United States or Tuvalu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja mikä ne hiiret tupaan ajaa, vaikka makasiinit on täynnä tavaraa! sanoi kauppias kääntäen taas vaan leikin puolelle. Varros nyt, minä annan Kinturille kohta sellaisen kojeen, ettei paukahda olleskaan. Hän veti esiin merkillisen laitoksen. Siinä oli varsinaisen satimen sivussa lakkinen vesisäiliö ja tämän päällä komero, johon pieni rautalankaverkosta tehty sola nousi satimesta.
Vanhanpuoleinen mies, puujalka, oikeassa kädessä sauva, vasemmassa kannun vetoinen lakkinen törppö nuorasankoineen. Pukunaan oli nahkahousut, vanha repaleinen turkki, lakinreuhka päässä. Kasvonsa, samoin kuin vaatteensakin, olivat aina likaiset ja likakerroksen peitteenä oli useimmiten valkoinen kuori jauhosta.
"Selittäkääs minulle sekin arvoitus. Minä sitä en voi ymmärtää. Hänen omat talonpoikansa kertoivat, mutta en käsittänyt heidän puhettansa. Hän on, niinkuin tiedätte, nuori mies ja sai vähän aikaa sitten periä äitinsä. No niin. Hän tulee maatilalleen. Talonpojat tulivat kotoaan herraansa katselemaan. Vasili Nikolaitsh tuli ulos heidän luoksensa. Mitä ihmeitä? arvelevat talonpojat. Herralla on plyyssiset housut, aivan kuin millä kuskilla, saappaan varret punasuiset: päällä punainen paita ja sen yllä kauhtana, sekin niinkuin kuskilla; parta on pitkä ja päässä pieni lakkinen, semmoinen kummallinen, ja kasvotkin herralla kummalliset ovat semmoiset, humalassa hän ei ole, mutta ei oikein täysissäkään höyryissä. 'Terve', sanoo, 'pojat! Jumal' avuks'! Talonpojat kumartavat vyötäryksiään myöten, mutta eivät mitään puhu: pelästyivät näet. Ja pelästyneeltä herrakin näyttää. Alkoi hän sitten heille puhetta pitää: 'minä', sanoo, 'olen Venäläinen, ja te olette Venäläisiä kanssa; minä rakastan kaikkea venäläistä, minulla muka on venäläinen mieli ja venäläinen veri... Ja annas kun mies sitten äkkiä käskäisee komentaa: 'laulakaapas, lapset, nyt venäläinen kansallinen laulu! Tuostakos talonpojat hätkähtivät; niin olivat kuin puulla päähän lyötyjä. Oli siellä joukossa joku rohkea poika, niin se yritti laulamaan, mutta samassapa sekin kyykistyi maahan muitten taakse... Ja tämä se juuri ihmeellistä on: on meillä ollut semmoisiakin hovinherroja, huimapäisiä herroja, jotka osasivat juoda ja mässätä, kyllä niitä semmoisiakin on ollut; pukeutuivatkin milt'ei kuskiksi ja itse tanssivat, kitarata soittivat, lauloivat ja joivat omien renkiensä kanssa, talonpoikain kera hurrailivat; mutta tämähän Vasili Nikolaitsh, tämähän on kuin mikä mamseli: kirjoja aina vaan lueskelee tahi kirjoittelee, toisin vuoroin taas ääneensä runoja semmoisia saarnaa, eikä puhele kenenkään kanssa, yksinänsä elelee vaan, puutarhassaan kävelee ristiin rastiin, ikäänkuin mitä surren tahi ikävöiden. Edellinen vouti oli jo ensi alussa säikähtyä pahan päiväiseksi: ennen Vasili Nikolaitsh'in tuloa käydä läähätti kaikkein luona ja pyysi ja pokkuroitti tiesi näet kissa keltä oli lihat syönyt! Ja talonpojilla oli hyvä toivo.
Minun juomarahani luulin ensin myöskin olevan joko päänä tahi häntänä tuossa sievässä, vähän köykkyselkäisessä puninkirjavassa lehmässä, sillä minä olin aina joka kerta, kuin äitini pappilassa kävi, antanut hänelle kaikki kopeikkani. Mutta eipä niin ollut, kaukana siitä. Raahen markkinoilta oli minulle tuotu isonlainen, läkkinen säästöpyssy.
Yksi heistä hänellä oli lasit nenällä ja pitkä läkkinen kotelo selässä ryömi sisälle aukosta ja nuori herra seurasi häntä, mutta kolmas, pitkä solakka mies jäi tarkastelemaan kivilohkareen sisäpuolta.