United States or Armenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun näkevät tuohiseni, niin kaikki ilostuvat, ja ensi kerralla saan kupillisen kahviakin, ja sitten ottavat minulta marjoja koko kesän, vaikka kuinka paljon veisin. Monen täytyy tuoda pois marjansa, kun niitä on runsaasti saatu, mutta minulta ottavat aina. Kai maar he sinulta ottaisivat, vaikka ensimmäiset kaupunkiin veisit. Ei, he ovat pyytäneet minua tuomaan heille varahimmat.
Tyttö riensi jälleen kyökkiin ja pruustinna meni verkalleen perässä sekä maksoi pojille heidän marjansa, mutta tyttö joka näki teetä par'aikaa kaadettavan, kuiskasi äidillensä: Eikö Manda saa antaa teetä kupillisen noille pojille? Kyllä, kyllä lapseni. Istukaa tänne kyökkiin, sanoi Solmia marjapojille, te saatte teetä. Oi, kuinka hyvältä nämät mansikat tuoksuvat!
Suurempi tyttö oli löytänyt tuohisellisen karpaloita suolta ja olisi ne mielellään myynyt, mutta piti tuokkostaan esiliinaansa alla, peläten, että nuo ahnaat pojat söisivät kaikki hänen marjansa. Valtterin tullessa oli hänen puolueensa jo ahdistettu hilaan saakka, viimeiseen rajaan, ja tätä pidettiin suurena häpeänä.
"Voi, älkää sitä tehkö, herra vadelmamato", huudahtivat molemmat tytöt yht'aikaa, kovasti säikähtyneinä. "No teidän tähtenne olkoon se anteeksi annettu", vastasi ukko; "en ole kostonhimoinen. Tervehtikää Lauria ja sanokaa, että hän myös saa odottaa lahjaa minulta. Voikaa hyvin!" Nyt ottivat tytöt marjansa ja kiiruhtivat eteenpäin metsässä iloisilla sydämmillä, sitä tietä kuin lintu lensi.
Vielä osui käydä niin onnellisesti, että toisenpitäjän kymmenkunnan sydänmaan talon takia rakettiin pikkunen pysäkki juuri lyhimmän matkan päähän Lampelasta. Tämä oli suuresta merkityksestä Lampelalle. Samalla kuin se oli melkein likimmäinen naapuri, tuli se Lampelan emännälle oikeaksi markkinapaikaksi. Sinne hän möi lintunsa, kalansa, voinsa, marjansa ja mitä vaan myytävää oli.
Tätä sekotusta nimitettiin pöpöräksi ja lapset söivät sitä herkkuna. Pyhä-iltana pojat päättivät viedä marjansa pappilaan.
Ulla lähti päättävästi liikkeelle. Kulettiin, kulettiin joku matka, niin jo muuana tunsi paikat. Ulla sylkäisi kämmenelleen, uudisti koko konstinsa. Joo, kohta ollaan tiellä! Niin oltiinkin. Kyllä se oli tuo Ulla erinomainen! Ja kaikki marjansa he jakoivat Jumalalle ja Ullalle, jolle antoivat päältä osan ja loput kumasivat kivenkuoppaan roskineen päivineen.
Tytöt itkivät ja lupasivat, että he antaisivat vaikka kaikki marjansa, jos vain vielä pääsisivät kotia. Pojat, joita Ullan joukossa oli vielä muutamia pieniä, olivat yhtä nöyriä. Ja kaikki aivan kuin rukoilivat Ullaa, jolle heidän mielestään Jumala ei voinut olla vihassa, kun hän oli viime kerralla uhrannut, vaikka ei olisi hänen tarvinnutkaan. Ulla oli tyyni ja rauhoitti heitä.
Ulla alkoi riipiä tulisella kiireellä kaksin käsin kyyköttäen saman marjamättään ääressä kuin Kalle uskaltamatta erota hänestä muuta kuin minkä kiireellä juoksutti marjansa jonkun vasuun, aina kun oli saanut mitan täyteen. Hän poimi kaksi mitallista siihen kuin Kalle yhden. Kaikki huomasivat suurten astiainsa täyttyvän kuin itsestään, ja riemu oli yleinen.
Seljalla oli näitä koko marjavihkonen, mutta Arvo oli laittanut tuohitötterön, jossa hän marjaoksat säilytti. »Katsokaa!» huudahti Selja, »eikö ollut mansikoita?» »Ja minulla on koko tötteröllinen», sanoi Arvo; »annetaanpa teillekin, koska noin hyvänsuovasti jäitte meitä odottamaan», ja hän antoi muutamia oksia Lillille ja Helville. »Kenelle Arvo antaa marjansa?» kysyi Selja.