United States or Réunion ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos onnetar sattuisikin suosimaan hanketta, niin kuka tietää, kuinka monta näistä sotaan lähtevistä takaisin palaisi? Kuka tietää, kuinka moni heistä jo viikon kuluttua lepäisi tappotantereella, jonkun vuoren jyrkänteellä, missä tämän hurmaavan masurkan säveleet vielä soivat, heidän korvissansa yhtyen kuohuvan veren kohinaan?
Seuraavana aamuna heräsi Boleslav kohinaan ja ulvontaan, joka jo kotvan aikaa oli värisyttävänä tunkeutunut hänen unenhorroksiinsa. Myrsky riehui ylimmillään. Poppelipuiden latvat pieksivät toisiaan maata lakaisivat valkoiset pilvet mutta ilma oli kirkas lumipyryn tuloa ei tarvinnut pelätä. Hän ei voinut viihtyä autiossa, kylmässä talossa. Hänen täytyi ulkoilmaan, myrskyn tuoksinaan.
Valkoisia, pisteleviä lumikuuroja pelmahteli puiden välitse metsän sisään. Puiden latvojen kohinaan ja suhinaan sekaantui rajuja, sihiseviä ääniä, jotka värisyttivät häntä luita ja ytimiä myöten. Kompassi näytti hänelle kotitien. Hänen jouduttuaan avoimille kedoille oli lumimyrsky yltynyt täyteen ankaruuteensa. Hän saattoi sen käsissä tuskin pysyä pönkillään... Lumipyörteet pimittivät ilman.
Hiljaisuus siellä muuttuu ensin muutamien muminaksi, kasvaa siitä keskusteluksi, kehittyy yhä uusien tullen, on vähän aikaa sointuvata ja vilkasta sananvaihtoa ja päättyy lopulta melkein huumaavaan kohinaan, josta erottaa kaksi pää-ääntä: tuon heleän tenorin ja miellyttävästi sorahtelevan ranskalaisen »ärrän». Edusmiehiä kuohuu ja kihisee pienessä puoliympyrässä keskellä lattiaa ja siitä ne leviävät mustina ryhminä ylös istumasijoilleen.
Jotkut uusmaalaiset koettivat kiilata »hurraataan» väliin, mutta se haihtui kuin rantasipin papatus meren kohinaan. Toivottiin tietysti pienoista puhetta ja se saatiinkin. Puhe siitä, ettei tässä ole tilaisuus pitkältä puhua, mutta ehkä vasta sitä enemmän. »Antakaa minun kuitenkin kuulla, miten te huudatte eläköön-huudon Suomelle.» Sen hän sai ja vielä »Savolaisen laulun» lisäksi.
Sen jylinä kuuluu 6:n virstan päähän, ja kuuluisi vieläkin etemmäksi, jos ei se sekaantuisi ylipuolella olevain pienempäin koskien kohinaan. Kovinkaan huuto ei kuulu rannasta rantaan. Vesi ei ole nyt yhdessä ainoassakaan kohdassa säilyttänyt luonnollista väriänsä; se on kellertävä; se ei virtaa enää, se syökseytyy katselijan sivuitse huimauttavalla mahdilla.
Kaukokotihinsa kulkee Pitkin tietä pieni laps', Ja lähestyvi ehtoo tyyni, Lempeesti loistavat korkuuden tähdet. Nukkuvi hän väsyneenä Pimeen kuusen kohinaan, Ja sinikorkeuden tähti On hänen vartians hämäräss' yösen. Koska aamu hymyilevi, Tielle lähtee lapsi taas, Ja kotomäki viimein siintää, Siintää sen riippuva-oksaset koivut.
Suvannon kaupungin kohdalla kosken putouksen toisella rannalla oli muhkea luonnon kasvattama metsä. Sen rinteeseen juuri kosken äyräälle aarniopetäjän kömmöttävälle juurelle istui Antti odottamaan päivän kulumista kello kymmeneen ja ikäänkuin upoksiin hautautui siihen humisevaan kosken kohinaan, joka täytti sen tyynen rantametsän.