mutta viha oli yht'äkkiä niinkuin poispuhallettu.