United States or Burundi ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun tänä aamuna, Zürichistä lähdettyäni, kiipesin yhdelle tämänpuoliselle kukkulalle ja viheriäin, metsäisten harjannetten välitse katselin hopealäikkeistä järveä sekä sitä purpuranväristen, kultaisten ja lumisten vuorten suurenläntäistä kehää, joka ympäröitsee Schweitziä, ja ajattelin niitä monilukuisia sydämiä, jotka näinä vuosina ovat herätetyt Jumalan lasten vapauteen, puhkesi vanha pääsiäis- ja kevätlaulu huuliltani: Plaudite coeli!
Alan otti vasempaan käteensä tikarin siltä varalta, että joku pääsisi pujahtamaan hänen miekkansa alitse. Minä puolestani kiipesin raskain sydämin lavitsalleni syli täynnä pistooleja ja avasin ikkunan, jossa minun oli vahdittava. Ainoastaan pientä osaa kannesta saatoin pitää silmällä, mutta siinä olikin tarpeeksi. Meri oli laannut aaltoilemasta eikä tuulen henkäyskään liikutellut purjeita.
Mökin teko oli minulla nytkin sisimmäisenä ajatuksena, vaikka itse mielestäni olin vain marjaan menossa. Minä kävelin aholta aholle, lehdosta lehtoon, kiipesin sen suuren kiven päälle, jolta ennen olin huhunnut ja huudellut metsiä myöten, ja katselin kaikkia paikkoja, joilla ennen olin niin useasti ollut ja aikojani elänyt.
Muutimme nyt kengät oikeinpäin ja kiipesimme maalle. Löydettyämme kallioiden välistä suojaisen paikan, kokoilimme risuja ja viritimme tulen. Lepuuttaen nuotion loimussa lopen väsyneitä raajojamme ahmimme nyt Boksööstä saamani leivän ja juuston. Kun aurinko tuli näkyviin, kiipesin lähimmälle kallionlaelle heittääkseni silmäyksen ympäristöön.
Minä alan muistaa minä muistan aivan selvästi, kuinka minä tulin lauteiden alta, kuinka sauna noin lämpisi, kuinka ovi oli noin raollaan, kuinka minulla oli paitakin päällä, kuinka minä kiipesin kynnyksen yli ja kuinka Laura täti tuli vastaan valkoisessa yöröijyssään... Alkaa tulla liika lämmin ja savukin pistää silmään.
Tuskin olin ehtinyt takaisin kalliolleni, jonne aina heti syötyäni kiipesin, kun huomasin venheen tulevan salmea pitkin ja mielestäni ohjaavan kulkuansa minuun päin. Paikalla valtasi minut rajaton toivo ja pelko samalla kertaa. Arvelin, että nuo eiliset miehet olivat kai alkaneet katua julmuuttaan ja tulivat nyt takaisin avukseni.
Talon koira, joka seurasi mukana ja tuhansilla iloisilla keikauksilla ja sydämellisillä katseilla tervehti minua, niin pian kuin minä kiipesin yli aidan, oli nimeltään Turva ja osasi kyllä haukkua outoja ihmisiä, jotka tulivat taloon. Ja tuolla pellon takana, jonka ojan vartta kuljimme, oli talo, ja sen yhdestä ainoasta akkunasta välkkyi valoa meitä vastaan.
Minä kiipesin alas latvasta, hiipien oksalta oksalle, mutta siinä lähestyi ihmisiä Karolinenlustista ja luultavasti olivat he jo sangen liki piilopaikkaani! Peljästyneenä säikähdin kuullessani vanhan kirjanpitäjän äänen, joka kaikui minua kohti, ikäänkuin olisivat he olleet jo jalavan juurella. En enää voinut kuulumatta kiivetä takaisin latvaan.
Heikkona ja hoippuen kiipesin rikotusta ikkunasta kadulle ja lähdin kävelemään, vaistomaisesti pyrkien pois tuosta kamalasta teurastushuoneesta. Senjälkeen minua vaivasi painajainen. Seuraavien tuntien tapaukset muistan niinkuin pahan unen. Eräät ovat painuneet syvälle mieleeni, mutta niitä erottavat toisistaan pitkät tajuttomuuden väliajat.
Hiivin kahden toverini kera jättiläisen makuuhuoneeseen, sillä aioin anastaa häneltä linnan avaimen, jonka tämä oli kätkenyt tyynynsä alle. Minä kiipesin vuoteen jalkopäähän ja kutitin jättiläistä isostavarpaasta, ja sen johdosta hän heräsi ja kavahti pystyyn. Toverini, jotka seisoivat vuoteen pääpuolessa, käyttivät hetkeä hyväkseen ja anastivat avaimen haltuunsa.