Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Kun sitten isä ja setä ampuivat, ei Pietari Erkki ampunutkaan eikä tullut toisten ampumia otuksia katsomaankaan. Heidän täytyi lähteä katsomaan, mikä häntä vaivasi, ja tullessaan hänen luokseen he näkivät hänen makaavan. He kokivat silloin häntä herättää, mutta eivät onnistuneet. Hän oli ihan kuin kuollut, ja kuollut hän tosiaan olikin, vaikka ruumis oli vielä lämmin ja pehmeä.
Asunnoista pakeni joukottain miehiä, vaimoja ja lapsia metsiin, jättäen kaiken omaisuutensa ryöstettäväksi ja poltettavaksi. Tosin koettivat Venäläiset estää heidän pakenemistansa ja heidän onnistuikin pidättää muutamia, mutta useimmat pääsivät hiipimään pakoon, kun he ensin olivat varustaineet aseilla. Siellä täällä ampuivat jääkärit ja kasakat pakenevia, mutta harvoin heidän luotinsa sattuivat.
Toistakymmentä etumaista miestä nähtiin kaatuvan maahan, hevoset hyppäsivät pystyyn ja laahasivat perässään jalustimiinsa takertuneita kaatuneita, koko joukkio joutui hämmennyksiinsä, toiset kääntyivät hetikohta takaisin ajaen kumoon kuormahevoset, toiset ampuivat umpimähkään murrokseen kätkeytynyttä vihollista.
He järjestyivät äkkiä, huusivat kova-äänisesti sotahuutonsa, virittivät joutsensa ja ampuivat ensimäiset nuolensa. Mutta kun eivät huomanneet mitään elonmerkkiä leirissä, luulivat he kaiketi Stanleyn miehiä puolikuolleiksi pelosta ja lähestyivät niin rohkeasti, etteivät enää olleet sadankaan jalan päässä.
Kun miehet saapuivat kapteenin teltalle, näkivät he, että neekeri oli mennyt, ja Peter Halket makasi suullaan puun juurella, pää kapteenin telttaan päin. Kuului hurja äänien sekasorto. "Kuinka monta heitä oli?" "Minne ne nyt ovat menneet?" "Ne ovat ampuneet Peter Halketin!" "Kapteeni näki kuinka he ampuivat hänet." "Olkaa varuillanne, he voivat palata takaisin milloin tahansa!"
Aika ajottain hän kuunteli tiukasti, kuuluisiko mitään ääniä etäältä, missä hänen toverinsa ehkä olivat leiriytyneet ja mahdollisesti ampuivat pyssyillään nähdessään hänen tulensa. Ja vielä tarkemmin hän kuunteli ääniä läheltä, mutta kaikki oli hiljaa, risut tulessa vain silloin tällöin räiskivät ja tuuli humisi vienosti kallioiden kivikossa.
Kauheasti ulvoen syöksyivät he säännöttömissä joukoissa nuolen nopeasti esiin, ampuivat ensin terävät nuolensa, sieppasivat sitte sapelinsa taikka heittivät nuoransilmukoita vihollistensa kaulaan. Sellaisen rynnäkön jälkeen peräytyivät he sukkelasti ja ryntäsivät heti uudestaan yhtä hurjasti.
Sotamiehet myllyssä säästivät laukauksiaan, he ampuivat vaan silloin kun voivat tähdätä. Silloin tällöin katsoi kapteeni kelloaan. Kun muuan kuula rikkoi yhden ikkunaluukun ja tunkeutui kattoon, mutisi hän: "Kello on neljä. Me emme mitenkään voi kestää." Vähitellen alkoi mylly todellakin horjua tuon kauhean kivääritulen edessä.
Turkkilaiset koettivat lakkaamatta karata akkunoista sisälle, mutta lähetettiin aina veristetyin päin takaisin. Silloin keksivät he viimein meille onnettoman keinon: he tekivät itsellensä oljista ja muusta roskasta liikkuvaisia rinta-varustuksia, joita he lykkäsivät edellänsä jollain rattailla. Varustuksiin olivat he jättäneet isoja aukkoja, joista he ampuivat meitä ja olivat itse turvassa.
Sentähden soutivat he maalle, missä Portukalilaisilla oli vähäinen linnoitus; mutta nämä eivät ainoastaan kieltäneet apuansa, vaan ampuivat vielä heitä tykeillänsä, kun he lähestyivät rantaa, ja pakoittivat heidät siten pakenemaan. Nyt päättivät nämä onnettomat merimiehet jättää henkensä neekerien huostaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät