United States or Timor-Leste ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nöyrin mielin alkoi hän nyt puhua uskon asioista, heräämisestä, synnintuntoon tulemisesta ja muusta. Hän puhui: »Se on syntinen ihmisluonto semmoinen, jotta se ei hellävaraisesta herättämisestä herää...» Mutta Sakarikin jo ilmoitti, aivan kehasi: »Mutta herää se kovakin, kun oikein kolisuttaa.» Sen myönsi Pykäläinenkin.
»Niin no... Se oli vain kihlaus vasta ja... Sotki sillä, kun sanoi, jotta on hänellä viisautta liiaksikin», koki hän toki selittää ja kiertää. Tukalaa! Aivan sitä Eulaliina parkaa tuli sääli. Liekö Sakarikin hieman ujostellut, koskapa lähti kamarista sitä toista tupakkakukkaroansa hakemaan.
Tahdon kuulla niiden nimet, jotka rohkenevat väittää, että Suomi oli vapautettu velvollisuudesta taistella vapautensa ja kuninkaansa puolesta. Sitten kun moni muu oli sitä sanonut, sanoi sitä Sakarikin. Sakari! hän oli konna. Ja sittenkin olitte hänen ystävänsä kunnes tulitte hänen murhaajakseen. Oikeastaan hän kavalsi minut, kuninkaansa ja Ruotsin valtakunnan.
Sakari oli nyt päättänyt oitis lähteä Eulaliinansa luo. Potilaitansa hän siinä nyt vielä hoiteli ja puhutteli ja varsinkin se, joka luuli, että hänellä oli seitsemän päätä, oli nyt jo hänen vilpitön ystävänsä. Erityisemmin oli Sakarikin juuri häneen kiintynyt. Ja nyt puheli hän taas miehen kanssa siellä kopissa.
Hän ei nähnyt itsessään pienintäkään wikaa, mutta kaikki kohdanneet onnettomuudet oliwat konttoristin, tuon siwistymättömän hölmön syy, joka ei woinut kielensä alla mitään pitää ja joka haaweili tyhjiä, olemattomia asioita, eikä ansainnut muuta kuin suurinta ylönkatsetta. Sakarikin joutui nyt mierolle. Hän ei kyennyt mitään tekemään tahi toimimaan.
Kaisa, näet, oli siinä ikävissään odottanutkin yöjalkalaisia ja oli siis koputukselle altis, valmiiksi herännyt. Kaisa aluksi oudostui ja oudostui Sakarikin, mutta oitis hän selitti: »Minä vain koputin.» Tunsi Kaisa Sakarin, sillä oli hän ollut hänen saarnaansa kuulemassa, vaikka ei hän vielä uskovainen ollut. »Lohduttamaan tulin», jatkoi Sakari. Ja niinpä Kaisakin antoi asian olla.
Kappalainen Sakarikin vaimoineen ja lapsinensa. He ovat kaikki onnellisia, ensi silmäys ilmaisee meille sen. «Kiitos, Sakari, että tulit!« lausui vanha rouva. Ja tämä rouva on nyt entinen Mariamme. Hän on nyt vanha; mutta kaunis hän on, niinkuin nuorena ollessaan; hän on vielä yhtä kaunis kuin tyttärensä Maria, vaikka toisella tavalla kumminkin.
Sillä kuten ihminen heräämisessään pääsee synnintuntoon, s.o.: huomaa syntinsä suuruuden ja kauheuden, ja alkaa etsiä siitä pelastusta, niin oli Sakarikin tullut viisautensa tuntoon. Tämän nykyisen papin, pastori Pöndisen järkyttävät saarnat ne olivat hänessä sen heräämisen vaikuttaneet.
»Varsinkin näin huonoina aikoina», puheli hän, »olisi hyvä, jos irtainväki ei niin kevytmielisesti menisi naimisiin ... ennenkuin on tietoa, voiko perheensä elättää... Vaivaishoitolaisia se vain lisää. Vaivaismaksut tässä meidänkin kunnassa nousevat jo kohta kuuteenkymmeneen tuhanteen.» Sen myönsi Sakarikin, ettei pidä kevytmielisesti naimisiin mennä.
Hän tenäsi: »Herran turva on niinkuin iso honka... Sen latvaan kun kerran kiipeät härkää pakoon, niin et tarvitse pelätä vaikka härkä miten möyryäisi.» »Elä kinaa!» kiivastui lopulta jo poika. Sakarikin varustautui jo riitelemään hurskaan asiansa puolesta, mutta tuskin sai suun vuoroa.