United States or French Southern Territories ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nuorukainen seisoi edessäni, kohotti kahta veristä kädentynkää ja sanoi surullisesti: 'katsokaapa, herra tohtori, nyt ei minulla enään ole kumpaakaan kättä! Kanuunaa ladatessaan häneltä kuula kerrassaan oli siepannut pois molemmat kädet. Minun silmistäni pakeni päivän valo, ja tainioksi mennen kaaduin selittäin kaivantoon. Kylmään veteen tultuani virkosin siellä kohta.
Vihdoin jatkoi murheellinen nainen: Jumala ei sallinut minun kuolla, sentähden virkosin ennenkuin savu tukehutti minut ja sieppasin ainoan lapsen, jonka sain käsiini. Se oli Attila ja hänet viskasin ulos akkunasta. Yksi kasakka aikoi syöstä minut takasin tuleen, mutta toinen veti minut ulos. Yö oli kylmä, ja mökkiin paloivat sinne jääneet lapseni, mutta silloin en sitä paljon tajunnut.
Silloin menetin malttini, jota oli vaikea pitää jo siihenkin asti; minä sieppasin pöydältä terävän metsästyspuukon ja syöksyin tuon hirviön päälle. Mitä sitte tapahtui, en tiedä, sillä minä pyörryin ja olin päiväkausia tunnottomana. Minä en luullut enää paraneväni enkä sitä toivonutkaan. Mutta niin kuitenkin tapahtui, kuume katosi ja minä virkosin jälleen. Nyt oli minun aikani tullut.
Minä virkosin raivoamistani seuranneesta horrostilastani vasta yöllä neljännentoista vuorokauden alkaessa eli Tammikuun 31 päivänä. Tunsin itseni perin voimattomaksi; ajatusjuoksuni oli sangen hidas; tuskin kykenin mitään käsittämään. Pääni tuntui vallan ontolta ja koko ruumiini voimattomalta, niin tyhjältä ja kevyeltä, että ihmettelin, miksi ei tuuli minua mukanansa ilmaan vienyt.
Ankaran ponnistuksen perästä virkosin kuitenkin kohta. Minä olin langennut polvilleni, nousin ylös ja katsahdin ympärilleni. Elleni nojasi Fabiania vasten. Harry Drake seisoi entiseen asentoonsa kivistyneenä, mutta kasvonsa olivat mustat. Oliko tuo onneton, jonka miekanterä veti salamaa puoleensa, kuoliaaksi lyöty?
Oi sotilas! jos sydän rinnassas Sun onpi, eikä kiven kannikas, Et vainotöilläs veren vikoja Niskoilles etsi viattomilta! Ne tahra sotilaan On kunniaan. Ja kaunihin mun oiskin ollunna Tään lapsen kanssa silloin sortua, Kun armahani hurmevirrat mun Löi pyörryksiin kuin sieluun ammutun. Mä siitä virkosin Vaan kahleihin!"
Minä otin pullon, jossa sanoma oli, lakkaristani ja heitin sen mereen; sitten minä kömperöin kallioita ylös vähän matkaa ja kaaduin ennenkuin ehdin kalliolta hiekalle. Sen verran vielä muistan, että koetin rukoilla sitten jouduin tainnuksiin. Päivä oli jo koittanut, kun virkosin siitä, että joku minuun koski.
Nuorin poika oli saanut hautansa aalloissa, ja hänen ruumiinsa saatiin ylös ahkeran hakemisen jälkeen vasta toisena päivänä. Vanhempaa poikaa ja äitiä tuotiin rantaan juuri silloin, kun minä virkosin, ja ihmiset juoksivat katsomaan tulijoita, samassa kun minä koin pyrkiä pois heidän joukostaan. En ollut vielä kauvan maannut piilopaikassani, kun kuulin, miten minua etsittiin.
"Jaakkoa on taivaan Isä armollisesti vahingosta varjellut", lausui Anna vielä vapisten, "mutta minun on täytynyt kärsiä ääretöntä pelkoa ja ahdistusta. Toisella puolen kylää yritin jo hypätä maahan, etten kaikkien nauruksi tulisi vedetyksi läpi kylän mutta silloin menehdyin, kunnes nyt juuri teidän kätten välillä virkosin".