Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
"Olkaa huoletta," vastasi onnellinen erikäs; "te ja kaikki, jotka olette armasta Eliisaani ja Liddyäni auttaneet taikka jollakin tavalla olleet heille hyödyksi, tulette runsaasti palkituiksi te itse sekä uljas Vilho, rouva Wäber ja teidän vaimonne ja tyttärenne ja kai kirkkoherrakin.
Vanha Wäber, saatuansa tiedon Vilhon hyvästä aikomuksesta, oli äreissään tuommoisista tyhmistä houkkioista, jotka eivät ymmärrä pitää rahaa arvossa ja sentähden eivät mitään ansaitsekaan, vaan kuitenkin hänen vihdoin täytyi myöntyä Vilhon tuumiin; sillä tämä uhkasi muutoin hankkia itselleen uuden isännän.
Muistakaa, että vanhurskas Jumala on taivaassa ja Hän kerta rankaisee kaiken pahuuden. Minun miehenikö syy vai teidänkö se oli, että kauppias Mehliger katsoi paremmaksi heittää lainan luotsimisen Glückstadt'iin hänelle kuin teille?" Wäber ei vastannut sanaakaan eikä saattanut luoda silmäänsä nuhtelevaan vaimoon, vaan tarttui Liddyn käsivarteen ja vei hänen kovasti toruen kotiin.
Se tuli vaan päivä päivältä rajummaksi ja vihdoin hillitsemättömäksi. Onneton Wäber oli jo joutunut niin surkeaan tilaan, että kaikki hänen jäsenensä vapisivat, jos hän ei saanut suuhunsa melkoista määrää tätä hurmaavaa juomaa. Nyt hän joi, ei ainoastaan nautinnon halusta, vaan myös tukehuttaaksensa oman tunnon soimauksia, joita hän tunsi paheensa seurausten tähden.
Tykkien jyrinä peloittaa kalat meiltä pois, ja kukapaties laivat purjehtivat siimojenkin ylitse." "Joko nyt taas muna on olevinaan viisaampi kuin kana?" ärjähti Wäber, "sinä teet, mitä minä käsken, etkä pidä huolta mistään muusta."
Tämä olikin tarpeellista sen vuoksi, että vanha Wäber sittemmin näytti aikovan hyljätä lapsen, kun ei kukaan tunnustanut sitä omakseen eikä tullut sitä rahalla lunastamaan. Olipa onni, että rouva Wäberillä oli hellempi, lempeämpi luonto kuin hänen miehellänsä, ja että hän piti tyttöä hyvänä hänen kauneutensa ja suloisuutensa vuoksi.
Sill'aikaa kuin Vilho nyt kalastajan käskyn mukaan antoi käyden soljua mereen, istui Wäber joutilaana ja katsoi levottomasti saareen päin, josta laivasto juuri par'aikaa lähti liikkeelle. Leimaukset välähtivät, valkoinen savu kohosi ylös ilmaan, ja jyristen vyöryivät tykkien pamahdukset aaltojen yli.
Sellainen mies on suuri lahja tässä meidän saaressamme, jossa on niin paljon köyhiä viheliäisiä ja sen vuoksi meidän tulee häntä korkeasti kunnioittaa. Onpa minun kohtaloni kuitenkin surkeampi kuin sinun. Annappas! minä kerron sen sinulle. Mieheni oli kalastaja, samoin kuin vanha Wäber ja nuori Vilho.
Ne lapset, jotka Jumala oli hänelle antanut, olivat kaikki kuolleet, ja hän piti haaksirikkoisen tytön tervetulleena palkintona niistä ja vanhuutensa toivottuna turvana. Turhat olivat Wäberin vaimon lohdutus-sanat sekä kirjavat simpsukat, joita Vilho sydämmensä tuskassa antoi hänelle; ainoastaan ankara Wäber sai lapsen asettaumaan. "Ole kohta siivolla!" tiuskasi hän.
Lausuttuansa nämät hirveät sanat, joita kuullessa rouva Wäber ja Liddy milt'eivät joutuneet tainnuksiin, nukkui tuo törkeä mies uudelleen kuurona ja tunnotonna omaistensa haikeille valituksille. Vilhon katoamisen perästä oli koto-rauhan viimeinenkin jäännös hävinnyt. Enemmän kuin milloinkaan oli Wäber juopumuksen orjana.
Päivän Sana
Muut Etsivät