United States or American Samoa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suruja haudellen istui tuo kamala lintu salaisessa pesässään ja eli vielä vain muutamista tuskaisista huokauksista, jotka yksinäisinä hetkinä puhkesivat Laurin vielä paranemattomasta sydämestä. Mutta surun kaarne rupesi suurempia uhria haluamaan. Se levitteli siipiänsä ja toi kipumäeltä vieraita Uotilaan. Laurin molemmat lapset makasivat kohta sen jälkeen kuolinvuoteella.
Kirkkaassa valossa seisoivat hongat synkkinä ja jäykkinä kuin raudasta valettuina. "Minkähän näköistä nyt on hiekkakuopassa", ajatteli Lauri. Hän oli ennättänyt Uotilaan ja ajoi tuota metsän läpi raivattua tietä pihamaata kohden, mihin kuun valossa ulottuivat pimeät ja jyrkät varjot rakennuksista. Avoimen vajan edustalla riisui hän vanhan hevosen ja antoi sen mennä mihin tahtoi.
He kulkivat nyt hiljaa tuota meille tuttua tietä, jonka poika hyvin tunsi. Eivät he puhuneet keskenään siitä tapauksesta, jonka äsken olivat nähneet, ja ratsastivat metsän läpi, ollen ääneti miltei koko ajan. Vihdoin tulivat he vanhalle maantielle, joka nyt oli jätetty ja rappiolla. He poikkesivat Uotilaan päin. Lauri.
Näin muuttui Laurin levottomuus rauhaksi ja suruttomuudeksi, ja hän ajatteli tulevaisuutta isän hellin ajatuksin. Mutta onnettomuuden musta lintu oli kuitenkin pesinyt Uotilaan, vaikk'ei sitä ihmisten silmät vielä huomanneet.
Uotilassa oli tapa lopettaa leikkuu jollakin talon kaukaisemmista pelloista. Niinkuin kertomuksemme alussa kerrottiin, kuului Uotilaan muutamia salopeltoja, jotka olivat noin puolen peninkulman päässä talosta. Ne olivat tänä vuonna kauralla, ja tavan mukaan oli nämä n. s. Järvenpääpellot jätetty kauimmin leikkaamatta. Isäntä oli ruistalkoon jälkeen saanut ikäänkuin rauhaa sydämeensä.
Ennen kuin kertomus päättyy, joudumme vielä kerran Uotilaan, jonka kuitenkin nyt jätämme kertoaksemme tapausta, joka tänä syksynä tapahtui myllykylän majatalossa. Pimeä oli yö pyhäinmiesten päivää vastaan. Koski, joka kuin ainakin valtavasti vyörytti vesiänsä alas syvyyteen, kohisi yöllä tavallista mahtavammin.
Pappi kysyi pojalta eikö likempänä ollut taloa, josta saisivat lainata kärryt voidakseen jatkaa matkaansa. Poika ilmoitti, ettei Uotilan suuri ja varakas talo ollut kaukana siitä, ja että sieltä varmaankin saataisiin mitä oli tarvis. Kun pappi sen kuuli, ja että kulettava metsätie meni sinne, päästi hän hevosen puusta, nousi sen selkään ja nosti pojan eteensä, sanoen: "Lähtekäämme siis Uotilaan."
Kun hän nyt alkoi laulun uudestaan, ajoivat he juuri riihen ohitse, jossa Lauri oli. Ovi oli longallaan, ja Laurin tarkka korva oli tuon kirkkaan aamun hiljaisuudessa kuullut hyvän osan korkealla äänellä lausuttua puhetta. Vaivuttuansa tavallista syvempiin ajatuksiin, sanoi hän itsekseen: "Kylläpä hän kutsuisi tuon tytön Uotilaan, jos talo olisi hänen omansa."
Hänestä tuntui kuin olisi emännällä ollut jostakin häntä nuhdella, mutta mitä se oli, siitä ei hän päässyt perille. Hän ajatteli koko sitä aikaa, jona olivat eläneet yhdessä aina siitä, kun hänet Uotilaan toi ja tähän hetkeen saakka. Tiesihän aina olleensa hyvä, malttava häntä kohtaan ja Leenan uskolliseksi ja toimevaksi vaimoksi.
Näiden vastatulleitten joukossa oli eräs nuori tyttö emännän kotipitäjästä, yhdeksäntoista-vuotias Liisa, jonka vanhempia, jotka olivat köyhää torpanväkeä, Leena kauan oli tuntenut kunnollisiksi ja ahkeriksi ihmisiksi. Sen tähden olikin emäntä, koska nyt niin sopi, antanut puhutella Liisaa tulemaan hänen palvelukseensa Uotilaan.