United States or Sweden ? Vote for the TOP Country of the Week !
Matami Torvestad torjui kohta tyttärensä pois luotaan, ja kun Saara ratkaisevana hetkenä istui äitinsä edessä vanhassa huoneessa, ei hänellä ollut rohkeutta ruveta lopulliseen taisteluun. Mitä oli hänen sanominen? Pitikö hänen ilmaista oma kurjuutensa, oma häpeänsä. Saara meni ylös Henrietten luo.
Vaan surua ei se kuitenkaan ollut. Eroaminen Fennefos'ista ja Henrietten kuolema iskivät häneen lamauttavalla voimalla, jäädyttäen ja paaduttaen hänen sydämensä. Hänen kuoleva miehensä tuolla sängyssä, säikähtäneet miehet ja naiset, melu kadulla se kaikki koski häneen sangen vähän! Hän olisi voinut istahtaa keskelle huonetta nauramaan heille kaikille.
Kun hän nyt seisoi Henrietten edessä, joka katsoi levottomasti hänen kasvoihinsa, ei hän tietänyt mitä tehdä. Mutta Henriette, joka oli saanut tarpeeksi paljon viittauksia viime aikoina, rohkaisi mielensä ja sanoi puoliääneen: "Hans, minä olen kihloissa". "Minä olen antanut Laurits Seehus'ille valani elämässä ja kuolemassa", lisäsi hän, katsoen vakaasti Fennefos'iin.
Se ajatus oli ollut hänen ilonsa matkalla: että saisi vanhan ylis-kamarinsa jälleen, saisi olla Henrietten seurassa joka päivä, lahjoittaa hänelle kaikki ne oudot kalut, mitkä hänellä oli kirstussa, hiipiä ulos soutamaan hänen kanssansa kun matami oli seurakunnassa, tai laskea mäkeä hänen kanssansa talvis-iltoina kuutamossa, kaikki nämä loistavat toiveet, jotka olivat niin varmat, niin monta kertaa vakaantuneet pitkinä, yksinäisinä vahtituntina laivankannella kaikki olivat rau'enneet.
Nyt matami Torvestad ei enää voinut malttaa mieltänsä; ja miettimättä hyökkäsi hän huoneesen Henrietten luo ja antoi hänelle aika korvapuustit kummallekin korvalle, sanoen mennessään: "kyllä minä pian opetan sinulle toista laulua; odotappas vaan!" Henriette istui kuin kivettyneenä.
Kaptenin mentyä matami Torvestad käski Henrietten panemaan maata; Saara aikoi mennä samalla, vaan äiti käski hänen jäämään. "Nyt saat kiittää Jumalaa kaikesta hänen armostansa, Saara!" "Niin, äitini." "Etkö kiitä minuakin?" Saara oli ääneti eikä liikahtanut.
Mutta hän lupasi itselleen, ett'ei kävisi niin Henrietten suhteen; hänen pitäisi saada mies, jota matami tulisi hallitsemaan, ja itse olisi hän pidettävä aivan toisellaisessa kurissa kuin tähän asti. Aluksi tuon lapsiraukan tulisi istua Saaran paikalla kun Saara ei ollut läsnä. Hans Nilsen Fennefos'ista tuli parin vuoden kuluessa hyvin vähän tietoja.
Mutta matami Torvestad oli niin kummallisen heikko nuorempaa tytärtänsä kohtaan. Kerran oli hän sanonut: "Henrietten puolesta en pelkää, hän on helposti taivutettu ja armon kutsumus on kyllä hänet herättävä aikanansa. Toisin on sinun laitasi, Saara, sinulla on vastahakoinen luonto, joka aikaisin on pantava Herran kurituksen alaiseksi.
"Olen kuullut kerrottavan", sanoi Endre Egeland, "että hän paljon on viljellyt matami Torvestad'in tyttären, Henrietten tuttavuutta." "Henriettenkö?" kertoi Sivert Jespersen, venyttäen tuota epäilevää kysymystä. Hetken hämmästys ja äänettömyys syntyi. "Ei, ei", sanoi vanha värjäri, "emme saa uskoa niin pahoja asioita."
Pari nuorta tyttöä istuutui Henrietten kanssa eräälle hyvin ahtaalle penkille uunin viereen, ja muuan puolikasvuinen poika, jota vanhemmat veivät mukaansa kokouksesta toiseen, istui kasvoiltaan vaaleankeltaisena, täynnä suvipilkkuja ja näppylöitä, aivan tylsän näköisenä erään tuolin reunalle, joka seisoi oven suulla. Vähän ajan kuluttua tuli miesväki joukossa.