United States or Slovenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitkä taitosi? hän kysyi, vaikka tiesi kysymättäkin. Ne, joista sinä pidät, kuiskasi Liisa. Eikö hän osannut ehkä? Oliko Johanneksella jotakin valittamista? Niissä ei kukaan ole sinun vertaisesi, vastasi Johannes hurmautuneena. He rupesivat vallattomuudessaan arvostelemaan vastaantulevia miehiä ja naisia. Etenkin naisia.
Hänen karvanen lakkinsa oli vedetty syvään alas silmille ja katuvierustaa astuessaan vetääntyi hän aina mahdollisimman likelle sivulla olevien huoneuksien seiniä. Hän oli hyvillään siitä, että lumi, jota kova tuuli ryöpytti vastaan kulkevien silmiä, esti vastaantulevia kääntämästä huomiotansa häneen.
Juhlapukuun kuului vielä kävelykeppi, sekin jonkun lahjoittama, musta takki, joka salongeissa liehuttuaan näin oli hänen kauttaan päässyt esplanaadin yleisön ihailtavaksi, sekä kukka napin lävessä. Mahtavana tepasteli hän sunnuntaisin tässä univormussaan, tuttavasti niin välistä liiankin tuttavasti tervehtien ja puhutellen vastaantulevia nuoria erittäinkin kauniita naisia.
Astuttiin katua ylös, toista alas, puheltiin niitä, näitä, kuinka sattui. Erityisellä huomiolla he tarkastivat vastaantulevia naisia, varsinkin niitä, jotka olivat sieviä ja kauniita. Kohteliaasti nostettiin lakkia, jos sattuivat tuttuja olemaan, mutta ohi päästyä lausuttiin irstaisia sanoja, varoittaen kuitenkin, etteivät naiset niitä kuulleet.
Hän katseli ennen tuntemattomalla hyväntahtoisuudella vastaantulevia ihmisryhmiä ja kun joku ihmettelevä silmäys kiintyi Paulan sievään muotoon, ailahti hän ilosta. Niin, hän oli todellakin maailman somin pikkutyttö, siitä oli tohtori aivan varma, ja niin luottoisesti kun hän piti pikku kätöstään hänen suuressa kourassaan. Isä! Mikä sitte, Paula?
Ollessansa tämän tunnelman vallassa, jolloin elämä hymyili ja Parisi taas tuntui viehättävimmältä, katseli Kristian mielellänsä kaikkia vastaantulevia kaunottaria; milloin viehättivät häntä jonkun naisen ihanat kasvot, milloin hänen alushameensa pitsireunukset.
Mutta mennäänpä jollekin Pietarin liikepaikalle, esimerkiksi suurelle Nevski-kadulle. Hauska on kulkea sileitä jalkakäytäviä myöten ja katsella vastaantulevia ihmisjoukkoja. Kuka kulkee jalkasin, kuka ajaen vaunuissa tai "isvosikkain" nelipyöräisissä ajoneuvoissa. On siinä ihmistä jos jonkin säätyistä ja muotoista. Tuossa on parvi parrakkaita työmiehiä, punapaitaisia ja leveähousuisia.
Hän kulki siis yhä edelleen aina puolipäivin, otsa rypyssä ja tyytymättömän näköisenä, pitkin Kaivokatua, tarkastellen jo pitkän matkan päästä, nenälasiensa takaa, vastaantulevia nuoria naisia. Viimein hän eräänä päivänä näki koulun luona nuoren tytön, jonka näkö sattui häneen kuin sähköisku, paljon ennen kuin hän oli ennättänyt huomata muuta kuin hänen olentonsa rajapiirteet.
Ajuri ristii silmänsä, ja luultavasti oli se jonkin pyhimyksen kuva tuo valopilkku oven kupeella seinässä. Joet ja tasangot ... kasarmit ja kirkot ... ajattelen itsekseni. Mutta sitten alkaa katu vähän vilkastua ja tulla valoisammaksi. Voin jo erottaa käytävältä ohikulkevia ja vastaantulevia ihmisiä.