United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Tule!» nykäsi Liisa Katria, lähtiessään kävelemään. Astuivat he nyt kolmikannassa, aliupseeri ja Liisa puhellen, Katri ihmetellen. Ja kun Liisa oikein makeasti nauroi puhellessaan ja tarttui sotaherraa käsivarteen ja katsoi silmiin nauraen ja sotaherra taas Liisaa hymyillen, niin silloin se hytkäytti Katrin sydäntä, se tuntui niin somalta, jotta se vasta tuntui.
Muuan aliupseeri, joka on kuullut mellakan, tulee tiedustelemaan syytä riitaan, puhuttelee naista ankarin sanoin ja käskee hänen heittämään pois anastamansa halot. Nainen kieltäytyy tottelemasta, aliupseeri käskee käyttämään väkivaltaa; nainen asettuu selin seinää vasten, kohottaa halon ilmaan ja uhkaa halkaista kallon ensimmäiseltä, joka uskaltaa lähestyä.
Ne odottavat, sanoi aliupseeri, näes, täytyy odottaa, täytyy saada ensin tietää tuleeko siitä vallankumouksesta mitään. Juu, juu, sanoi Hinkki, vaikka ei ollenkaan ymmärtänyt miksi asia olisi voinut odottamisesta muuttua. Näithän itse, sanoi taas tykkimies, että ne ampuivat ylitse.
Siinä on teille sauva, sanoi hän antaen Nehljudofille sauvansa, jota hän oli käyttänyt ja joka oli häntä pitempi, ja lotskuttaen suurine saappaineen hävisi hän pimeyteen naisten kanssa. Hänen äänensä kuului vielä naisäänten joukosta sumusta, kun portti taas rämähti auki ja aliupseeri tuli pyytämään Nehljudofia upseerin puheille.
Juu, juu, myöntelee Hinkki, vaikka selvästi näkee, että aliupseerin naurahduksesta ei tullut mitään. Aliupseeri rupesi nyt selittämään, miksi sotalaivat eivät voi olla ampumatta näitä »koelaukauksia». Jos ne olisivat ampumatta, sanoi hän, niin asiasta tulisi kysymys sotaoikeudessa, jolleivät vallankumoukselliset pääsisikään voitolle.
Nehljudof laskeutui issikasta ja lähestyi kulkevia naisia, aikoen kysyä Maslovalta tavaroista ja hänen voinnistaan, mutta saattava aliupseeri, joka kulki tällä puolella vankijoukkoa, huomasi heti yrityksen ja kiirehti hänen luoksensa. Herra, ei ole lupa lähestyä vankeja, hän huusi juostessaan.
Mutta kylläpä hän saikin ryssiltä koko kasan haukkumasanoja mokoman röyhkeyden rangaistukseksi. »On tässä parempiakin, kuin sinä», sanoi aliupseeri. Minun korvissani soivat nuo rakkaalla äidinkielellä lausutut yksinkertaiset sanat niin ihanilta, johtui mieleeni, että olin suomalainen ylioppilas. Tuntui oikein hyvältä.
Tällaisen laitoksen muodosti pieni keltaiseksi maalattu puurakennus, jonka etupuolelle oli maahan isketty neljä tavattoman paksua, valkoiseksi maalattua pylvästä; niiden edessä taas oli korokesilta kivääreineen ja rumpuineen. Tusina sotamiehiä ja yksi aliupseeri muodosti vahdiston.
Panisiko pahakseen jos tarjoaisin vähän ... on hyvää lilliä minulla. Jos niinkuin passaisi, niin tuolla olisi hyvä...» »Ei, kiitoksia!» virkkoi aliupseeri. »Vai ei», tuumi Kusti. »Eikö sitä siinä komennossa ruukata?» »Ei.» »Yhy. Minkälainen kello?» kysyi Kusti rohkeampana. Aliupseeri näytti ja sanoi, että hän on saanut sen hyvästä ammunnasta palkinnoksi.
Ja mikä oli iljettävämpää kuin pomaadalla voideltu aliupseeri taikka frakkiin pukeutunut käsityöläinen! Nuorempi väki Artturin kotona puhui henkisestä ylimystöstä, johon kuuluivat kaikki henkisesti hienot ihmiset. Talonpoikakin saattoi olla semmoinen. Varmaan oli talonpoikienkin joukossa todellisia hengen ylimyksiä.