United States or Jamaica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hoikka ja laiha Alf, pitkä kaulansa paljaana ja kullankeltaiset silkinhienot hiuksensa valtoinaan, istuu vielä pianon ääressä haaveillen ja lyöden muutamia sointuja siitä juhlamarssista, joka hänellä oli päässään, kun morsian ja hopeamorsian yhdentoista aikaan astuivat saliin noustakseen vaunuihin, jotka Gudbrand oli ajanut oven eteen.
Alf raaputtaa pois arvosanansa seisoo edessäni peloissaan sinisine, silmineen, pitkine kauloineen ja vaaleine kutreineen sinun kuvasi ilmi elävänä, kun olit seitsemän- kahdeksantoista vuotta vanha. Ja sitten tuntea, miten hän ihan vapisee käsissäni se on totisesti kuin pyövelintyötä, sen sanon sinulle! No, enemmän minä tyhjää läimäytän kuin lyön.»
»Ja sitten on tullut kirje Vikingiltä», hän taas yritti. »Hän ei ole oikein tyytyväinen; maanviljelyskoulu on liian teoreettinen, hän sanoo. Hänellä on, sillä poloisella, niin kova halu päästä Skotlantiin! Mutta saat itse lukea kirjeen. Ja Alf»... »Kyllä tiedän, Alette yhdentenätoista päivänä hänen tulee saada rahaa!
Ne ovat sittenkin kaikista onnellisimmat, joilla on vain riittämiin asti, mitä tarvitsevat, ja olen varma siitä, ettei Jakobille ole ollut paljonkaan iloa noista metsistään vaivaa vain ja huolta! Eivätkä ne kuulu hänen alaansakaan, hänellä olisi ollut kylliksi tekemistä omassa toimessaan... Eikä Alf, josta nyt tulee metsäherra, siksi ensinkään sovellu; jospa edes Viking olisi ruvennut...»
Viking, joka, ollen aina varma, käytännöllinen ja hairahtumaton hän oli muuten ensimmäinen, joka sanoi »rouva Finne» piti huolta hevosista ja ajokaluista, sillävälin kuin molemmat toiset veljet kumpikin omalla tavallaan tottuneesti ja kohteliaasti ottivat vastaan vieraat, Johan Henrik valmiina sinkoamaan aina sangen osuvia pikku sukkeluuksiaan, ja Alf hienona ja hiukan vieraan-ulkomaisena.
Pidä kielesi ohjissa ja ojenna minulle kukkurainen simasarvi, saadakseni kostuttaa kuivunutta kurkkuani. Neitonen tarttui hopeiseen juomasarveen ja täytti sen reunoja myöten vaahtoavalla simalla suuresta tynnyristä tuvan viereisestä ruoka-aitasta. Sinä, Alf! käski talon isäntä ovenviereisellä rahilla istuvaa, nuorta orjaa, jolla oli taistelijan vartalo ja kauniit kasvot.
Pane enemmän puita tuleen, että se palaisi vilppaasti, sillä hupaisen sadun tahdon minä kertoa urotyöstä, jonka vertaista ei ole nähty sataan vuoteen. Orja nousi ylös täyttämään herransa käskyä. Impi astui vakavasti, ylevä ja kaunis kuin jumalatar, tuvan lattian poikki, kukkurainen juomasarvi kädessä, Alf astui liedelle päin. Heidän silmäyksensä tapasivat toisiansa.
Tällaisia aamuhuomioita tekivät Johan Henrik ja Alf seisoessaan huvilan verannalla toistaiseksi vain puoleksipuettuina ja odottaen kahvia, jota parastaikaa kannettiin lasiovella varustettuun huvimajaan. Alempana pihalla seisoi Viking housunlahkeet ylöskäärittyinä, vanha huopahattu päässä ja päällystakki heitettynä hartioille, katsomassa, miten tilapäinen hevosvaja oli juuri valmistumaisillaan.
Yhtämittaisen penkinpainamisen ansiosta Johan Henrik oli päässyt etenemään kolmannelle luokalle, kun taas kolme vuotta nuorempi Alf vietti verraten huolettomia päiviä koulun alimmalla. Mutta sitten tuli tuo kysymys läksyistä, joilla koulu armottomasti rasitti lapsien aivoja.
Ja kun hän sitten seisoi tuolin takana ja hymy huulillaan lausui Vesselin »Koiranmurhan» tai »Talonpojan rengin nimeltä Hannu», niitti hän kättentaputuksia kuin paraskin näyttelijä, joutumatta silti vähääkään hämilleen. Hillityllä olennollaan veti Alf puoleensa yhtä suuresti, lian pujahti naisten väliin ja seisoi aina jonkun vieressä tuttavallisesti juttelemassa.