United States or Palau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vähät siitä, mikä se oli, minä, Doran kuu-houreinen orja, kiertelin huonetta ja puutarhaa kaksi tuntia, kurkistellen säle-aidakkeen raoista, ankaralla ponnistuksella nostaen leukaani sen ruosteisten päällis-naulojen yli, heittäen sormi-suukkosia kynttilöille akkuniin ja tuon tuostakin romantillisesti vannottaen yötä suojelemaan Doraani en tiedä tarkoin mistä, arvatakseni valkean-vaarasta.
Minä näin alasluotujen silmäluomieni alta ainoastaan kappaleen peilikirkasta lattiaa jalkojeni edessä sekä kuulin silkkileningin kahisevan ja vihan kyyneleitä pidättäen supisin itsekseni, että seisoin siinä tyhmänä ja yksinkertaisena kuin mikä puinen pukki... Silloin kuulin lempeän ja puhtaan nais-äänen ruhtinatar tervehti isääni ja samassa tarttui pehmeä sormi leukaani ja nosti kasvoni.
Viulu oli muassani, minä rupesin soittamaan, sillä Anna-Liisa kuunteli halusta viuluni ääntä. Tuvassa oli koko joukko kylän nuorisoa ja niiden seassa eräs Timo niminen torpanpoika, joka minun mielestäni useammin, kuin tarpeellista oli, katseli Anna-Liisaa. Minä painoin viuluani vasten leukaani, poljin jalkaa ja soitin kuin vimmattu.
Hän puhui ystävällisesti minulle, mutta minä olin vihoissani ja vastasin hänelle, niinkuin luulin, erinomaisen ylpeästi, vaikka minulla oli täysi tekeminen, etteivät kyynelet syöksyisi esiin. Ruhtinas hymyili minulle, ja lapsia hellivänä, niinkuin venäläiset usein ovat, silitti hän hyvitellen leukaani.
"Joutaako reipas tyttöni kävelemään vähäisen minun kanssani?" kysyi hän, nostaen hiukan leukaani ja katsellen minua silmään lempeällä tavallansa. "En jouda, isä, tiedättehän kuinka mulla on kiire nyt!" vastasin minä ja riensin rappuja alas ja kadulle ulos. Varmaankin ette voi mielistyä minuhun, lapset! En ollutkaan todella mieleinen silloin.
Kerran eräänä pyhä-iltana kävin hänen kodissansa; viulu oli muassani, minä rupesin soittamaan, sillä Anna-Liisa kuunteli halusta viuluni ääntä. Tuvassa oli koko joukko kylän nuorisoa ja niiden seassa eräs Simo niminen torpan-poika, joka minun mielestäni useammin, kuin tarpeellista oli, katseli Anna-Liisaa. Minä painoin viuluani vasten leukaani, poljin jalkaa ja soitin kuin vimmattu.
Jos teillä niinkuin minullakin oli kylliksi kestävyyttä sitä sietämään ja minä hyvin muistan, että se tapahtui juuri teidän neuvostanne, niin tottahan voimme nyt, kun paljo tärkeämpi tapaus..." "Ei, ei, Toussac, antakaa olla!" huuti laiha mies, ja kohotti äänensä oikeaksi huudoksi, kun jättiläisen karvanen käsi taas tarttui leukaani.