United States or Guadeloupe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tunnettuaan Boleslavin, joka oli reippaasti hypähtänyt maahan ratsultaan, ponnahti hän hämmästyneenä takaperin; siitä huolimatta alkoi hän: »Onnittelen teitä, vapaaherra von Schranden, että olette ensimäinen rientäessänne tänne joukkoinenne » »Pysähtykää, herra maaneuvos», keskeytti hänet Boleslav. »Tässä täytyy olla erehdys.
»Ja kuitenkin vaadin häntä tänään sinulta, Boleslav von Schranden», sanoi kirkkoherra, samalla laskien kätensä Reginan päälaelle. Tyttö kyyristyi arasti, mutta antoi sen tapahtua. »Siksikö, että voisitte hänet mukavammin kivittää?»
Vanha kirkkoherra ei ollut ensinkään taipuvainen siivosti kärsimään maaneuvoksen armollisia sukkeluuksia. »Niinpä puhun puolestasi, Hackelberg», sanoi hän. »Minun puheeni sentään otettanee vakavalta kannalta sinun, teidän kaikkien ja Herran Jumalamme edessä, Hänen, jonka pyhät lait eivät saa olla korkeain herrojen pilkkana. Vapaaherra von Schranden, olette minua kehottanut.
»Missä se mies sitte piilee?» »Taidatte tuntea hänet ainoastaan synnyinnimeltään. Herra von Schranden oli hän ennen » Savinen haarikka putosi Felix Merckelin kädestä murskaksi nuoren Engelbertin eteen. Olut pirskui korkealle hänen jaloilleen.
Herra von Schranden ei ole ikinään ollut upseerina, hänen kanssaan ei sinun siis sovi puuttua tekemisiin, ja luutnantti Baumgart taasen on veijari, sillä hän on esiintynyt väärällä nimellä, hänen kanssaan sinun siis kaikista vähimmän sopisi puuttua tekemisiin.»
Seuraavana iltana hän kyynelsilmin kirjotti kirjeen, jossa vaati selitystä ja tiliä. Ennenkuin vastaus ehti saapua, tuli lähetti mukanaan paketti kirjoja, jotka ystävä oli häneltä lainannut ynnä kirje, joka kuului seuraavasti: Korkeasukuinen Herra Boleslav von Schranden täällä.
Boleslav, jonka ajatuksissa vielä pyöri paenneen valoisan olennon kuva, ei ymmärtänyt ensi tuokiossa, mutta sitten hän äkillisessä vihan puuskassa syöksähti pappia kohden. Mutta vanha kirkkoherra ei ollut niitä miehiä, jotka antavat itseään pelotella ja heidän molempien uhkaavasti silmäillessä toisiaan, huusi hän: »Boleslav von Schranden, onko minulla oikeus tähän epäluuloon vai eikö ole?»
Vapaaherra von Schranden, toivon, ettei luutnantti Baumgart ole itseään tehnyt syypääksi tähän hairahdukseen ja soisin sentähden hänen saaneen surmansa.» Boleslav tunsi ratkaisun lähestyvän. Hänen katseensa liiteli ympärinsä. Kaikkialla näki hän silmiä, jotka hehkuivat vihasta ja kostonhimosta.
Puuseppä Hackelberg yritti tehdä samoin ja nousi vitkaan, mutta kellahti ojaan, jäi siihen makaamaan ja nukkui. Viimeiset niistä paasista, jotka peittivät hautaholvia, painuivat kiristen ja kolisten liitoksilleen. Ernst Eberhard von Schranden lepäsi isiensä luona. Miehet, jotka hautakappelissa olivat toimittaneet haudankaivajan tehtävää, paljastivat päänsä ja lukivat hiljaisen rukouksen.
Mutta tyttö painautui vielä pelokkaampana häntä vasten. »Eihän teitä viedä pois, herra, eihän?» nyyhkytti hän. »Minä vaikka palellutan itseni kuoliaaksi jos se on totta.» »Ei viedä mutta nouse nyt.» »Oi, herra, hyvä, rakas herra!» Ja hän painoi otsansa herransa polvea vasten. »Boleslav von Schranden kiellätkö vielä?» »Mitä minun pitäisi kieltää?