United States or India ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sanokaa nyt, signor, uskotteko, että tällä on jotakin merkitystä, vai luuletteko, niinkuin Stefano, että kaikki oli vaan unennäköä?" "Mitä te itse arvelette, Battisto?" "Minä arvelen, että Christien raukalle on joku onnettomuus tapahtunut jäätiköllä, ja että hänen henkensä tuli minun luokseni viime yönä."
Mutta entäpä jos viholliset jälkiäni myöten, huolimatta niiden suunnasta, tulisivatkin tänne? Silloin voisivat he vähillä voimin vangita minut tässä komerossa. Ryömin siis kohta jälleen ulos, tarkastin ampuma-aseeni ja aloin sitten astella edestakaisin jäätiköllä vuoren alla. Jalkojani kirveli ankarasti ja minä vedin kengät sekä sukat pois.
Saaresta lähteminen oli kuitenkin uhkarohkeata, sillä myrsky saattoi yhtä äkkiä asettua kuin oli noussutkin, jolloin vihollinen helposti keksisi meidät jäätiköllä. Kyyristyimme siis rannalle suuren kiven suojaan ja tuossa tuokiossa olimme puolitiestä lumeen peittyneet. Jonkin hetken kuluttua oli pahin myrskyn puuska jo ohi, mutta meidän jälkemme se oli ehtinyt lakaista tyystin umpeen.
Vihollisilta, Jumalan kiitos, sain täällä vuoren alla olla sentään rauhassa. Illan hämärtäessä näin edempänä jäätiköllä liikkuvan yksinäisen mieshenkilön. Menin hänen luokseen ja huomasin hänet keski-ikäiseksi kalastajaksi, joka kantoi sylissään noin kymmenvuotiasta tyttöään. Hän kertoi olleensa vihollisia paossa eräällä autiolla luodolla, mutta kylmä ja nälkä olivat ajaneet hänet liikkeelle.
Kun ne kuivattiin ja jauhettiin, saatiin niistä imelän makuisia jauhoja. Monien penikulmien päästä matkustettiin rannikolle, missä jäätiköllä päivittäin oli kuin markkinat. Laajoista avannoista harattiin rautahaaruilla juuret ylös. Ja kun kuorma saatiin kotiin ja uunissa kuivattiin, jyrsivät lapset juuria aivan kuin makeisia, riemuiten niiden »herkullisesta mausta.»
Yhtä mahdotonta oli myöskin ajatella pakoa toisiin saariin, sillä jäätiköllä saavuttaisi vihollinen hevosillaan meidät piankin. Ei siis muuta kuin pysyä alallaan ja antautua epätasaiseen taisteluun. »Jos täytyy tapella, niin eihän tuota ensi kertaa tapella paria-, kolmeakymmentä ryssää vastaan», sanoi Juho äkäisesti, kun nuotiolle palaten ilmoitin, mikä meillä oli edessämme.
»Taitaa olla viimeinen päiväni tämä», lausui hän liikkeelle lähtiessämme. »Kuinka niin, niistä sinä sellaista päätät?» kysyin minä tuntien rinnassani omituista apeamielisyyttä, jonka aiheutti yhtä paljon laskevan auringon kaihoisa punerrus autiolla jäätiköllä kuin Juhon sanatkin. »Niin vain minusta tuntuu», vastasi Juho, ja sitten jatkoimme äänettöminä matkaamme.