United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Isäni neuvoi minulle tarkkaan Kamreerin talon ja käski minun mennä ilmoittamaan Kamreerin papalle tulleensa jo kotiin. Tuon vanhan herran tunsin jo vanhastaan, sillä hän oli pitkä, suora ja uljas vanhus, jollaisia en usein jälestäpäinkään ole nähnyt. Minulla oli myös heikko aavistus hänen olevan hyvän miehen ja kerran löytäväni hänessä hyvän ystävän, vaikka sitä en voinut selviin ajatuksiin pukea.
"Tyttö on todella niinkuin meidän Annette", kertoi uudelleen kamreeri, "tosiaankin meidän tytön lainen, tahi mitä sinä sanot, Emilia?" Sakarin tyttärellä Annalla Joutsenvedeltä oli nähtävästi kaukainen yhtäläisyys kamreerin pienen tytön kanssa, mutta vainajalla ei ollut samallaista tunteellisuutta mielessä.
Hän tunsi leppien takaa vänrikin lakin, näki myöskin kaljupäisen kamreerin seisovan polvillaan maahan katettujen aamiaisruokien ja pullojen edessä ja konjakkilasi kädessä pitävän leikillistä puhetta nauraville syöjille ja juojille, näki hänen nostavan takajaloista jänistä ja kuuli samassa naurun remahtavan ylimmilleen, muutamat hurrasivat, ja kaikki joivat jonkin maljaa.
Voi, ken kerran saisi kuolla kuin hän, ikäänkuin lapsi, joka nukkuu iltarukouksen aikana." "Te suotte siis hänelle anteeksi?" "Suon, suon, sen tietää Jumala, etten ole silmänräpäystäkään häntä vihannut." Kamreerin rouva nauroi.
Samalla tavalla hän voitti kamreerin rouvan; hänenkin aatelankansa oli hänellä selvällä ja hän kehitti jokaisen pienen viihtisen niin taitavasti ja käteliäästi, että hyvä rouva, jolla oli enemmän sydäntä kuin päätä, katsoi hänen jaloluontoiseksi, joka omisti taikasauvan kaikkiin hänen synkkiin mietelmiinsä. Mutta vielä puuttui pää-asia; hänellä ei ollut avainta Annetten sydämen kieleen.
Kello yhden aikana kuulimme koputusta kyökin ovelta, ja kun menin aukaisemaan, niin putosi kamreeri kynnykselle kuin mikäkin mytty, ja samassa kuulin poisjuoksevien askelia ja hiljaista naurua ja kikattamista. Rouva tuli sitten ja talutti hänet sänkykamariin ja en minä sinä yönä olisi tahtonut olla kamreerin sijassa, se on nyt vissi. ONNI. Ha ha ha! No, en minäkään!
"Mutta hyvä, jalo mammani," sanoi asessori, joka kamreerin rouvan sisimmässä huoneessa istui hautautuneena paperilappujen sekaan. "Mutta jalo mammani, teidän väitteenne on aivan liian tunnontarkka. Muistakaa, hän oli kuolemaisillaan, hän tiesi tuskin mitä sanoi; ja te olette aiheuttaneet tilanteen itse. Voi, jospa mamma olisi kysynyt minulta." "Mutta mitä tuli minun tehdä?
"Sitäpä en niin tarkoin muista, mutta sen hän kyllä käsitti, että hän saa odottaa, se on tietty." Luutnantti Hjalmar oli siihen aikaan melkeen joka päivä kamreerin luona, vaikk'ei hän papan eikä mamman mielessä saanut samaa suosiota kuin asessori Svaning, joka ihan säännöllisesti kerta viikossa tervehti heitä, puhuakseen kamreerin kanssa Napoleosta ja rouvan kanssa hyveistä.
Mikko rupesi verkalleen ja jäykästi kertoilemaan, millaisessa tilassa tyttö oli löydetty, miten häntä oli Mäkelässä hoidettu ja miten hän sitten oli joutunut kamreerin perheeseen. Hän uskoi tehneensä siinä tytölle hyvän työn, tyttö oli sieltä jo kirjoittanut ja kiittänyt Mikkoa. Lääninkamreerin hoitoon Merikaupunkiin, itsekseen jatusti tuomari.
"Mutta, mutta se on juorupuhe," virkkoi kamreerin leski kiivaasti täristen; "niin ilkeäksi en minä häntä luullut." "Ilkeäksi? Ei siinä ole mitään ilkeyttä, kun kohtaa onnensa. Se on ainoastaan erinomaista miten hän on voinut saada vanhan reivinnan suostumuksen; mutta poika on kaikkivoipa siinä huoneessa ja hän on niin hyvästi tahtonut." "Minä en voi lakata ihmettelemästä."