United States or Norfolk Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Inho valtasi Boleslavin. »Jollei hän voi puhdistaa itseään, ajan hänet raipoilla huomisaamuna matkoihinsa.» Näissä aikeissa meni hän levolle. Mutta suurin ei hän voinut nukkua, sillä häntä huolestutti tulevaisuus ilman tyttöä. Tämän ajaminen tiehensä merkitsi samaa kuin muuttaa itsekin samana päivänä täältä pois. Kuuden tienoilla herätti hänet unenhorroksistaan ulko-oven hiljainen narina.
Tyttö hytkähti pelästyneenä. Hänen silmiinsä ilmeni omituisen väikkyvä loiste, ja unelmoivina ja kysyvinä ne katsoivat Boleslaviin. Boleslavin käsi vaipui hervotonna alas. »Kiitän sinua», sanoi hän käheästi. Regina palasi paikoilleen. Seurasi syvä äänettömyys. Boleslavista tuntui, kuin olisi hän tehnyt rikoksen, jota äänettömyys yhä vain pahensi. Hänen täytyi puhua, maksoi mitä maksoi.
Regina puisti kiihkeästi päätään. »En menisi kauas, herra. Jos ajatte minut pois, heittäydyn ojaan ja kuolen nälkään.» Boleslavin katse sai lempeämmän ilmeen.
»Olethan aivan mykkä», tuumi Helena, samalla hullunkurisesti näykäten Boleslavin käsivartta niillä parilla sormella, jotka hän oli pistänyt saattajansa kainaloon. »Sinä paha mies, et kai ole minuun enää lainkaan mieltynyt?» Boleslav ei katsonut olevansa oikeutettu sanomaan »ei». Helena oli hänelle pysynyt uskollisena, oli kokonaista kahdeksan vuotta luottanut hänen sanoihinsa.
Tytön nutun napit eivät kestäneet kovaa tempausta, vaan lensivät irti. Hänen valkea povensa aaltoili, ja Boleslavin katse ikäänkuin kietoutui huntuun... »Onko minun hänet kuristettava vai häntä suudeltava?» ajatteli Boleslav ja tavotti hänen kaulaansa. Hengenhädissään tarrasi Regina vastaan.
Uhrautunut hänen, Boleslavin tähden hänen uhraamansa sehän merkitsi omaa syyllisyyttä perityn lisäksi. Ja olla velassa tälle olennolle mikä häpeällinen ajatus! »Tytön täytyy jäädä eloon, jotta saan maksaa hänen palkkansa», ajatteli Boleslav.
Mutta nähtyään Boleslavin kookkaan vartalon vastassaan jäntevästi pystyyn ojentuneena, vaikeni hän yhtäkkiä keskellä rähinäänsä ja murisi ja öhki itsekseen. Hänen takanaan kohosi kokonainen seinä kiihtyneitä, häjynilkisiä, uteliaita kasvoja, jotka kaikki tuijottivat Boleslaviin kuten vangittuun ihmeotukseen. »Minä yksin kaikkia noita vastaan!» ajatteli hän, ja hänen rintansa kohosi.
Tämän sotatemmellyksen, rumpujen pärrytyksen ja valitushuutojen keskellä oli Boleslavin suotu uneksia ensimäiset lemmenunelmansa. Hän oli äsken täyttänyt kuusitoista vuottaan, ja mitä lupaavin viiksienalku häämötti jo kuin hiilellä maalattuna hänen ylähuulessaan.
Kuten rautapihdit puristuivat hänen kätensä Boleslavin hartioihin... Täytyi koota kaikki voimansa pitääkseen puoliaan näitä jäntereitä vastaan. Ja nyt alkoi äänetön painiskelu.
Paita karkea, kotikutoinen liinapaita oli valunut alas olkapäiltä ja jättänyt niskan täyteläät, voimaa uhkuvat muodot paljaiksi. Boleslavin huudahduksen kuultuaan nainen äkkiä oikaisihe ja seisoi puolialastomia hänen edessään. Kaksi tummaa suurta silmää leimusi häntä kohden. »Mitä täältä tahdotte?» sanoi nainen ja tarttui lujemmin lapioonsa ikäänkuin tahtoen käyttää sitä aseenaan.