United States or Laos ? Vote for the TOP Country of the Week !
V. 1829 yliopistoon päästyä, harjoitti Wallin lukujansa perinpobjaisesti, vaan kiirehtimättä. Enimmän aikansa pani hän uuden-aikaiseen runolliseen kirjallisuuteen. Walter Scott'in, Shakespearen, Rousseaun, Göthen ja Schiller'in teoksia luki hän ahkerasti, kutakin alkukielellänsä. Erittäinkin oli hän englantilaiseen kirjallisuuteen mieltynyt ja hyvin sen kieleenkin perehtynyt.
Lagervall on kirjoittanut ensimmäisen suomalaisen murhenäytelmän, vanhalla runomitalla suoritetun mukaelman Shakespearen Macbeth'ista, nimeltä Ruunulinna, joka kuitenkin on runollista henkeä peräti vailla . Paitsi sitä hän on painattanut muitakin kaunokirjallisia teoksia, enimmiten draamallisia, sekä Suomen että Ruotsin kielellä ja jättänyt jälkeensä ruotsinkielisiä muistelmia Karjalan jääkäriväestä.
Vielä on joku tuntenut myötätuntoa, joku on ihaillut ja joku on pelännyt. Usein ei tarvita juuri mitään, riittää sana, liike, jokin mitätön seikka, johon ei sisälly edes ajatusta. »Ennen rakastin sinua niinkuin veljeäni», sanoo jossain joku Shakespearen sankari, »mutta nyt kunnioitan sinua niinkuin omaa sieluani». Varmaankin sinä päivänä juuri joku olento tuli maailmaan.
Aikaisemmin olen maininnut niistä vaivaisista yrityksistä näytelmätaiteen uudistamiseksi, joita olivat tehneet Didérot ja Lemercier; parempaa älyä oli sitävastoin jo osoittanut Mme Staël, ja todellisella nerolla ja sukkeluudella oli romanttisen draaman asiaa ajanut Stendhal pamfletissaan "Racine et Shakespeare". Niinikään olen huomauttanut Shakespearen, Byronin, Goethen, Schillerin, Calderonin, Lope de Vegan y.m. ulkomaisten runoilijain ranskalaisista käännöksistä.
Kun vihdoinkin sattuu historiallinen tilanne, jolloin kansalla on käyttötilaisuus näillekin tähän asti ponnettomina häilyneille voimille, sukeltavat ne odottamatta esille jonkun Napoleonin, jonkun Shakespearen huikaisevana haahmona näennäisesti kuin yksilöllisen lahjakkuuden ja itsetehon lihaksitulona, todellisuudessa kuitenkin aina vain kulloisenkin kansallisen voima-aallon ylimpänä, heijastavimpana huippuna.
Kummako siis, etteivät Aristoteleen aikuiset ja Boileaun yhä varmistamat ranskalaiset runomuodot enää heitä tyydyttäneet? Kummako jos tyhjiltä ja sisällyksettömiltä tuntuivat heistä Arnault'n, Jouy'n, Lemercier'n ja Baour-Lormian'in sileän kylmät ja tunteettomat sepustukset Shakespearen ja Byronin, Goethen ja Schillerin ikuisten luomien rinnalla?
Hän pukeutui aistikkaasti, melkein aina vaaleaan, joka ynnä heikko ruusun tuoksu, jota hän rakasti ja aina käytti, saattoi hänen olemukseensa jotakin viehkeätä ja miellyttävää. Häntä miltei voisi verrata kuutamoon. Hän liikkui hiljaa ja hänen äänensä oli sointuvan suloinen, mikä Shakespearen mukaan on naisten oivallinen ominaisuus.
Näät ihmisyyden laulaja hän oli Herran armosta, tuon lahjan piti arvossa ja palveli näin Luojaa; Hän, lähde kaiken valkeuden, myös Shakespearen loi seppelen, soi kuolevalle säkenen, mi kuolemalta suojaa.
Ainoastaan taide on pysyväinen ja verraten kuolematon. Niin, paha kyllä, ainoastaan verraten kuolematon, sillä se on lakkaamattomassa riidassa kaikkivaltiaan, julman luonnon kanssa. Luonto on meidän kiukkuinen vihollisemme, riidatta ja taistelutta ei se anna meille mitään, ei Feidiaan kuvapatsaita, ei Mozartin musiikkia, ei Shakespearen draamoja.
Jos tahdot tuntea luonteen voiman, niin katso, kuinka paljon köyhemmäksi tekisit maailman, jos voisit historiasta kokonaan poistaa Miltonin, Shakespearen ja Platonin elämän, näiden kolmen miehen elämän, ja saada aikaan sen, ettei heitä olisi ollut. Etkö näe, kuinka paljon vähäisempi olisi silloin ihmisen voima?