United States or Azerbaijan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kirsikka- ja omenapuut levittivät oksiansa muurin yli, sen tahna kohosivat lehmuksien ja kastanja puiden latvat. Ylimetsänhoitajan rouvan entinen koti teki hämmästyttävän ystävällisen ja hyvän vaikutuksen. Akkunain edessä oli ruohosto niin viheriä, niin runsas ja tasainen, kuin olisi ollut tapana leikata sitä.
Kas niin, nyt vaan soutelen niemen ympäri, niin että voit nähdä, minkälaiselta rannikko näyttää kevätpuvussaan." "Tuolla ne ovat, Juho; voin nähdä pienet vaunut tuolla kirkkotiellä." "Niin, hekin kaunistavat maiseman? Kuuletko satakieltä ja katso kuinka pyökit mäen rinteellä kastavat oksiansa veteen! Eikö ollut hauska että tulit?" "Olen aivan ihastuksissani!
Julia kiitti heidän kukkakasvejansa, lupasi lainata heille kirjoja, ompelumalleja y.m. ja tämä kaikki vaikutti, että nämät nuokkukoivut näyttivät siltä, kuin raitis tuuli olisi niitä ravistellut taikka virvoittava sade virkistänyt, sillä rupesivatpa tuuvittelemaan oksiansa ja heiluttelemaan lehtiänsä eli toisin sanoen: Maalu ja Eeva tulivat varsin virkuiksi ja heidän silmänsä vilkkuivat ikään ja länteen.
Kevät kukkaa verhoileepi Lehtisillä hienoilla, Vuokon terän valkaiseepi Hopealla kirkkaalla, Lehdistänsä kohouupi Kielokainen tuoksuen, Koristeeksi valmistuupi Viattoman rinnallen. Nuokkuileepi varrellansa Esikoinen kultainen, Kuusain kiertää oksiansa Suojaa suoden rakkaallen. Lämmin ilma kuiskuttaapi Meille lemmen äänellä, Kevään sulo vaikuttaapi Tuntehia syömmessä!
Mutta oli siellä niinikään eräs vanha harmahtava honka, joka oli kaikkia muita korkeampi: vaan taisipa se kuitenkin taivuttaa haaravia oksiansa alaskinpäin ja tarttua rohkean vaahteran ylempiin hius-suortuviin, jotta tämä värisi polvihin asti.
Matkustajilla oli nyt edessään vuori, jolla kasvavan hongikon korkeimmat puut, ojentaen kuivuneita oksiansa läntistä taivaanäärtä kohti, rusoittivat laskeutuvan päivän säteistä. Tämän hongikon keskeltä törrötti torneillaan tai oikeastaan savupiipuillaan se kartano eli linna, niinkuin sitä nimitettiin, joka oli matkan päämääränä.
"Missä talvea oleskelitte?" kysyi honka, heilutti oksiansa ja hikoili pihkaa taitamattomassa kuumuudessa... "Tuopa hullua! näin etäällä pohjolassa huh, hm!"
Se tulee vaan muutamina aikoina näkyviin jollekulle matkustajalle, niinkuin nyt on sinulle tullut, ilahuttaa häntä torneillaan, hovilinnoillaan ja muureillaan, joiden yli rehevät hedelmäpuut ojentavat oksiansa, mutta katoaa sitten eikä jätä muuta kuin aution erämaan jälkeensä. Ja tämä on sen historia.
Tämä oli vain sattuman vaikutusta. Tyhjä, miltei miettimätön sana oli itävänä siemenenä pudonnut Laurin sydämeen, jonka myötäiseen maaperään se juurtui. Se taimi, joka siitä kasvoi, rehotti siellä, se kietoi oksiansa kaikkialle ja tukahdutti sen rauhattomuudenkin, joka siellä oli vallinnut. Ja tämä sana, ja se ajatus, joka siinä oli, oli kuitenkin niin outo Laurin omalle sydämelle!
Ole nyt jo vaiti, sanoi pihlaja, sillä tuohan kuuluu hirveän itserakkaalta, kuin tuolla tavoin luettelee omia ansioitansa. Olisi maar minun hauska tietää, kuka täällä metsässä on kaunein. Mitäs siihen sanot? Ja samalla ravisteli pihlaja somasti tuuheita valkoisia oksiansa, sillä se oli paraillaan täydessä kukassa, kun nyt oli sydänkesä.