United States or Vietnam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ingmanien taiteellinen koti Dresdenissä muodostui nimittäin aikojen kuluessa tyyssijaksi, jonne kaikki suomalaiset, kaikki skandinaavit ja yleensä Dresdenissä asuvat muukalaiset mielellään pistäytyivät. Runoilija kreivi Snoilsky puolisoineen esim. oli kahdeksankymmenluvulla jokapäiväinen vieras heidän kodissaan, niinikään runoilija Erkko, joka samaan aikaan oleskeli siellä.
Kaikki oli niin kaunista ja sopusointuisaa, mutta kuitenkin tuntui vieno syksyn suruvoittoisa tuulahdus liehuvan läpi luonnon. Kenties se vaikutti seuraankin, koska se kävi yhä hiljaisemmaksi. Jokainen nähtävästi vaipui omiin ajatuksiinsa. Tästä kuukauden perästä olen jo Dresdenissä sanoi Gerda katsellen haaveksivasti eteensä. Ja me olemme keskellä koulu-olojamme lisäsi Meeri.
Ja samalla tavalla voisi mainita niin lukemattomia muita. Ken oli ennestään tuttu, meni sentähden, ken ei ollut, meni neuvoja ja opastusta saamaan, tai vain siksi, että vieraalla pohjalla ollessa oli niin hauskaa tavata herttaisia, sivistyneitä, ystävällisiä ihmisiä ja kodin, joka oli niin sopusuhtainen ja kaunis. Dresdenissä oleskeleminen ja Ingmanien luona käyminen, ne kuuluivat ihan yhteen.
Jouluk. 30 p:nä 1914 oli Helsingin päivälehdissä nimi *Eva Ingman* mustan kehyksen ympäröimänä. Ken ei ennestään tuntenut tuota nimeä, ei luultavasti kiinnittänyt siihen mitään huomiota, ken taas tunsi, säpsähti ja luki tarkalleen kaikki mitä siinä seisoi. Ja siinä kerrottiin, että Eva Vilhelmina Ingman kuoli Dresdenissä jouluk. 18 p. 1914.
Dresdenissä hänet otetaan avosylin vastaan, mutta erään "Tuhannen yhden yön" tapaan aletun seikkailun huono loppu saa hänet kääntämään selkänsä Saksin vieraanvaraisuudelle ja siirtymään Berliiniin.
Hän nimittäin kirjoitti Auguste Fickertille suoraa päätä ja kehoitti häntä käyttämään minun oleskeluani Wienissä hyväkseen ja panemaan minut siellä puhumaan pohjoismaiden kansanopistoista, joista siihen aikaan olin pitänyt esitelmiä Berlinissä ja Dresdenissä.
"Me olimme kaksi vuotta samassa opetuslaitoksessa Dresdenissä... Hän koetti tänne tultuansa uudistaa tuttavuuttamme ja kävi heti minua tervehtimässä " "No?" tiedusteli ruhtinatar, kun nuori nainen vaikeni. "Hänen seuransa ei ollut isälleni mieleen ja sentähden lähetin kerran ohitsekulkiessani vaan käyntikorttini hänelle " Hän vaikeni äkkiä, kääntyi sivulle päin ja kumarsi syvästi ja sievästi.
Neljä vuotta myöhemmin, meidän surunkeväänämme 1899, olin taaskin Dresdenissä, mutta tällä kertaa hyvin alakuloisena, yhtä ainoata asiaa alituisesti pohtien. Olihan helmikuun manifesti tullut ja tuhonnut kaikki, josta ennen oli pitänyt kiinni, m. m. tykkänään luottamuksen itäiseen naapuriimme.
Olin kertonut tapahtumista Suomessa tuttavilleni Berlinissä ja Dresdenissä, ja he olivat kyllä osoittaneet ymmärtämystä ja myötätuntoa, mutta ei kukaan heistä ollut kuitenkaan ottanut tätä asiaa omakseen. Mutta sen teki Auguste Fickert.
Kieltävän vastaukseni johdosta selitti hän, että se oli suuri vahinko, sillä Gjellerup oli hyvin intressantti sekä ihmisenä että kirjailijana, oli jo monta vuotta asunut Dresdenissä ja siellä oli hän, Friedrich Huch, usein hänet tavannut.