United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kalevalassa sitä vastaan tapaamme paljon useampia, toisistaan tarkkaan erotettuja luonteita; ei olisi mahdollista panna Kullervon nimeä Joukahaisen töihin, tai asettaa Ainoa Pohjolan neidon sijaan. Vielä vähemmin voipi hetkeksikään sekoittaa Wäinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen keskenänsä.
Mutta nytpä Wäinämöisen kärsivällisyys, jonka ärtymistä edellisetkin vastaukset jo olivat osoitelleet, vihdoin loppuu kokonansa, ja hän julistaa nuorukaisen viimeisen lisäyksen hävyttömäksi valheeksi. Näin voitettuna opissa, toivoo Joukahainen kuitenkin vielä voivansa korvata tuota tappiota miekkailulla.
Siellä näytään maita kynnettävän, heinää tehtävän ja kaskia hakattavan ja poltettavan. Kylän keskestä kohoo rakennettavana oleva kirkko. Se on vakaantunut viljelys ja uusi usko, joka tässä karkoittaa Wäinämöisen. Hän poistuu uuden ajan tieltä, eikä ole hänen tuossa rannalla seisovassa kansassaankaan sen vastustajata.
Myös talonpojat herroiksi Ja herrat tiesi miksi; Niin .... varmaan vapaherroiksi, Kai pyrkivät he niiksi. Ja itseni? Voi veikkoinen, Ma tyytyväinen oisin, Jos Wäinämöisen vertainen Vaan aina olla voisin. Koska toisin? Lähteen luona, raidan alla Impi istui itsekseen. Päivän tähti taivahalla Arvais hänet verrakseen. Impi itki, huokaellen Sanat lausui hiljaiset.
Muut urhot, joita se siihen asti oli Wäinämöisen rinnalla ylistellyt, joille joskus oli suonut paremmankin suosionsa, jäävät nyt aivan syrjään; jos heidät tuodaankin esiin, niin se tapahtuu yksistään siinä tarkoituksessa, että Wäinämöisen etevyys, heihin vertaamalla, loistaisi sitä kirkkaammin.
Wäinömöinen oli Pohjolan seuduissa, kuin häneltä hevonen ammuttiin, ja se nähdään siitä, kuin Pohjan akkakin kuuli Wäinämöisen itkun ja urinan, se on: hätähuudon. Että Wäinämöisen asia olikin Pohjan tyttiä noutaa; sen osoittaa selvästi kolmannen runon alku.
Siinä arvellaan vanhan Wäinämöisen jo niin köyhtyneen, ett'ei hän enää jaksa elättää palvelijaansa, laulajaa, vaan tällä on »nälkä palkkana hengen huvituksen» ja »kuiwan kunnian ohella», joka ei kuitenkaan »kelpaa täällä ruumiin ravinnoksi». Sen sijaan omanvoiton pyytäjät, useinkin mielettömät konnat, »itse äitinsä, isänsä kielen hyvängin» hyleksijät, »miehet maassa muukalaiset» menestyvät hyvin ja voivat kiivetä korkealle »pussi pohjaton kädessä.» Mutta siitä enemmän sivuilla 40 ja 41, jossa on tätä runoa vielä lyhyesti selosteltu.
Tämä viimeinen lupaus oli ainoa, joka Wäinämöisen sydämeen vaikutti; hän siitä »ihastui ikihyväksi» ja päästi Joukahaisen jälleen irti.
kuin vastatuksin Wäinämöisen kanssa ajettuansa joutui pahaan seikkaan ja sitä kostaaksensa ampui Wäinämöistä jousellansa ja tappoi hevoisen. Että Lappalainen on Joukahainen, osoittaa tämän runon 24:ns värsy. Kuin edellimäiset värsyt luettelevat osaavasti Kalevalan sisälläpidon Wäinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen puolelta, niin olisikos laulaja ollut väärässä Joukahaisen kohdassa?
Wäinämöisestä lähtee ensiksi Sammon ryöstämisen tuuma, ja jyrkäksi vastakohdaksi hänen rohkeudelleen on pantu Ilmarisen epäilys sekä merimatkan pelko. Jalosti on sitten vielä Wäinämöisen sotahalu kuvattu retken valmistusten kautta.