United States or Ireland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän riensi myöskin niin pian kuin mahdollista sanomaan jäähyväisiä ja poistui nopein askelin. Kun neiti Vinter jälkeen puolisten palasi pappilasta, missä hän rovastinnan ja apulaisen kanssa oli perusteellisesti keskustellut aamupäivän tapauksista, niin hän kohtasi opettajan pienellä oikotiellä metsässä. Hän käveli hitaasti alla päin. Neiti Vinter tunsi sydämensä lyövän osaaottavaisuudesta.
Rautio oli saattanut viimeisiä pieniä vieraitaan eteiseen ja nähnyt heidän kaikkien hiljaa ja sovussa lähtevän; hän oli aina ankara järjestyksen suhteen, ja, niin hyvä kuin hän olikin, tiesi jokainen oppilas, ettei käynyt päinsä hutiloida hänen kanssaan tällaisissa asioissa. Kun hän palasi sisään, seisoi Elli Vinter ajatuksiinsa vaipuneena paljastetun joulukuusen vieressä.
Minun mielestäni ovat lapset olleet niin ahkeria koko lukukauden, että huvittelu nyt voisi olla tarpeen. Niin minunkin mielestäni, sanoi neiti Vinter, mutta te, joka olette enemmän kotiutunut seudulla, valitsette juhlapaikan. Hyvin mielelläni, minä olen jo ajatellut kaunista kenttää tuolla metsässä lammen toisella puolen, joka on varsin sopiva leikkipaikaksi ja rannalla voisi keittää kahvia.
Kauniita valokuviaan hän ei vielä ollut saanut ripustetuksi, sillä vaikka Anderssonska oli pitkältä ja leveältä puhunut että »Andersson on niin taitava tällaisessa», niin ei neiti Vinter vielä tähän asti ollut onnistunut saamaan häntä ryhtymään tähän työhön.
Täällä oli hiljaista ja tyyntä, ainoastaan heikosti kantausi tieltä kärryjen jyrinä heidän kuuluviin; katajapensaat raappivat neulasilla oksillaan heitä ja ilma tuoksui pihkalle kuumassa puolipäivän auringon paahteessa ja kukkivat kanervat punottivat kauniina metsässä. Neiti Vinter kumartui ja poimi muutamia. »Kanervallakin on kauneutensa, ja elämänsä on erämaallakin», sanoi hän.
Neiti Vinter tulee suoraan Helsingistä, missä hänellä on koti sukulaisten luona. Hän on hieno kuin prinsessa, aivan toista kuin neiti Frisk, jolla ei ollut kelvollista riepuakaan päälle pannakseen. Ja kuinka iloinen hän sitten on, ihan kuin leivonen, oli Anderssonska kertonut.
»Te kummastutte varmaankin näistä riveistä, neiti Vinter», kirjoitti hän vahvalla, selvällä käsialallaan, »minä pyydän kuitenkin teitä olemaan vakuutettuna siitä, että minä en suinkaan aijo uudistaa, mitä minä aikaisemmin tänään olen lausunut, en myöskään tahdo teitä kiusata enkä vaivata.
Kiitos, samoin hän hymyili ystävällisesti, mutta jo Raution mennessä vaunun ikkunan ohitse, jonka vieressä hän istui, oli hän kiintynyt lukemiseensa. Kentiesi oli neiti Vinter ylipäänsä hyvin tyytyväinen päästessään hänestä, Raution sydämeen pisti vähän tätä ajatellessa, sitä aprikoimaan hän ei kuitenkaan joutanut, sillä tuossa seisoi jo vanha Taavetti sieltä kotoa ja Rusko uuden reen edessä.
Neiti Vinter taas oli saanut nähdä, että opettajan tyyneen pinnan alla oli tulta, mistä hänellä tähän asti oli ollut vain heikko aavistus. Muutamia ystäviä oli tuo pieni jupakka kuitenkin saattanut koululle ja opettajille, oltiin suuttuneita vääryyden teosta, mikä kiihotti lämpimämmin suosimaan vainottua asiaa. »Elämä on taistelua», arveli nuori opettajatar nauraen.
Neiti Vinter ei ollut uskonut, että tuo talonpoika olisi ollut niin hyvä puhuja ja hänen lämmin, puhdas innostuksensa tuntui hänestä oman penseytensä nuhtelemiselle. Tässä olemme jo koulun edessä, kaikui nyt Raution syvä ääni, me olemme kirkolta tänne asti kulkeneet melkein yhtä suoraan, linnun tietä. On oikaistu paljo!