Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. toukokuuta 2025
Josp' vakavilla, Kiinteillä kannoilla Vankalla, vahvalla Maalla hän jää, Eip' ulotu hän Edes tammien Tai viinapuitten Rinnalle. Mi ompi väli Jumaloitten ja ihmisten? Ett' monta aaltoa E'ellä noitten kulkee Ikivirtana: Meit' aalto nostaa, Meit' aalto nielee Ja uuvumme. Pieneen piirrokseen vaan Meidän ikämme äärryy; Vaan lukuisat polvet Pysyväisesti Ain' liittääpi olons' Loppumattomaan jaksoon.
Laelta vaarojen lakkapäiden ja virtain varsilta miestä käy, kuin juhlajuoksuun on kiire näiden, vaikk' kainalossa ei kannel näy, ne rientää ryhmihin, joukkueihin, kiväärit liittyvät kivääreihin. Ja niitä välkkää kuin tulta: tuolta yks soutaa aaltoa ankaraa, tää pitkospuitansa pinkoo suolta, tää laakson polkua poimettaa, näin kasvain, karttuen armeijoiksi käy valtakunnan he vartioiksi.
Kas niin! istukaa tuossa, nojatkaa päätänne vähän taaksepäin niin nyt te olette oikeen sievässä asennossa; tuo punavihreä höyhen kaunistaa teitä sanomattomasti. No hyvä! Etelän kirkkaan sinitaivaan alla on avara aaltoava meri; voimakas on meri, mahtava ja suuri. Ei silmä kanna sen siintävän pinnan ylitse, eikä sen myrskyävää aaltoa estä yhdenkään voima eikä nero.
Nyt kiidettiin nuolen nopeudella eteenpäin ohi niemien, saarien ja luotojen, niin ettei Eljas mielestään koskaan ennen ollut moisella uljaalla purjehdusmatkalla ollut, ja vene osoittautuikin nyt maineensa mukaan parhaaksi veneeksi koko Ranenissa. Meri oli sillä välin kiihtymistään kiihtynyt, ja pari mahtavaa aaltoa oli jo huuhtonut veneen yli.
Vellamo silloin viittasi eräälle neitoselleen, ihanalle Aallottarelle, joka heti kiirehti esiin, ojensi valkoisen hohtavat käsivartensa ja irroitti kaksi aaltoa toisistaan, joten järven mutainen pohja tuli näkyviin. Tähän aukeamaan riensi nyt koko seurue, ja varovaisuudesta Heikkiä kohtaan ei Aallotar sulkenutkaan oveansa, vaan antoi aaltojen seisoa toisistaan eroitettuina.
Rivakasti ajoi aalto aaltoa, laiva keinui vähän niiden varassa, ja tuon tuostakin räiskähti vaahtoa ja vettä kimmahtaen laivan kupeesta ylös ilmaan, josta tuuli kantoi sakean sateen hienontuneita pisaroita aina ylös komentokannelle, Anttikin sai siitä pärskäyksen poskelleen astuessaan ulos salongin ovesta, jonka tuuli repäisi hänen kädestään ja paiskasi selälleen auki.
Kuka hän oli, joka tuossa nyt seisoi? Pieni, laiha nahjus miehekseen, ruma, raaka, huonosukuinen raukka, ja päällepäätteeksi vielä roisto. Leiv häpesi. "Hyvästi", sanoi hän. Paronin muoto muuttui. Kasvoissa kulki ikäänkuin kaksi aaltoa ristiin, viha toiseltapuolen, toiselta häpeä. "Anteeksi", sanoi hän ivallisesti, "anteeksi. Minä luulin herra Hegglidiä mieheksi.
Hän käsitti selvästi, että Kristusta täytyy joko rakastaa tai vihata välinpitämättömäksi siinä suhteessa ei saata jäädä. Oli kuin kaksi vastakkaista aaltoa olisi koettanut temmata häntä mukaansa. Hän punnitsi ajatuksillaan, punnitsi tunteillaan, mutta ei voinut valita. Hän taivutti päänsä ja jäi vaieten kunnioittamaan tuota käsittämätöntä Jumalaa vain siksi, että Hän oli Lygian Jumala.
Mitä siinä auttoi Hinkin selitellä puhetta järjettömäksi! Niinkuin meren hyöky, aalto aaltoa ajaen, levisi uuden uskon innostus laumaan. Jo alkoivat Hinkin lähimmätkin kääntää kasvonsa hänestä puhujaan päin. Toiset nousivat ja hänen ympäriltänsä hajoten tunkeutuivat lähemmäksi puhujalavaa.
Tuskin oli hän tämän tehnyt, ennenkuin ensimäinen aalto, jonka vastaan hän asettui pää kumarassa, vaahtopäisenä huuhtoi sekä hänen että luodon yli. Odottaessaan toista aaltoa, käytti hän loma-aikaansa solmiakseen kiinnitystouvin vielä yhden kerran rautarenkaaseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät