United States or Belize ? Vote for the TOP Country of the Week !
Taitavana suomentajana, Shakespearen draamojen, Daniel Hjortin, Hannan, Vänrikki Stoolin tarinain y.m. kääntäjänä on Paavo Cajander, samoin kuin Arvi Jännes Hirvenhiihtäjien tulkinnallaan, suuresti edistänyt suomenkielen kirjallista käytäntöä. Yleensä ei hänen runokielensä liikoja laulahtele, ollen alkutekstille uskollista, yksinkertaista ja korutonta.
Arvi Jännes oli leikannut parhaat kirjalliset laakerinsa isänmaallisen ja suursuomalaisen heimotunteen Tyrtaioksena. Paljon vaatimattomampi ulkonaiselta sävyltään on hänen aikalaisensa, samoin 1870-luvun miehen, Paavo Cajanderin isänmaallinen tunnelma, joka saa kantavimman ja klassillisimman muotonsa vertauskuvallisessa ballaadissa Vapautettu kuningatar. Senkin aihe on Suomen herääminen.
Myös Arvi Jänneksen Väinölän lapset, tuo kaunis, sointuva, suomalais-ugrilaisen heimotunteen kannattama elegia, johtaa juurensa Oksaseen. Mutta tässäkin esiintyy Jännes edeltäjänsä kansallisen sävelen itsenäisenä kehittäjänä. Oksaselle olivat »surkeat sukulaisemme» Venäjällä olleet etupäässä varoittavina esimerkkeinä siitä, mihin »ominainen raakuus» olisi voinut Suomen kansankin viedä, ellei sillä olisi ollut onnea joutua ruotsalaisen kultuurin siunauksellisen vaikutuksen alaiseksi. »
Ja kussa taistelu kuumin, Etumaisna hän raivoaa Ja johtaja-urhon ruumiin Vihamiehiltä valloittaa. Kun viimein on voitto saatu, Ja tehtynä kaikki työ, Hymysuin hän maahan kaatuu, Ja silmät peittää yö. Arvi Jännes. Taneli Luukkonen. Näin Luukkonen rohkea lausui: "Nyt teille mä tarjoan, Te korpien väijyvät sissit, Urotyön niin loistavan.
Tässä juhlallisessa yhteydessä vaikuttaa polemiikki aivan toisella voimalla kuin runossa Inhuuden ihantelijalle, jossa tekijä jälleen pukeutuu sotisopaan saman aikakauden kirjallista realismia kurittaakseen. Arvi Jännes on runoilijana kansallisen romantiikan myöhäsyntyinen lapsi ja sellaisena epäilemättä paljon menneisemmän ajan ilmiö kuin esim. J.H. Erkko tahi Kaarlo Kramsu.
Muodoltaan miehekäs ja ytimekäs, sisällykseltään vieno ja lempeä on Paavo Cajanderin supisuomalainen runoilijaluonne, viitaten juuri tällaisena kauas kansallisen romantiikkamme kultakauteen: Lönnrotiin ja hänen aikalaisiinsa. Hän on tämän aikakauden vielä myöhäsyntyisempi lapsi kuin Arvi Jännes.
ovat jo hiukan sukua Kaarlo Kramsun synkälle, yhteiskunnalliselle säveleelle, kuitenkaan kärjistymättä tämän tuonen-tyyneen johtopäätökseen »herran» ja »talonpojan» vastakkaisista tehtävistä Suomen muinaisessa viljelyshistoriassa. Arvi Jännes on aivan liian leveä ja hyväntahtoinen luonne sellaista virttä virittääkseen.
Kun oikeuttasi, uskoas ja Väinön-kieltäsi hoidat, ei pelkoa sull' ole kateistas, ei voittaa voi sua noidat: sä keväin kukkiva vanha tuomi, sä jälleen nuortuva vanha Suomi, sä talvet vihreä vanha kuus, sä Suomi Vanha ja Uus! Arvi Jännes. Väinölän lapset.
Jännes on jo paljon toivorikkaampi. Hänestä ei kaikki vielä olisi suinkaan mennyttä, jos vaan »heimoushenkeä» olisi.
Käsivars kun herposi herran, Tutun ään' kun kaikunut enää ei, Poku hiljalleen, alapäisnä Rauhaan herransa ruumiin vei. Ja se meiltä muutaki silloin Veti rattaillaan ikipäivikseen: Elinvoiman äitini hellän Sekä nuoruus-aikani riemuineen. Arvi Jännes.