United States or France ? Vote for the TOP Country of the Week !
Itävaltalaisten maiden asukkaat ovat yleensä luonnollisempia, suopeampia, raittiimpi-mielisiä, kuin pohjais-Saksalaiset, ja vaikka protestanttinen Saksa on mennyt henkien viljelyksessä heidän edelleen, niin voittavat viimemainitut kuitenkin edellisen tunteiden ja taitojen kyvyn tasaisessa kehkeytymisessä sekä sielun ja ruumiin voimissa. Vieraanvaraisuus on myös Böhmiin perehtynyt.
Kun saavuimme Wieniin, seisoi isäni junasillalla minua vastaanottamassa. Tohtori Bresser, joka ajatteli kaikkea, oli sähköittänyt Grumitziin. Hänen itsensä täytyi heti jälleen palata takaisin Böhmiin. Isäni syleili minua ääneti, enkä minäkään saanut sanaakaan suustani.
Hän tahtoi muun muassa vaihtaa Alankomaat Baijeriin, ja se olisi hänelle kenties onnistunut, ellei Fredrik II olisi ruvennut sitä vastustamaan ja antanut sotajoukkonsa hyökätä Böhmiin. Maria Teresia, joka ei tahtonut nähdä toista veristä sotaa, sai poikansa luopumaan aikeistaan ja tekemään rauhansopimuksen Teschenissä 1779. Maria Teresia oli sitä ennen saanut kestää monta kovaa hetkeä.
Nämä masentavat tiedot antoi meille isämme yhtä suurella surulla, kuin hän joku aika takaperin oli suurella ilolla ilmoittanut Custozzan voitosta. Mutta vieläkään hän ei ollut kadottanut toivoa. Antaa niiden vaan tulla Böhmiin. Siellä he tulevat viimeiseen mieheen asti kaadetuiksi! Kiukustunut maalaiskansa pehmittää ne kyllä.
Parooni S., auttakaa minua Jumalan tähden! Te tunnette varmaankin minut? Minulla on kunnia. Paroonitar Tilling ... kuinka voin teitä palvella? Te lähetätte yhden junan Böhmiin sallikaa minun seurata mukana. Kuoleva puolisoni kaipaa minua. Jos teillä on sydäntä, niin älkää hyljätkö rukoustani! Monien epäilysten jälkeen myöntyi hän lopullisesti pyyntööni.
Onnentoivotukset, siunaukset ja hurraata huutavat katupojat seurasivat heitä tiellä. Fredrik oli jo ennemmin tullut sijoitetuksi Böhmiin, joten tällä kerralla pelastuin sydäntä-särkevistä jäähyväisistä. Kun isäni iloiten ilmoitti minulle tuon surullisen uutisen: nyt tulee sota, olin ollut yksin jo neljätoista päivää.
Näin mietti kummulla Petrus Valdus, Hän tänne Böhmiin ol' paennut Kun kotiseudulla kaikkialla Ol' vainon hirmutar raivonnut. Tuhansin kuolivat roviolla Nuo uskolaisensa riemuten Ja jumalaansa he vielä kiitti Tulessa, sauhussa liekkien. Mut Petrus Valdus hän matkustellen Vain kylvi siementä peltohon, Ja uuden uskonnon kultatempliin Yks porraspuu näätte hänkin on. Paltamossa, syksyllä 1888.
Istuimme jälleen pöydän ympärillä salissa, Fredrik lepäsi lepotuolissaan, ja joku oli juuri lukenut sanomalehdestä uutisen siitä, että Benedetti oli saapunut Böhmiin rauhanehdoista sopimaan. Otto ei nykyään peljännyt mitään niin paljo kuin sitä, että sota loppuisi, ennenkuin hän olisi ehtinyt ottaa siihen osaa.
Me istuimme laskeutuvan auringon viimeisten säteiden valaisemassa puistossa ja puhelimme menneistä ajoista. »Muistatko sinä silloin, kun...?» Monen edellä olevan sivun kirjoittaminen on vaatinut minulta suurta itseni voittamista. En voinut vavistuksetta kertoa niistä tapauksista, joita sain kokea matkallani Böhmiin ja koleraviikolla Grumitzissa, mutta tein sen täyttääkseni velvollisuuteni.
Vuoden 1743:n kuluessa ei hänen hovinsa enää ollut hiljainen ja synkkä, vaan siellä pidettiin komeita juhlia, etenkin karuselleja, jota huvitusta kuningatar erityisesti rakasti. Turvatakseen omistusoikeutensa Böhmiin antoi hän suurella juhlallisuudella kruunata itsensä Pragissa ja ymmärsi sielläkin voittaa kaikensäätyisten alamaistensa suosion miellyttävällä käytöksellään.