Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. toukokuuta 2025
"Se on veljesi," huusi Leila, "älä tapa!" Ei, ei, mumisi Abdallah, lykäten luotansa nuot rakastetut haamut, minun täytyy; kun rikos rangaistaan, oikeus on sama kuin jumalisuus. Niin häiriöissään ja tuskissaan kuin Mansurin poika olikin, Abdallahin epäröiminen ei jäänyt hänen tarkalta silmältään huomaamatta. Itkien halaili Omar tuomarinsa polvia.
Semmoinen oli Abdallah kun Hafiz hänelle taistelusta puhui; hänen sydämensä löi, hänen silmänsä säihkivät, hänen poskensa leimahtivat tulipunaisiksi: "Oi hyvä Jumala," huusi hän, "suo kohta minun vuoroni tulla, suo minun musertaa uskottomat ja tee minut mahdolliseksi kuulumaan siihen kansaan johonka kuulun." Kuinka ihana hän oli tämä erämaan poika!
Vanhus ei kuullut mitään mitä nuorukainen oli puhunut; olis luullut hänen uneksivan; hänen huulensa vavahtelivat, hänen silmänsä seisoivat liikkumattomina; silminnähtävää oli että joku näky viehätti tätä saatanan petoksen uhria loitolle maan päältä. Abdallah palasi surullisena Hafizin luoksi ja kertoi hänelle tämän uuden pettymyksensä.
Viimein ne lopullisesti hyväksyttiin ja vahvistettiin franskan ja arapian kivisellä pöytäkirjalla, jonka allekirjottivat Saladin sotatuomarina sekä Richard ja Leopold molempain sotureitten takausmiehinä. Kun Abdallah oli jättänyt kuningas Richardille viime kerran hyvästi sinä iltana, astui de Vaux sisään.
"Hyvästi, poikani, sinä joka olet minusta poikaakin rakkaampi," nyyhkytti hän, ylenmäärin itkien ja hyväillen häntä. Omar oli rohkeampi. Hän erosi äitistään iloisena kuin vanki joka saa vapauden ja rikkauden yhtä haavaa jällensä. Abdallah saatti veljeään aina kaupunkiin asti. Niin oli Mansur tahtonut.
Abdallah ei saanut kylläänsä Omaria syleilemästä; Halima liikkui toisen poikansa luota toisen luoksi; Hafiz sanoi hiljaa itsekseen, että ihminen on häjy eläin. Luulla Mansurin poikaa kiittämättömäksi, se oli rikos, ja kuinka monasti tämä vanha paimen oli tehnyt hänensä tähän rikokseen vikapääksi! Atrioittua ja piiput esiin kannettua, otti Omar pulmaksensa, lämpöisesti likistäen veljensä kättä.
Ratsaille siis, urhoolliset toverit! lisäsi hän; ottakaat mukaanne kaksinkertaiset vesivarat: ilma on raskas, säkit pian kuivuvat. Ratsaille! Abdallah tahtoi ennen lähtöä vielä kerran nähdä enonsa. Naiset olivat ruumiin ympärillä ja olivat jo aloittaneet huolivirtensä. Isäni, ainoa ystäväni, huusi beduiini, sinä tiedät minkätähden lähden luotasi.
Tiedän, sanoi neekerityttö; ne ovat suusta, josta vaan lohdutusta ja lempeyttä lähtee. Tiedätkö niiden merkitystä? Tiedän, vastasi Kafur, joka vapisi puhuessaan. Niitä sanoja ei ole Abdallah ikänään kuullut lausuttavan, mutta Omar ne tietää; kysy häneltä, hän selittää sinulle kaikkityyni.
"Pitääkö oikea-uskoisen kävellä, että Kurdilaisen henki säilyisi? Herra varvaskengän-kantaja saa vastata tästä, jos vielä on mitään makeutta selkäsaunassa", jupisi Abdallah. Armenialainen iski Alroy'lta suonta; veri juoksi hitaasti, mutta tasaisesti. Vankeuden Ruhtinas avasi silmänsä. "Löytyy vaan yksi Jumala", huudahti Ali. "Paha silmä kohdatkoon häntä!" mutisi Abdallah.
Tahtoisin mielelläni saada hänestä tarkempaa tietoa. Palaa takaisin, sano hänelle, kuka olen ja käske hänet huomenna iltapuolella palatsiini puheilleni." Visiiri palasi sokean luo ja ilmoitti hänelle kalifin käskyn. Seuraavana päivänä saapui sokea mies palatsiin ja hän vietiin kalifin eteen. "Mikä on nimesi?" kysyi kalifi. "Baba Abdallah", vastasi sokea.
Päivän Sana
Muut Etsivät