United States or Zambia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuo viimeinen tuntui miltei kuin häntä varten tarkoitetulta. Sillä koko ajan hänen siinä päivänpaisteisella kivipenkillä istuessaan oli Liisan kuva, kaikista äänistä ja kangastuksista huolimatta, jälleen liidellyt hänen sielunsilmiensä edessä. Varoittanut oli rouva Rabbing Johannesta mustasilmäisistä roomattarista.
Hänen teki mieli lähteä juoksemaan Juhon jälkeen, niinkuin oli tehnyt lapsena, jolloin hänellä oli aina ja kaikessa turvansa ja lohduttajansa Juhossa. Mutta Juho meni jo kaukana maantiellä tomupilvenä. Ja kun sekin katosi, seisoi Esteri päivänpaisteisella kievarin pihalla kuin pimeällä aavikolla ypö yksinään. »Esteri!» kuului lempeä ääni. Esteri vavahti. Hyvä Jumala!
Toiset viettävät sitä kirkossa kuunnellen messupappien hyminää, toiset istuskelevat pienissä ravintoloissa viiniä juoden ja katsellen nuorta väkeä ja lapsia, jotka kadulla mellakoivat. Muutama satakunta askelta kirkkotorilta alkoivat jo viinitarhat. Porras portaaltaan, lava lavaltaan kohoten ne lekottivat siinä päivänpaisteisella rinteellä.
He näyttivät Hiljasta niin vierailta kuleksiessaan hitaasti päivänpaisteisella kadulla. Ja aina tämä uudistuva näky viilsi ehdottomasti hänen sydäntään. Ei ollut niinkuin olisi pitänyt olla; hänen olisi pitänyt olla Esterin sijalla siinä kävelemässä ja vielä käsikädessä Knuutin kanssa, niin että koko maailma olisi saanut nähdä, että he kaksi kuuluivat toisilleen.
Viisi, kuusi tuommoista isoa urnaa katseli juhlallisesti sisään siihen, ja siitä sopi nähdä vanha, aidattu puutarha, joka oli tohtorin oma ja jossa persikat kypsyivät päivänpaisteisella, eteläisellä muurilla. Noin viisikolmatta poikaa oli ahkerassa työssä kirjojensa nojalla, kun tulimme sisään, mutta he nousivat toivottamaan hyvää huomenta tohtorille ja jäivät seisomaan, kun näkivät Mr.
Tuskan hiki juoksi otsaltani ja huokaukset pääsivät ehtimiseen rinnastani; olin kuin mieletön. En tiedä kuinka kauan olin sillä lailla kuleksinut, kun arvaamatta joku tarttui minuun käsivarresta jollakin päivänpaisteisella kankaalla. Pysähdyin ja katsoin taakseni ... se oli harmajatakkinen mies, joka näytti siltä kuin olisi hän kiivaasti juossut perässäni hengästyksiin asti.
Oli varhainen aamu, ei kukaan ollut kreivi Pietarin lehtimajassa, puutarha tyhjä oli vielä; kuleskelin niissä tutuissa paikoissa, menin asuinhuoneitten lähelle. Sama ääni, jota olin äsken kuullut, kuulin vieläkin, tällä kertaa selvemmästi. Pelonalaisena istuin muutamalle penkille, joka oli päivänpaisteisella paikalla oven vieressä.
Se tuoksui niin makeasti sieraimiin. Mutta kaikista makeimmin lemusivat mökin pihalle levitetyt ja aidoille ja portaille heitetyt kerput ja keruutöryt. Olisipa siellä ottamista! Olisipa siellä, millä vatsansa täyttäisi! Jopa siinä käskisi päivänpaisteisella pihamaalla märehtien loikoa! Vesi valui pitkänä kinana kellokkaan suusta, ja härkä nuoli ahnaasti sieraimiaan.
Epätoivoinen neuvottomuus hiipii sydämeen. Kunpa nyt olisi jossakin yksinäisessä paikassa, kaukana täältä tuntemattomien, virallisten ihmisten keskuudesta jollakin kotoisella, päivänpaisteisella penkereellä, josta kuulisi lampaankellon kalinaa ja jossa tuulenhenki viileästi liikuttaisi lepänoksaa! Mutta samassa matkustajajuna vauhtiaan hiljentäen jo lähenee. Herra Jumala, onko se jo tuossa! Nytkö!