United States or Equatorial Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kirkkoherra Picot katsoi häneen syrjäsilmällä niinkuin hänen oli tapa katsoa iloisina hetkinään ja lausui: Nähkääs, kirkkoherra, ehkäistäkseen noita asioita täytyisi seurakuntalaiset panna rautoihin, eikä siitäkään vielä mitään apua lähtisi. Pikku pappi vastasi räikeällä äänellä: Pianpahan nähdään.
Kunnallislautakunnan esimies löi tahtia veitsellään ja huudahti: Tuhat tulimmaista! Tämä on mainiota. Luulisi olevansa Ganache'n häissä. Kaikki olivat purskahtaa nauruun, mutta kirkkoherra Picot, joka luonnoltaan oli yhteiskunnallisten vallanpitäjäin vihollinen, vastasi: Tarkoitatte varmaan Kaanaan häitä.
Vaikka hänen nimityksensä olikin virkaylennys, ei kirkkoherra Picot näyttänyt iloiselta, ja hän lausui: Minuun se koskee, minuun se koskee, rouva varakreivitär. Olen, nähkääs, ollut täällä jo kahdeksantoista vuotta. Totta on, että tulot täällä eivät ole suuret ja että seurakunta ei ole paljon mistään kotoisin.
Sitten, päivällistä odoteltaessa, tehtiin kävely puistossa. Paroni, paronitar, täti Lison, kunnallislautakunnan esimies ja kirkkoherra Picot mittailivat äidin kujannetta sillä välin kuin toisessa, vastapäätä olevassa, toinen pappi astuskeli pitkin askelin rukouskirjaansa lukien. Rakennuksen toiselta puolelta kuului iloista rähinää; siellä ryyppäsivät talonpojat puitten varjossa omenajuomaa.
Ainoastaan Reine Allix katseli virran rannalla olevaa kukkulaa ja sanoi: "kun me sytytimme ilovalkean tuolla, makasi pieni Claudis kuolleena". Ja Bernadou, joka seisoi ruusujensa keskellä, sanoi, miettiväisesti hymyillen: "Margot, katso tänne! Kun Picot huusi:
Silloin alkoi kirkkoherra Picot säälitellen puhua paikkakunnasta ja merestä, jonka hän näki pappilan ikkunoista, ja pienistä kallion rotkoista, joissa hänen oli tapa kävellä lukien rukouskirjaansa ja katsellen laivoja, jotka kulkivat kaukana ulapalla. Sitten molemmat papit hyvästelivät, ja vanha kirkkoherra suuteli Jeannea, jonka teki mieli itkeä.
Ja jos hän jossakin määrin täyttikin velvollisuuksiaan, niin johtui se tottumuksesta, joka oli jäänyt häneen luostarikoulun ajoilta. Paronin uhmaileva tieteily oli näet jo aikoja sitten kumonnut hänen vakaumuksensa. Kirkkoherra Picot tyytyi siihen vähään, jonka Jeanne voi hänelle antaa, eikä koskaan häneltä liikoja vaatinut.
Ainoa heidän paristaan, joka sitä osasi, Picot räätäli, otti sen ja luki sitä tavaamalla kummastuneille kuulijoille. Se oli Ranskan sodanjulistus Preussille. Nyt alkoi suuri parkuminen äitien joukossa, joidenka poikain tuli lähteä sotaan. Muut kysyivät vavisten: "onko tuo koskeva meitä?" "Meitä!" kertoi Picot räätäli, halveksien. "Kuinka tuo meitä koskisi!
Ja itse tulisi hän vanhenemaan rauhassa, tyytyväisenä, välittämättä miehestään enää laisinkaan. Syyskuun lopulla tuli kirkkoherra Picot juhlallisesti vieraisille puettuna uudenuutukaiseen kauhtanaan, jossa oli vasta yhden viikon tahrat, ja esitteli seuraajansa kirkkoherra Tolbiac'in.
Vanha kirkkoherra oli nimitetty Goderville'n ylikirkkoherraksi. Hänen poislähtönsä herätti Jeannessa todellista mielipahaa. Olihan tuon kunnon ukon hahmo yhteydessä kaikkien hänen muistojensa kanssa siitä asti kuin hän naimisiin joutui. Picot oli hänet vihkinyt, hän oli ristinyt Paulin ja siunannut paronittaren hauraan. Hän ei voinut kuvitella itselleen