Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Hän alkoi: »Tule, poikani, mua seuraa; takaisin käymme sinne, missä painuu tasanko tää päin ala-ääriänsä. Jo aamun rusko voitti aamun varjon, mi eellä pakeni, niin että kaukaa ma meren läikän erottaa jo taisin. Kuin mies, mi kääntyy tielle suljetulle ja turhaks uskoo toivon päästä tuosta, niin kuljimme me yksinäistä kenttää.
He ovat aina olleet yhdessä, ja kuvauksensa mukaan on hänen täytynyt viettää hyvin yksinäistä elämää ilman muuta seuraa kuin sisaren, joten ajatuskin tämän menettämisestä tuntui hänestä kauhealta. Hän sanoi, ettei ollut ymmärtänyt minun alkaneen kiintyä tyttöön, ja kun hän sen omin silmin näki, antoi se hänelle sellaisen iskun, ettei hän aluksi ollut vastuunalainen sanoistaan tai teoistaan.
Meidän täytyi kolkuttaa pääsihteerin väki hereille tuon peloittavan arvopersonan, jota en ollut koskaan ennen päässyt niin likelle. Pian istuimme hänen luonansa, pitäen yksinäistä ja salaista keskustelua, yhden ainoan kynttilän valossa, joka juuri tarpeeksi valaisi hänen kasvojaan, että saatoimme nähdä niiden ilmeen meidän kertoillessamme, joka vaihteli useampaan kertaan.
Kaikissa näissä huoneissa olivat koristeet niin erinomaisen sievät ja kauneudentuntoa osoittavaiset, ja niiden asemassa oli jotain niin omituista, pitkin tuota yksinäistä puutarhaa, että minun teki kovin mieli tulla tuntemaan niiden historiata.
"Kaukaa lounaisesta päin näkyi pieni intiaanijoukkio tulevan täyttä vauhtia hevosilla ratsastaen, vainoten yksinäistä ratsastajaa, joka ohjasi hevostaan suoraan meitä kohden. Tästä heti huomasimme, että meidän aavistuksemme sittenkin oli todenmukainen ollut.
Uotilaksi nimitetään erästä yksinäistä taloa lähellä valta-maantietä kaukana ylämaassa. Entisinä aikoina talo oli ollut herraskartanona, mutta kertomuksemme aikana eli joku kymmenkunta vuotta takaperin sitä hallitsi muuan sangen varakas ja arvossa pidetty talonpoika.
"Tämä panee enemmän koetukselle, hauskalla tavalla, yksinäistä vanhaa miestä kuin minä" hän oli lisätä: "kuin tuo kahvikupin varina pitämisen odottamaton kohteliaisuus, vuosia takaperin"; vaan muistaen mitä muistoja tuokin vähäpätöinen seikka voisi herättää, pysähytti hän itseään. "Enemmän koetukselle kuin mikä?" kysyi Rosa, taluttaessaan häntä tuolin luo.
Jos tulija ei siitä älynyt poistua, vaan yritti jotakin sanomaan, seurasi kohta: "mene tiehesi, en tarvitse sinun selityksiäsi." Vuosikymmeniä oli hän elänyt tämmöistä yksinäistä elämää ja kertomuksen ajalla oli hän jo vanha mies.
Minusta tuntui niinkuin Susanna tahtoisi minun muistamaan itseänsä seisovana kirkkaassa pu'ussaan Kaikki-valtiaan istuimen edessä, sillä antaakseen voimaa minulle käymään yksinäistä polkuani elämän laakson läpi, pelkäämättä uhkaavan mielen heikkouden voivan eroittaa meitä.
Juuri kun ajat yksinäistä metsäpolkua ja luulet olevasi jossakin etäisessä erämaassa, solahdat puitten siimeksestä, lehväisten katon alta suurelle leveälle tielle, jossa vaunuja ajaa ja jossa Pariisin koko hieno maailma selkä kenossa raitista ilmaa nauttii. Seuraat mukana ja tulet järvelle, jossa venheitä soutelee ja palkovenheitä suikkelehtii ja joutsenet ja sorsat ja hanhet liukuilevat.
Päivän Sana
Muut Etsivät