United States or Malta ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaikka hänen miehensä kolmeen vuorokauteen olivat saaneet ainoastaan neljä banaania keskenänsä jaettavaksi ja sen lisäksi juoneet ainoastaan kupin kahvia, tottelivat he kumminkin Stanleyn käskyä tarttua airoihin vilppaudella, joka sai hänen ihmettelemään.
Vanhanläntäinen mies seurasi häntä vähän hitaammin, ja istuutui venheen perän puolelle, mutta nuorukainen tarttui airoihin, ja alkoi kiireesti soutaa. "Onnea matkalle!" kuului laivan kannalta ääni. "Toivon pian saavani kuulla jotain teistä!" "Sen te varmaan saatte, katteini Bertram," vastasi vanhanläntäinen mies venheestä. "Ennen kahdeksan päivän kuluttua tulemme Bremen'iin palkkojamme perimään.
Etumaisesta annettiin merkkejä Hankoniemeltä päin tulevalle kaleerille, joka sekin lähti kohta meitä takaa ajamaan. Vaara uhkasi meitä siis kahdelta suunnalta ja tilamme näytti sangen tukalalta. Huomasin heti, että kaleerit kulkivat paljon nopeammin kuin meidän purtemme, sillä olihan heillä moninverroin enemmän käsivarsia airoihin käytettävänä.
Eivät näe vielä kotona, eivät vielä niin pian odottaa arvaa, vai ovatko aikansa odottaneet ja hetkeksi lakanneet? Puhalla luikkuusi, perämies! sanoi pappi ja tarttui itsekin airoihin pikemmin järven yli joutuakseen. Perämies puhalsi pitkän iloisen huilauksen. Jouko siellä rantaan juosta kouhottaa! sanoi hän.
Hän tarttui airoihin ja lähti odotettua vastaan. Päivä oli ollut erinomaisen kaunis. Nyt oli ilta tulossa. Ilta oli vielä kauniimpi, sillä päivän kuumuus ei enää niin rasittanut. Mutta jos olisivat Louhensaarella olevat luoneet silmänsä taivaan rannalle, olisi siellä näkynyt pieni musta pilvi, joka yhä isonemistaan isoni. Vanha väki tuli nyt huoneesta rannalle.
"Mitäs sinä lurjus tölläilet minuun, niinkuin härkä uuteen konttiin", karjasi hän Villelle ja viskasi onget veneesen; "kiinni airoihin, että päästään kotiin!" Ville ei odotellut toista käskyä, hän oli jo kauvan pitkäksynyt tätä turhaa istumista ja sentähden suu auki katsellut isäntään, milloinkahan tämän tekisi mieli lähteä.
"No niin," sanoi Pekka, "riisu nyt pian vaatteesi, niin väännämme niistä veden pois!" Merivesi oli kylmää, mutta lämpimänä kun olin soutamisesta ja taistelun jälkeen kovassa jännityksessä, niin ei minua juuri erittäin palellutkaan. Pukeuduttuani tartuin airoihin ja sain taas lämpimäni. Aurinko oli juuri laskeutumaisillaan.
Hän oli niin keveä; viime vuosina istui hän usein minun käsivarrellani, kun kävelin ympäri koko puiston ja puutarhan. Ihan olen näkevinäni hänet tuossa mustissa vaatteissaan ja paljoissa keveissä pitseissään..." Hän tarttui jälleen airoihin ja alkoi soutaa kovasti.
Tunnen olevani tahdoton ja tarmoton kaikkeen. En saa ojennetuksi kättäni tarttuakseni airoihin, vielä vähemmän laskeakseni niitä veteen ja lähteäkseni. Minussa määrää joku muu, kietoo ja lumoo omakseen. Enkö ole aina ollutkin kannel, jota joku muu on soittanut, milloin mikin päähänpiston tai tunnelman tuuli? Olenko koskaan soinut jotakin omaa? Kutsuuko joku minua nyt siitä tilille? Kuka, missä?
Hän käski hinaamaan ankkurin laivaan ja käymään airoihin käsiksi; sitte käski hän suuntaamaan matkan ulapalle päin, äskenmainittujen kuuden kanootin seuraamana. Kun oli soudettu tuhannen jalan verran, käski Stanley yhtäkkiä nostamaan purjeita ja upeana kiiti Lady Alice nuolennopeasti ohi kanoottien, villien suurimmaksi ihmeeksi ja hämmästykseksi.