Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Oli tyyni ja ihana syyskuun päivä. Hiljaisuutta keskeyttivät ainoastaan linnut, jotka livertelivät metsässä huolettomina kuin olisi maassa vallinnut mitä herttaisin rauha. Omituisen kaihomielen valtaamana makasin pimeässä piilossani ja näin edessäni hylätyt pellot ja viheriän metsän niiden takana.
Se on niinkuin pisara meressä verrattuna ijankaikkisuuteen, mutta lyhyessä ihmiselämässä merkitsee kolmeki vuotta paljon. Ajan kiertelevät aallot ovat viskanneet minunki useoita penikulmia kodistani. Suvetar on levittänyt viheriän vaippansa yli armaan Pohjolamme, se on täplittänyt maan tuhatvärisillä, vasta puhjenneilla kukkasilla ja levittänyt virkistävät hengähdyksensä kaikkialle.
Aino ei enään ollut niin keveä jaloiltaan, kulkiessaan sinä päivänä kotiinsa. Hän ei tietänyt mikä outo riemun sävel soi hänen sydämessään, jonka ääntä hän ei voinut vaientaa; hän ei voinut mielestänsä selvästi ajatellakaan. Ja kun hän näki puut ja valkoisen, ystävällisen aituuksen puutarhan ympärillä, pappilan ja viheriän portin, tuntui hänestä niinkuin ne seisoisivat niin totisina uhaten häntä.
Minä panen ensimäisen viheriän pajunoksan perhosen ja korennoisen haudalle. Sanotaan, että olen ilkeä ja kielevä. Mutta sellainen olen siitä syystä, kuin kaikki pilkkaavat minua. Minä osaan kyllä olla hyväkin. Sanokaa vaan minulle ystävällisiä ja kauniita sanoja, niin minä kyllä vastaan, samoin kuin minua puhutellaan. Mikä myrskytuulen pauhina! Zefyyri lakaisee metsää.
Niiden jälestä seurasi täplikäs joukko, täplät valoa ja varjoa; jokunen joukossa oli viheriän ja harmaan kirjavan shakkilaudan näköinen. Ne näkyivät itse ilkkuvan olemassa oloaan, mutta ujoja ne eivät juuri silti olleet. Eihän ollut heidän syynsä, että he olivat maailmaan tulleet. "Me kutsumme noita rangaistusvangeiksemme", lausui rinnallani oleva kirja hymyillen.
»Voi voi Elsa. Tule Karjansillan taakse, voi voi. Leikitään taas kuninkaanpojan morsianta. Minä tiedän muutaman paikan siellä metsässä, aivan metsän keskellä kauniin, viheriän kedon, jossa kasvaa niin kauniita kukkia, että voi voi. Ja siellä metsässä muutaman kuusen juurella on aivan kuin huone, jossa on sammaleisia kiviä penkkeinä.
Sen jälkeen on pulskea ruskeakähäräinenkin, vahvaääninen poika maannut viheriän harson ympäröimässä kätkyessä ja nyt nukkuu Leonore, ainoa tyttömme samassa paikassa. Minä olen seitsemän vuotta ollut naimisissa. Minä istun Charlotten entisessä huoneessa.
Minä asetuin ikkunaan katselemaan Durance-virtaa, joka juoksi siinä niin laajana tumman viheriän laakson keskellä. Raittiit tuulahdukset hyväilivät kasvojani, virran lorina ja puitten suhina tuntui kutsuvan minua. Avasin hiljaa oveni. Ulos tullakseni täytyi minun käydä setäni huoneen lävitse.
Yhdellä tai parilla, jotka näyttivät olevan päälliköitä, oli koreita hopeahelyjä kaulassaan sekä korvissaan, ja keltaisen, tulipunaisen ja vaalean viheriän kirjavat olkavyöt; mutta heidänkin käsivartensa sekä säärensä olivat paljaat, ja koko joukkio näytti kurjalta ja likaiselta.
Hän luottaa miekkaansa, joka ennenkin on iskenyt niin monta kunniakasta iskua. Ah, jos Tristan herää, niin toinen heistä, Jumala yksin tiesi, kumpiko, on jäävä kuolleena paikalle. Vihdoin metsänvartija kuiskaa: "Kuningas, nyt olemme aivan lähellä." Vahti piti kuninkaan jalustimia ja köytti hevosen kiinni ohjista viheriän omenapuun oksiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät