United States or Tokelau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Toisinaan ovat linnojen tai kirkkojen näköisiä, varustetut torneilla, huipuilla ja kaarevoilla porteilla. Niiden väri on kauniisti vihertävää, vivahtaen siniin, mutta kaukaa katsoen luulisit niiden olevan valkoista marmoria, kaikki merenkulkijat puhuvat yhdellä äänellä niiden monen-karvaisesta värien loisteesta, joka vaihtelee erilaatuisten ilmain mukaan.
Koska metsäläiset ovat erittäin varovaisia ja harvoin tarinoivat kovalla äänellä, ymmärsivät seikkailijamme nyt kuuluvista äänistä, että leiri oli läheisyydessä. Mutta vaikka he valkean loisteesta, joka valaisi korkeampia puunoksia, voivat huomata tulen olevan viritetyn metsään, oli kumminkin heidän olopaikastaan mahdoton päättää kuinka likellä se oli.
Kaikki nämä suloiset kukkaislapset, kaikki nämä armaat, viattomat olennot, joita valo ja keväinen ilma kasvatteli, näyttivät tuntevan kukkasten kuninkaan läsnäolon, ja nauttivan hänen lempeiden silmäinsä loisteesta.
Puhuessansa nuorukainen kuitenkin ei osannut olla silmiänsä heittämättä kaunihin tyttöhön, joka uppiniskaisesti käänsi päätänsä muualle. Vaan se vähä, minkä näki, oli kylläksi häntä ihastuttamaan; aivan toinen päivä näytti häntä piirittävän, kun muita. Lieneekö tuo tullut hänen silmäinsä loisteesta? "Te todella ette ole kotosin täältä eteläpuolelta maatamme?" kyseli vanha herra.
Hän tahtoi kuulla, mitä kuningas oli sanonut, mitä tehnyt, mitä hän oli rakastanut ja vihannut; vielä kerran tahtoi hän innostua hänen kunniansa loisteesta, ja sitten kuolla iäksi unhotettuna. Hän oli sankari, oli kuningas; Meri ei ollut mitään, olihan vain kuluneen keväimen kuihtunut kukka. Sillä tavalla tutustui Meri toisen kerran Reginaan Korsholmassa.
Bengt ei vastannut; hän seisoi hetken muutamia sekunteja liikahtamatta ja hänen katseensa vaipui Esterin lempeisiin, rakkautta sädehtiviin silmiin; niiden syvyydestä nousi jotain, leijaillen hänen ympärillään ja pakottaen vihan aallot laskeutumaan, hänen kasvojensa kovuus lauhtui ja hänen katseeseensa syttyi ikäänkuin heijastus Esterin silmien lempeästä loisteesta.
Olisivatko nämät muutamat kuukaudet voineet tehdä niin suuren muutoksen, vai olenko itse ollut sokea? Isäni ei näy mitään huomaavan eikä liioin Jack. Voisiko olla niin, että silmäni huijentuneena Lontoon mailman loisteesta nyt näkevät kaikki omassa hiljaisessa kotomailmassamme himmeämmässä, vaaleammassa valossa? Sillä huoneet, huonekalut, kaikki tyyni on minusta nyt niin toisenlaista.
Mutta mieli näytti olevan raitis, päättäen kasvojen hymyilevästä ilmeestä ja silmien iloisesta loisteesta. Ja tottuneella tavalla hän siinä hyöri askareissaan, huolimatta jalkojensa kankeudesta. Minä olenkin iloinen ja tyytyväinen elämään, tyytyväisempi kuin milloinkaan ennen, hän vastasi minulle. Kovaa koulua olen käynyt, mutta se on kaikki ollut hyväksi. Niin, mutta ?