United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hiivin kahden toverini kera jättiläisen makuuhuoneeseen, sillä aioin anastaa häneltä linnan avaimen, jonka tämä oli kätkenyt tyynynsä alle. Minä kiipesin vuoteen jalkopäähän ja kutitin jättiläistä isostavarpaasta, ja sen johdosta hän heräsi ja kavahti pystyyn. Toverini, jotka seisoivat vuoteen pääpuolessa, käyttivät hetkeä hyväkseen ja anastivat avaimen haltuunsa.
Viimein hän aukaisi silmänsä ja kavahti samassa istumaan. »Jesus siunatkoon, mikä rouvaa vaivaa?» »Näin pahaa unta, enkä hirviä olla enää yksin. Tulisitteko sinne sohvalle, Maijaliisa, loppuyöksi?» »Kyllä.» Hän otti tyynynsä ja peitteensä. Alma sytytti yölampun ja asetti sen nurkkapöydälle toisella puolen huonetta. Sitten painui hän jälleen vuoteelle.
Omituista, koko olo! Eivät he nyt hyvästelleet niin maailmallisesti kuin ennen, ja nukkumaan mentyään itki ruustinna tovin, otti sitte rovasti-vainajan valokuvan ja pani sen turvaksensa tyynynsä alle. Mutta pastori itse käveli ja ajatteli myöhään yöhön.
Ja kiukusta itkien ja paukkaen ja Helgankaan nyyhkytyksistä enää välittämättä tempasi Söderlingska takkinsa ja tyynynsä sängystä ja rynnisti ulos ovesta ja nähtiin menevän navettalatoon ja riuhtaisevan oven kiinni, niinkuin ei olisi aikonut enää koskaan palata.
"Herra", sanoi eräs palvelijoista, "kuningatar, puolisosi, on hyvin sairas. "Tämän yön kauhut ovat pimittäneet hänen järkensä. "Hän hourailee. "Tuletko hänen luokseen?" "En vielä, pitäkää hänestä hyvää huolta." "Hän antoi minulle", virkkoi lääkäri, "tämän avaimen. "Se näytti häntä houreissaan eniten huolestuttavan. "Hän otti sen tyynynsä alta.
Pään alusensa huomasi kastuneen hyvin syvältä, sen tyynynsä kuivasi lämmintä uuninrintaa vasten, ettei sitä märkyyttä huomaisi kukaan ja tuntui hyvin hyvälle kun sai olla yksinään tämän yön. Antti hyvittelee surumielistä Hannaansa. Pilvinen päivä oli huomenna jo valkeimmallaan, kun Antti meni ulos ja tapasi Hannan päivänsä askareissa karjakartanon vaiheella.
Silloin johti muisto heidän mieleensä kaikki paikat, joilla Mai oli istunut hänen tuolinsa pöydän ääressä, hänen tyynynsä uunin edessä, jolla hänen oli tapana levätä iltapäivisin se näytti heille Main valokuvat, hänen vaaleat kiharansa, hänen hienot, kauniit lapsenkasvonsa, se toi heidän mieleensä hänen suloisen äänensä, kun hän lauloi laulujaan.
Niin neuloi hän hetken, mutta äkisti keihästi hän neulallaan uuden tyynynsä, naulitsi sen hirveän lujasti pöytään, rynkäsi ylös, puki päällensä parhaat vaatteensa, lähetti sanan teille, tullaksenne tänne, mutta itse läksi hän noutamaan morsiantansa, Herrojen-Eevaa. EENOKKI. Tämä naiminen, pelkään minä, on häneltä loiskaus onnettomaan kirnuun.