United States or El Salvador ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nauraen ja lasia kilistellen juotiin tämä malja ja sitte juotiin vielä toinen Maisterille, joka, siitä olen vakuutettu, nyt luuli itsensä melkein Bellman'in vertaiseksi. Illallisen jälkeen kohtasi Emiliaa odottamatoin ilo. Salissa oli levitettynä suurelle pöydälle öljymaalauksia, hänen vanhempiensa ja sisarustensa kuvat, melkein kaikki erittäin hyvin onnistuneita.
Minä kumminkin vuoroin nauran ja itken sekä houkuttelen Emiliaa tekemään samoin. Ainoa keino, millä saatamme estää Emilia parkaa miettimästä ja suremasta turhan päiten, on, että kaikki toimet saavat mennä sikin sokin tulisimmassa kiiruussa aina hääpäivään asti, jotta hänen päänsä oikein joutuisi pyörälle. Tiedänpä, ett'ei isäni koskaan sallisi, että joku meistä olisi sanansa syöjä.
Julia tytyi hyvin Algernon'iin, joka, vaikka ei juuri liehitellyt nuorta rouvaansa, kuitenkin seurasi häntä rakastavilla katseillaan, liikkui hän sitte etäämpänä taikka lähempänä; selvään näkyi, että koko hänen sielunsa ympäröitsi Emiliaa, jonka tunteita moni kirkas, ystävällinen silmäys vei yhdistymään Algernon'in tunteihin.
Armo, levollisena Emilian puolesta sekä nähden, miten ruoan tarjoeleminen kävi hyvin, emännöitsi luontevasti ja iloisesti, ainoastaan silloin tällöin häntä näytti häiritsevän joku huolestuttava ajatus, kun hän pikku tallukoita muisti. Morsian oli lempeä ja loistava. Algernon näytti olevan onnellisin elävitten joukossa. "Katsokaa Emiliaa!
Algernon saapui jo aikaisin ennen puolta päivää. Hänen katseensa oli harras ja äänensä niin sydämmellinen, kun hän Emiliaa puhutteli, että tämä varsin heltyi ja sai kyyneleitä silmiinsä. Kaikki oli nyt hyvin näitten rakastavien välillä, eikä kukaan tietänyt, miten niin oli käynyt, eipä he itsekkään.
Kaikki me syleilimme Emiliaa, ja joka ainoan silmissä näkyi kyyneleitä. Emilia koetti hillitä liikutustaan, mutta ei saattanut puhua. Kaikki ajattelivat huomis-päivää. Hääpäivä. Tuo tärkeä päivä, jota kauan oli odotettu ja peljätty, tuli vihdoinkin. Emilia oli tuskin noussut vuoteeltaan, kun hän jo epäilevänä katsahti taivasta kohti; se oli pilvessä.
Talon palveliat olivat erittäin halukkaat nimittämään Emiliaa "armoksi", mutta tämä uusi nimitys ei näkynyt ollenkaan häntä huvittavan, ja kun talon vanha uskollinen palvelia-neitsy varmaankin seitsemännen kerran sanoi: "neiti kulta ... voi herra! ... armo kulta ..." sanoi Emilia vihdoin vähän harmistuneena ja väsyneenä: "noh älä huoli!... Eihän tuo nyt ole tarpeellista". Palvelia kysyi joka ruokalajia tarjotessaan: "suvaitseeko armo?"
"Sinua odotetaan, Emilia hyvä!" sanoi Kaarlo kornetti, joka nyt tuli huoneeseen, pyytäen Emiliaa hänen seurassaan tulemaan pois kammarista. "Minä en saata minä en todellakaan saata tulla!" sanoi Emilia äänellä, jossa suurin tuska ilmautui. "Sinä et saata!" huudahti kornetti suuresti ihmetellen, "miksikä et?" ja katsoi kysyvästi meihin kaikkiin. Julia seisoi surkeassa asemassa, ristissä käsin.
Emiliaa ei tuo tapa miellyttänyt, että sulhanen morsiamelleen antaa lahjoja. Hän sanoi: "Tuo on huono tapa, se tekee naiset kauppatavaraksi, jota miehet ikäänkuin ostavat itselleen. Tämä jo kyllin pitäisi estämään sivistyneitä kansoja tällaisesta tavasta, kun tietävät, että kaikissa raa'oissa villikansoissa sitä käytetään".
Mutta eipä Julia anteeksi antavalta näyttänyt. Emilia sanoi: "Kuten Algernon, minäkin luulen, että nuoria naisia erittäinkin romanien lukeminen enemmän haittaa kuin hyödyttää". Julia sai kyyneleitä silmiinsä ja katseli Emiliaa, ikään kuin olisi tahtonut sanoa: "panetko sinäkin minua vastaan?" "Minä myönnän", sanoi rouva M., "että tuo saattaa olla kovin vahingollista jos..."