United States or Portugal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Posket hehkuivat; Yrjö sen näki ja aikoi hypätä hänen luokseen, kun samassa risut räsähtivät läheisellä metsäpolulla ja Kalle sieltä ilmestyi heidän eteensä. Päivää, Yrjö, monesta aikaa. Täällä minä taas olen. Terveisiä sieltä ulkoa maailmasta! Kukas tuo hempukka? Mitä pettävätkö silmäni? Koivumökin Sanna eikös se ole? No, totta vie, kuinka kauniiksi tytöksi sinä oletkin kasvanut.
Kuinka hiljaista täällä oli! Ei niin risahdustakaan kuulunut, paitsi muutamista kuivista oksista, jotka jalkaini alla rasahtivat. Oli vielä hiljaisempaa kuin kesällä, jolloin olisi kuullut lintujen laulavan ja hyönteisten surisevan. Oi, tämä oli lepo korvilleni, tultuani Lontoon lakkaamattomasta melusta ja hälinästä! Tämä muistutti minulle sitä lepoa ja rauhaa, joka taivaassa vallitsee.
Anna pois minun mekkoni. Yksi vaan minulla onkin ja senkin riistit päältäni ja kiskoit yllesi. Anna pois sinä kylänkoira. Jospa siihen paikkaan pakahtuisit. Simo alkoi riisua mekkoa, käänsi hihan nurin, akka nykäisi siitä, niin että neulokset rasahtivat. Sitten eukko tempasi mekkonsa, heitti sen päähänsä ja tarttui kääkään.
Tuskin oli äiti näkyvistä, ennenkun Synnöve rupesi tuumailemaan, miten hän kiireimmiten saisi tietoja Kuuselasta. Hän kutsui Thorbjörn'in veljeä ja aikoi pyytää häntä siellä käymään; mutta koska poika lähestyi, arvelutti häntä uskoutua hänelle ja sanoi sentähden: "ei minulla olekaan mitään sanomista." Hän aikoi itse sinne. Varmuutta hän tahtoi, maksoi mitä maksoi; ja tuo Ingrid, kovin oli häijy, kun ei hänelle tietoa laittanut. Yö oli valoisa, eikä matkakaan niin pitkä, ett'ei sitä jalan saattanut kulkea, tällainen kohta kun oli käsissä. Sitä tuumaillen juohtui hänen mieleensä äidin puheet, ja itku alkoi uudelleen; nyt hän ei enää viivytellyt, vaan sitoi huivin päähänsä ja lähti, tehden pitkän kiertomatkan, jott'ei pojat hänen aikomustaan äkkäisi. Jota kauemmaksi hän joutui, sitä kiireemmäksi kävi kulku, ja viimein hän riensi alas polkua sellaisella vauhdilla, että pienet kivet irtautuivat ja pyörivät alas häntä säikähyttäen. Ehkä hän tiesi äänen syntyneen kivien pyörinnästä, oli hänestä kumminkin kuin joku olisi piileskellyt hänen läheisyydessään, hän pysähtyi kuuntelemaan. Ei siellä toki ketään ollut ja joutua hän teki eteenpäin; sattuipa hän siten hyppäämään suurenlaiselle kivelle, joka irtautui ja pyörähti alas. Siitä syntyi kova jyrinä, pensaat rasahtivat. Synnöve säikähti, mutta hämmästyksensä yhä kiihtyi, koska etäämmällä luuli näkevänsä elävän olennon, joka nousi mättäältä ja suoriutui kulkuun. Ensin luuli hän sen petoeläimeksi, hän pysähtyi henkeänsä vetämättä; olento myöskin pysähtyi. "Ohoi!" sanottiin.