United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyttemmin on suurin osa niistä joutunut joko talonpoikien tahi yhtiöitten käsiin. Paras niistä oli huomattava Teijon tehdas, jonka silloin omisti vuorineuvos Viktor Zebor Bremer. Se oli suurenlainen maatila, hyvin rakennettu ja sijaitsi kauniilla paikalla meren rannalla.
Hän on kaikkialla! Kuin jumala, näkymätön ja jokapaikassa läsnä-oleva. Niin, myönsi Johannes. Paha on kaikkialla läsnä-oleva. Mutta hän ei ollut vielä saanut tehneeksi kysymystään, joka mietitytti häntä. Sinä kuulut siis vuorineuvos Rabbingin palvelukseen, sanoi hän, ja aiot kuitenkin vielä ensi syyskuuhun saakka kantaa palkan entiseltä yhtiöltäsi? Tietysti. Välikirjan mukaan.
Hänen rouvansa oli sensijaan kerran Helsingissä osoitettu Johannekselle. Pitkä, komea nainen. Hän oli ollut juuri astumassa vaunuihinsa, jotka olivat Seurahuoneen edessä odottaneet. Hänen ryhtinsä oli ollut moitteeton ja hänen upean vartalonsa kaarre aivan ruhtinaallinen. Sanottiinkin hänen olevan jonkun kaukaasialaisen lammasruhtinaan tyttären, jonka vuorineuvos oli tuonut mukanaan Moskovasta.
Mutta hän oli jo pitkällä ja toivoi jumalan ja vuorineuvos Rabbingin avulla aina pitemmälle pääsevänsä. Hän oli Rabbingin miljonaliikkeen osastopäällikkö Helsingistä. Rabbing oli aikonut käyttää häntä hyväkseen, ja käyttänytkin. Mutta myöskin Johannes Tamminen oli osannut olla varoillaan. Hän oli tehnyt myöskin ominpäin eräitä onnistuneita osakekauppoja ja ansainnut niillä sievän omaisuuden.
Johannes synkistyi. Vuorineuvos Rabbingin nimi vaikutti aina kiusallisesti häneen. Vuorineuvos Rabbing oli aikojen kuluessa muodostunut hänelle kaiken pahan esikuvaksi. Mitä se merkitsee? kysyi hän sentähden kylmästi, Topin iloon millään muotoa osaa ottamatta. Se merkitsee, että minä tästä päivästä saakka olen hänen palveluksessaan, selitti Topi. Että minun ehtoni ovat hyväksytyt!
Sen omisti siihen aikaan vuorineuvos, vuodesta 1859 vapaaherra Magnus Linder, Mustion herra, avioliitossa vapaaherratar Jeanette Hisingerin kanssa, jonka kautta me olimme tämän perheen kanssa samanlaisissa sukulaisuussuhteissa kuin hänen Fagervikissa asuvan veljensäkin kanssa, ja täytyikin meidän näinollen ajan vaatimusten mukaan tehdä tässäkin talossa velvollisuusvierailut matkustaessamme sen ohi.
Kuinka vuorineuvos oli kohdellut aikoinaan hänen isäänsä, kuinka satoja muita, ja mitä hänen omat apulaisensa hänestä ajattelivat? Eihän voinut saada pahempaa isäntää. Olihan se sama kuin joutua pirun palvelukseen. Että sinäkin viitsit! pääsi häneltä vasten tahtoaan. »Viitsit»? Viitsin mitä? Ottaako vastaan kaksitoista tuhatta markkaa? Mennä sen veren-imijän mieheksi, virkkoi Johannes.
Miulla on ahvääriä, paljon ahvääriä. Mie olisin matkustanut poiskin jo eilen, vaan sitten tuli illalla tämä sähkösanoma. Se oli vuorineuvos Rabbingin pääkonttorista Helsingistä. Johannes vilkaisi Topi Huotariin, joka mulkoillen vastasi hänen katseesensa. Myö ollaan vanhoja ahväärituttavia Rappingin kanssa, kehuskeli Oikarinen huomattavalla itsetyytyväisyydellä. Vanhat veljet ja toverit!
Hän löysikin ja heittikin sen kuin punaisen kekäleen äskeistä ääntä kohti. Minun ei liene tarvis sanoa teille, herra vuorineuvos, mihin huoneesen te olisitte jo ammoin ollut valmis suljettavaksi. Mihin? Kuritushuoneesen. Mutta sitä ennen ei ole lääkärin, vaan poliisin ja tuomarin teitä tutkittava. Rabbing liikahti. Nähtävästi hän ei ollut aivan näin ankaraa kieltä odottanut.
Vuorineuvos Rabbing saapuisi huomenaamulla kaupunkiin, Johannes voisi silloin tavata hänet ja sopia alustavasti hänen kanssaan asiasta. Eikä Johannes vieläkään vastannut mitään. Hän vain tuijotti vapaaherraan. Hän olisi tahtonut katsoa tuon vanhan diplomaatin sydämeen.