United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitten tiedusteli hän, muistiko Synnöve iltaisin levolle mennessään lukea Jumalan sanaa: "sitä et saa jättää," lausui hän, "muuten käy työ kehnosti seuraavana päivänä." Kaikki kun oli kunnossa, lähtivät he äyräälle lehmiä odottamaan. Istuttuansa kysyi äiti Ingrid'iä, eikö hän kohta jälleen palajaisi paimenmajalle. Ei Synnöve siitä asiasta tietänyt enemmän kuin äitikään.
Sitä kesti pitkän aikaa, sitten rupesi kylmämään, ja tuli jälleen lämmin, viimein kävi hänen mielensä niin keveäksi, niin keveäksi, että hän mielestänsä liehui yli maan, ja nyt hän sen käsitti: puiden latvat häntä kannattivat, kuljettaen häntä toisesta toiseen: siten joutui hän tunturille, sitäkin korkeammalle, paimenmajalle, vielä ylemmäksi, korkeimman vuoren huipulle.
Mutt'ei sittenkään kukaan saa meitä toisistamme, päätti Synnöve. Paimenmajalla ei usein käyty, jotta aikoja kului, ennenkun Synnöve sai muita tietoja Thorbjörn'istä. Hänen mielensä kävi raskaaksi tästä epätietoisuudesta, eikä Ingridkään palannut paimenmajalle, jotta erinomaisia siellä varmaan oli tapahtunut.
"Olkoonpa niin: mutta niillä muilla on osaa yhd... Sen sanon, että rauhaa tahdon!" miltei kiljahti hän ja katsahti kotkaa. "Mutta Thorbjörn!"... kuiskasi Ingrid. Tämä kääntyi tyttöön ja hymyili. "Niin, niin!" lausui hän; "monet seikat voivat liikkua miehen mielessä... Oletko tänään puhutellut Synnöveä?" "Olen, hän on jo lähtenyt paimenmajalle." "Tänään?" "Niin." "Päiväkummun karjalla?" "Niin."
Synnöve sai Thorbjörn'in tapahtumasta tietoa seuraavana päivänä. Thorbjörn'in nuorempi veli tuli paimenmajalle sanaa tuomaan; mutta lähtiessään sattui Ingrid hänelle vastaan portailla, ja hän poikaa neuvomaan, miten sanansa laatia. Siten Synnövelle ainoastaan kerrottiin, että Thorbjörn oli kuormineen kaatunut ja siitä syystä kävi Nordhoug'ista apua, että hän oli Knuutin kanssa riitaantunut.
... Thorbjörn se todella olikin, hän ajoi kaupunkiin. Sinne oli pitkältä, hänen kuormansa oli suuri, siitä syystä hän ajoi hiljakseen pitkin pölyävää tietä. Tämä näkyi paimenmajalle, ja koska hän sieltä kuuli rallatuksen, älysi hän heti kuka siellä oli, nousi kuormalleen ja huhuili niin, että kalliot kajahtelivat. Silloin torvella hänelle toitahutettiin, hän istui kuunnellen ja, äänen vaiettua, nousi hän jälleen huhuilemaan. Näin sitä pitkitettiin, ja hänen mielensä kävi iloiseksi. Hän katsahti päin Päiväkumpua, eikä se hänen mielestänsä milloinkaan ennen ollut näin välähdellyt päivän paisteessa. Mutta huomionsa sinne kun oli, jäi hevonen oman onnensa nojaan ja kulki minne tahtoi.
Kuusela oli kauniilla paikalla, siitä näki yli koko tienoon, Päiväkummun lähinnä, monivärinen metsän ympäröimänä, ja etäämmällä muut talot, nekin metsään suljettuina. Neljätoista taloa näkyi Kuuselan paimenmajalle, ainoastaan katot olivat Kuuselasta näkyvissä, ja nämätkin näkyivät vaan laitumen äärimmäiseltä rinteeltä.
Hetken kuluttua oli koko seura matkalla hevosineen päivineen eikä sanaakaan enää haastettu siitä, mitä oli tapahtunut. Oli kuutamo, jotta ei ollut vaarallista vaikka tulivatkin vähän myöhään paimenmajalle. Marit kävi muitten jälessä, jalka asteli koneentapaisesti eteenpäin, ei hän nähnyt vuoria eikä kukkuloita ja ennenkuin tiesikään olivat jo perille tulleet.
Mutta Ingrid seurasi häntä; molempain piti tänä vuonna yhdessä lähteä paimenmajalle, sillä Päiväkumpulaiset olivat lunastaneet osan Kuuselan laitumesta. Thorbjörn'in kuultiin tuntureilla laulavan; sillä hän valmisteli tytöille kaikellaisia tarvekaluja. Eräänä kauniina päivänä, koska ilta jo oli käsissä ja hänen työnsä joutui valmiiksi, istuutui häh niitä näitä mietiskelemään.
Silloin vetäytyi tyttö ääneti syrjään, rupesi pyyhkielemään silmiänsä ja kasvojansa sekä epäjärjestykseen joutuneita hiuksiansa silittelemään. Thorbjörn mietiskeli rauhoittuneena, silmät tyttöön käännettynä: josko hän on seudun muita tyttöjä kainompi ja tahtoo toisin tavoin seurustella, elköön kenkään siitä pahentuko. Thorbjörn seurasi Synnöveä paimenmajalle, mikä ei kaukana ollut.