United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta hän tunsi valehtelevansa ja valehtelevansa tahallaan, itsetietoisesti. Ja mitä varten näin? Mitä varten ottaa syy päälleen, kun ei asia ollut sen läheisempi? Oikeuden ja totuudenko puolesta valhetta ja vääryyttä vastaan? Kun ei se sittenkin olisi ollut kunnianhimoa, huomionherättämisen halua? Koko tuo vasta kulunut aika oli kuin jotain pinnistettyä, tehtyä.
Se painoi leimansa myös koko hänen olentoonsa, jossa ennen oli ollut jotakin pakotettua, pinnistettyä arvokkaisuutta, jotakin teeskenneltyä, tekopyhää koskemattomuutta ja samalla ehkä jotakin arkailevaa ja ympärilleen pälyvää, ikäänkuin hän olisi peljännyt, että joku sittenkin voisi nähdä hänen lävitseen ja keksiä hänen oikean, väärentämättömän minuutensa. Kaikki tuo oli nyt kuin poispuhallettu.
Minulla oli mennessäni tunne, niinkuin olisimme jättäneet miehen uppoavaan laivaan ja itse soutaneet maihin. Eikö tuomiomme ehkä sittenkin ollut liika ankara? Eikö se ollut kovin pinnistettyä? Eikö olisi ollut otettava selkoa vaikuttimista ja siitä mielentilasta, missä tuo teko oli tehty?
Vielä uudelleen olisi hänen tehnyt mieli vakuuttaa häntä, saada hänet uskomaan, että kahdenlaista rakkautta ei voi olla, että Ellin mielipiteet ovat ennakkoluuloja ja hänen ihanteellisuutensa pinnistettyä ... että ei voi tehdä sellaista erotusta ... että ajatuskin jo on rikos ja että hän jo on ollut miehelleen uskoton.
Minulle se on oleva ihanin hetki elämässäni, joka ei koskaan ole palaava! Se on heissä pinnistettyä, teeskentelyä Ei se ole teeskentelyä. Sitten se on fanatismia. Minä en tahtoisi, että yksikään minun omistani ajattelisi katkeruudella sitä päivää, jona minä heidät ainiaaksi jätän. Jos he semmoisesta sinua tuomitsevat, on se heissä ahdasmielisyyttä.
Se oli sitä teidän ja teikäläisten ainaista turhamaisuutta, pinnistettyä helsinkiläiskagaalilaista efektinhakuanne, tuota germaanilaista »kunnia»-kiihkoanne, joka on niin tuiki vierasta ja vastenmielistä meidän vakavalle suomalaiselle rodullemme, johon ette kuulu ja jota ette ymmärrä!
Hän oli sairastanut, joutunut nälkäkuoleman eteen ja lähtenyt paluumatkalle lämmittäjänä valtamerilaivalla, sen konehelvetissä helvetinkoneessa, jonka oli toivonut räjähtävän päästäkseen aaltojen viileyteen syntinen ajatus ... huh! Terve! Maljanne! Eläköön Suomi! Muut nauroivat niinkuin hänkin. Mutta hänen hilpeydessään oli kuitenkin jotakin tehtyä ja pinnistettyä.
Hän otti esille hänen viimeisen kirjeensä, jossa ei ollut mitään hänen terveydestään, mutta sitä enemmän tuota pinnistettyä, melkein sairaloista innostusta hänen tehtävänsä muka suuruudesta ja ihanteellisuudesta. Ilta alkoi hämärtyä ja yhä hän siinä yksin istui ajatellen tämän maailman merkillistä menoa ja kuinka kaikki oli pian muuttunut.
Ja minusta alkoi tuntua, kuin olisimme tehneet itsemme syypääksi tuomion tekoon ja sen toimeenpanoon syytettyä kuulematta. Olihan tosiasia, teko semmoisenaan, inhoittava kylläkin mutta sittenkin. Eikö tämä ollut liiaksi pinnistettyä? Eikö se ollut liika suurta melua jokapäiväisestä, tavallisesta teosta? Olin näissä mietteissäni istunut jonkin aikaa, kun telefooni soi.