United States or San Marino ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hjalmar tunkeutui ystävällisen halonhakkaajan sivuitse, joka näytti olevan iloinen tuttavuuden uudistamisesta, ja astui huoneesen. Pikainen puna levisi rouva Bernhardin vaaleille kasvoille, vastaan ottaissaan niin harvinaisen vieraan, kuin herrasmiehen. Hän kuuli Löfstedtin puheen ja oli hämillään aineesta. Hjalmar toki lievitti hänen neuvottomuuttansa.
"Ei, ei vielä, mutta pian; hän on kihloissa neiti Constancen kanssa; kaunis tyttö, Löfstedt mahtaa uskoa." "Hm, vai niin." "Ja hän pyysi minua tervehtimään kaikkia tuttujansa ja sanoi: jos löydät ukko Löfstedtin, joka luultavasti asuu luultavasti, sanoi hän, sillä hän ei tiennyt varmasti talon numeroa ... Kustaankadulla, niin..." "Jopa jotain, ja hän muistaa..."
"Tervehtäkää sitä hyväntahtoista luutnanttia Löfstedtin puolesta ja sanokaa, että se liotetaan. Muutoin minä hakkaan nyt halkoja oikeusneuvokselle, sillä katsokaas, hän ei polta milloinkaan kuin vuoden vanhoja halkoja."
Mutta minä seison ja lörpöttelen enkä muista mennä pois". "Niin muodoin kamreerin", sanoi katteinin rouva Löfstedtin pois mentyä, "huoneessa on surua. Viime vuonna oli meidän vuoromme; mutta Jumala sovitti kaikki hyväksi, nyt on heidän... Jumala auttakoon niitäkin!" Puolenpäivän aikaan haravoittiin oljet kadulta, Löfstedtin ennustus oli käynyt toteen: kamreeri ei enää kuullut maailman meteliä.
"Mitä sinä nyt ajattelet? Luuletkos että isä vainajasi valehteli ... hän itse kertoi minulle sen monta kertaa." "Mutta mitä meidän on tekeminen?" "Niin, katsos, minä olen miettinyt sinne tänne, ja niin muistin ukko Löfstedtin tuolla alhaalla, halonhakkaajan. Saatuaan muutaman lantin, menee hän ympäri ja koettaa lainata jonkun riksin sapelista." "Mutta uskotaanko se olevan hänen omansa?"