United States or Jersey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tästä marssimme samana ehtoona puoli virstaa vasemmalle eli länteenpäin, jossa oli pataljoonamme ensi komppania. Siellä sitte oleskelimme koko yön heidän kanssansa vesisateessa ilman minkäänlaista suojaa, vaan eipä tämä enää ollut outoa, tottumus auttaa paljon. Me paneusimme toinen toisemme viereen maata, teltinkaistat peitteeksi, ja koetimme täten suojella itseämme sateelta ja kylmältä.
Edellisenä yönä, vähää ennen päivän nousua oltiin kylässä levottomia. Asukkaat olivat heränneet kuullessaan mies-askelten kovan jyminän maantieltä. Naiset laskeutuivat jo polvilleen ja tekivät ristinmerkin; mutta kun raotettiin varovasti ikkunan luukkuja, tunnettiin tutut punaiset housut. Se olikin eräs ranskalainen komppania.
Kahta sataa miestä siinä kaatui surman suuhun. Taistelu oli levinnyt avaran alueen yli ja moni kiivas ottelu oli tapahtunut eri paikoissa. Se komppania, johon Hayes kuului, oli lykätty aivan etupäähän, ja huomasi päivän päättyessä olevansa aivan yksin. Käsky annettiin vetäytyä takaperin. Samassa silmänräpäyksessä sai Hayes kolahduksen päähänsä, ei nähnyt mistä, sillä hän pyörtyi ja kaatui.
Vartijoita oli neljäänkymmeneen henkeen ja kaikki vain ihmisten varalta, jotka kärsivät koppivankeutta monien muurien ja lukkojen takana muusta maailmasta kokonaan eristetyllä saarella, jonka rantaan ei kukaan syrjäinen henkilö saanut venettään laskea ja jossa, paitsi muuta vartijajoukkoa, linnoituksen päällikön käytettävänä oli komppania sotaväkeä.
Mihinkä tässä yhden miehen voimat ulottuvat?» Hän levitti mahdottomuudelle käsiään. »Komppania kasakoita tässä pitäisi olla, jos niitä kurissa saisi pidetyksi!» hän huudahti. Melkein rauhoittui, sillä tuntui niin luonnottomalta yhdeltä mieheltä vaatia. Mutta kohta rauha katosi, kun uusia ääniä kuului maailmalta. »Jos ne taas tekevät murhia niin...» Se olikin ikävintä.
Kylläni sain jo Souvenir'ista; minua kadutti kertomiseni. Shitkow, jolle hän kertoi tämän tapauksen, katsoi asiaa vähän toiselta kannalta. "Kyllä tässä vielä täytyy panna polisia hakemaan", päätti hän; "kukaties pitää saada komppania sotamiehiäkin." Hänen aavistuksensa sotamieskomppaniasta ei käynyt toteen; mutta tapahtuipa sittenkin jotakin erin-omaista.
Marssittuamme hänen kohdallensa lausui kenrali: "kiitoksia veikot ripeästä marssimisestanne, te olette marssineet oikein niinkuin tarkk'ampujain tulee". Me vastasimme: "Ahkeruus on ilomme, teidän ylhäisyytenne!" samassa marssien ripeästi hänen ohitsensa. Sen jälestä sai kukin komppania luvan mennä majoittajiltansa ennen katsottuihin majataloihin.
Aleksei ei ollut vielä katsellut niin syvälle lasiin kuin kumppaninsa; hän vastasi rauhoittaen: »Minä tässä istun kahden urhoollisen miehen kanssa ja olen itse kolmas. Sinä olet rohkea, Ivan Petrovits, rohkea kuin leijona, ja sinä, Petter Tupovski, olet yhtä rohkea kuin Ivan, mutta tietäkää, veljet, se on paras mies, jolla on paras komppania, sillä se tuottaa voittoa ja kunniaa.»
Hänen selkänsä oli oijennut, hänen silmänsä sädehtivät. Epäilemättä oli tämä vallankumous. Mutta missä olivat tykit ja sotilaat? Komppania kansalliskaartia kulki reippain askelin yli torin. Hyvä tahti, hymyili parooni. Mutta missä olivat miesten kiväärit? Aikoivatko he paljain käsin käydä painimaan Venäjän tykkiväen, jalkaväen ja kasakkain kanssa?
Tähän meidät pysäytettiin; se sanottiin olleen erään rikkaan juutalais-paschan oma, joka itse oli paennut Konstantinopoliin. Pataljonamme ensi- ja kolmas komppania majoitettiin mainittuun taloon. Toinen ja neljäs komppania pääsivät erääsen toiseen sitä lähellä olevaan taloon.