United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Iloisin ja lempein katsein tervehti hän meitä ja toivotti tervetulleiksi sotatantereelle, johonka me vastasimme raikkailla, innokkailla hurraa huudoilla, niin että kylän kunnaat kaikuivat huutojemme vastaukseksi. Hänen Majesteettinsä käski pataljonan komentajan kutsua laulukunnan etunenään, jossa hän itsekin ratsasti.
Pitäköön veljemme Francis ja hänen vaimonsa oman seuransa. Pitäköön sisareni Lavinia ja minä meidän seuramme. Me voimme, toivon minä, itse valita seuramme!" Koska tämä näytti olevan aiottu Traddles'ille ja minulle, vastasimme sekä Traddles että minä jotakin. Traddles'in sanat eivät kuuluneet. Minä puolestani luulen muistuttaneeni, että se suuresti kunnioitti kaikkia asian-omaisia.
Ukkosen jyrinällä vastasimme hänelle: "eteenpäin!" ja juoksussa läksimme vihollista vastaan!... En tiedä kuinka kovasti juoksin ... kuinka kauas... Sotalippu oli vasemmassa kädessäni, miekkani oli oikeassa... Sen muistan että pian näin julmia viiksihuulinaamoja edessäni jo kiväreitä kiiltää kimalteli silmiini... Vihollinen antoi tulta... Minä tunsin kovan tuskan kädessäni ... päätäni pyörrytti ... ja minä kaaduin.
Mikä vaivaa Amerikkaa?» Sellaisia viestejä lähettivät meille suunnitelmissaan onnistuneet toverit muista maista. Mutta me emme voineet pysyä heidän rinnallaan. Oligarkia seisoi meidän tiellämme. Sen runko levittihe äärettömänä hirviönä edessämme. »Odottakaa, kunnes me astumme virkoihin keväällä», me vastasimme, »sitten saatte nähdä». Siinä piili meidän salaisuutemme.
Se oli Atlanta, yksi niitä isoja aluksia, jotka kulkevat Londonin ja New-Yorkin väliä, käyden Brestissä. Se tervehti meitä sivumennessään, ja me vastasimme tervehdykseen, mutta kun se meni aivan toista suuntaa, niin se kohta katosi. Samalla hetkellä kuulin Dean Pitfergeltä pahaksi mielekseni, että h:ra Hatch'in luento oli kielletty.
Ihmiset kaduilla kyselivät Venäjänkielellä uteliaina: "mikä pataljona tämä on?" me vastasimme: "Tämä on Suomen kaartin tarkk'ampuja pataljona", Sitä he näkyivät ihmettelevänkin kun riveistämme kuului Suomenkielistä puhetta. Odessassa viivyimme kaksi päivää.
Päällikkömme onnittelivat meitä, sanoen: "Huomispäivänä saatte, pojat taas tapella, onnea ja menestystä vaan", joihin onnitteluihin vastasimme: "saamme kunnian kiittää herra kapteenia j.n.e." ja sanoimme itsellämmekin halun olevan tapella, että sota saataisiin pikemmin loppumaan.
Rannalla räjähdettiin nauramaan ja sitten hurraamaan ja huutamaan »eläköön.» Vettä pois päristellessään näytti hän siellä hetkeksi menevän hämilleen. Mutta sitten hän tointui, juoksi komentokannelle, kokosi viimeiset äänivaransa ja huutaen yli muun metelin: Eläköön isänmaa! johon me kuorossa vastasimme: Eläköön Kariniemi! katosi hän piipusta pullahtavan savupilven taa.
Paitsi sitä eksyi helposti tällä tiellä; hän kehoitti meitä sentähden pysymään yötä siinä, missä olimme." "Me vastasimme: "Rakas isä, me olemme käyneet kaikissa ravintoloissa, mutta he lähettivät meidät toisesta toiseen; joka paikassa he kielsivät meiltä majaa; meillä ei ollut sentähden muuta neuvoa, kuin lähteä edemmäksi."
Mutta hän lisäsi itse: "Te olette Schweitziläisiä. Mistä osasta Schweitzistä?" "Me vastasimme: "St. Gallenista." "Silloin hän sanoi: "Jos lähdette täältä Wittenbergiin, niinkuin luulen, tapaatte hyviä maanmiehiä siellä, nimittäin Tohtori Hieronymus Schurf'in ja hänen veljensä Tohtori Augustinuksen." "Me sanoimme: "Meillä on kirjeitä heille.