United States or Timor-Leste ? Vote for the TOP Country of the Week !
FIINA. Kuuluupa vaan niin olevan. Assessorska on huutanut ja rähissyt koko aamupäivän ja assessori on aivan suunniltaan. Hän valelee päätään kylmällä vedellä ja on niin höperön näköinen että saa nähdä kuinka hänen käy!
Kertoihan eräs vanhus kylästämme, että kuin hän oli sodassa, oli Steinmetz huutanut: "Eteenpäin pojat, eteenpäin saksalaisia vastaan!" Asian laita on vaan se, että sota ranskalaisia vastaan on vaan paljoa vaikeampi. Niin Jumala meitä auttakoon! Ranskalaiset eivät vielä koskaan ole joutuneet sodassa tappiolle. Kuin sellainen saa sinut kynsiinsä, niin et irti pääse, siitä voit olla varma.
Barkis niin tavattoman epäselvä, että minä olisin ehkä jäänyt kokonaiseksi tunniksi seisomaan ja katsomaan hänen kasvoihinsa ja aivan luultavasti saanut yhtä paljon tietoa niistä, kuin seisahtuneen kellon taulusta, jollei Peggotty olisi huutanut minua pois. Kun astuimme eteenpäin, kysyi hän minulta, mitä Mr. Barkis oli sanonut; ja minä kerroin, että hän oli sanonut, että kaikki oli oikein.
Uuvuksiin oli poika huutanut, vaan vielä ponnistaa koetti. Mies käänsi hevosensa ja läksi ajamaan. Kuin seinän takaa kuului sydäntä särkevä huuto:
Kengät olivat niin pehmoiset; tikut ja kivet eivät ollenkaan tuntuneet. Kengät laahasivat hiukan, koska olivat liian suuret, mutta ei se haitannut sitä, joka oli tottunut käymään avojaloin. Kuitenkin oli jotain hyvin kummallista noissa uusissa kengissä. Sillä kaikkialla missä Riikka kulki, tuntui hänestä, kuin olisi joku huutanut hänen jälkeensä.
TUOMAS: Olet oikeassa. Tästä saakka on minulla tytär ja poika. LYYLI: Isä! Katsopas kuinka hyvä sinä olet. Minun äitini haamu ei siis ole huutanut hukkaan minulle pyhän virran pyörtehiltä. TUOMAS: Mitä ... on äitisi haamu ... huutanut sinulle?
Klea oli liittäytynyt laulajattariin ja odotti kauheimmassa jännityksessä kauvan, äärettömän kauvan sisarensa nimeä, sillä vasta sitten kun pienin koulupoika ja alhaisin paimenpoika oli huutanut "on", kirjuri luki: "Ruukunkantajatar Klea," ja nyykäytti hänelle, kun hän huusi: "on". Sitten hän korotti ääntään vielä entistä kovemmaksi ja luki: "Ruukunkantajatar Irene."
Minä olen kulkenut maailman perimmäisiin ääriin asti, olen katsonut alas hornan kuiluun, ja huutanut: Isä, kussa olet? mutta kuulinpa ainoastaan, miten sateen pisarat putoilivat syvyyteen, ja tuo iankaikkinen myrsky, jota ei mikään järjestys ohjaa, on yksistään minulle vastannut.
Hän tottunut ain oli efektiin, näät hän oli mieltynyt teatteriin, hän rakasti suuria vaikutuksia, papinpaatosta, kuutamokuiskutuksia, käärinliina-liikkeitä, tapeetti-ovia, tikar-temppuja, haa! myös myrkkyjä kovia, oli kummitus oikea näät, ei väärä, mut väärä nyt sattui matkansa määrä. Ei toimitussihteeri nostanut nokkaa, ei huutanut, ei edes säikähtänyt.
Siksi, että niin oli kuikka huutanut kaikkina edellisinäkin aamuina, kun kaikki vielä oli hyvin ja elämä näytti turvalliselta. Nyt oli kaikki toisin, oma elämä rikki, repaleina, mutta aamuisen sumun läpi kuuluu sama salaperäinen luonnonääni. Se tuo mukanaan tunnelmallisen muiston entiseltä ajalta, jolloin se vielä oli läheinen ja rakas, säestäessään jokapäiväisen elämän turvallista kulkua.